Gluteeniton ja maidoton pannukakku

 

Täällä on päästy taas treenin makuun ja se alkaa näkyä enemmän myös blogissa. Muutenkin aihepiirit monipuolistuvat, kun aikaa alkaa vapautua lisää vauvalta. Enää kun ei tarvitse kokoajan istua sohvalla imettämässä 😉

Tämä ohje ei tullutkaan tällä kertaa helposti. Tätä pannukakkua koitettiin useamman kerran, pohjana käytin erilaisia netistä löytyviä ohjeita ja vaihdoin aluksi vain jauhot. Eipä se ihan niin kuitenkaan mennyt. Milloin tuli aivan liian tiivistä ja milloin pinnalle jäi hyytynyt maitokerros. Ei siis mennyt putkeen.

Onneksi pannukakut ovat super helppoa aamu- ja välipalaa niin ne eri versiot saatiin kohtuullisen vaivattomasti tuhottua 😉

Jauhoina on käytetty tattaria, maissia sekä kauraa. Pannukakkua ei kannata koittaa tehdä pelkästä tattarijauhosta (usko pois, testattu on), vaan mukaan kannattaa lisätä vähän kevyemmiltä maistuvia vaaleita jauhoja kuten maissijauhoa.

Kaurajauhon voi korvata tarvittaessa maissilla. Ja myös vaaleita tai tummia riisijauhoja voi hyvin käyttää. Itse olen yrittänyt pikkuhiljaa testailla taas elimistön reaktioita puhtaaseen kauraan ja pienet määrät eivät näytä aiheuttavan oirehdintaa.

Maitona voit hyvin käyttää joko lehmänmaitoa tai sitten kasvimaitoa, kuten ohjeessa lukee. Kooskoskerma + vesi yhdistelmääkin koitin, mutta sekään ei vakuuttanut. Valitsisin siis mieluiten vaikka kaura- tai mantelimaidon.

Taikinaa ei kannata turvottaa, jotta jauhot eivät painu kulhon pohjalle. Ja uunin kannattaa olla jo valmiiksi kuuma, ennenkuin kaadat hyvin sekoitetun (viime hetkellä!) taikinan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Näin taikina alkaa kypsyä nopeasti, eikä jauhot ehdi ”tipahtaa” pannunpohjalle. Sillä jos niin käy, tuloksena on alaosasta tiivis pannukakku, jonka pinnalla on… No. Sitä hyytynyttä maitoa. Ja jep. Tämäkin testattu.

pannukakku-0251

Gluteeniton ja maidoton pannukakku

1l kasvismaitoa (tai ei-maidottomaan maitoa tai ½ vettä ja ½ maitoa)
4 kananmunaa
2dl tattarijauhoja
2,5-3dl maissijauhoja
1dl kaurajauhoja (voi hyvin korvata tattari/maissi/riisijauholla)
1dl öljyä (/sulatettua voita tai näiden seosta jos ei tarvitse olla maidoton)
ripaus bourbon vaniljaa
ripaus suolaa

  1. Laita uuni kuumenemaan 225°C:n. Laita halutessasi myös leivinpaperilla vuorattu uunipelti kuumenemaan uuniin.
  2. Riko munat yksitellen kulhoon. Riko rakenne ja lisää joukkoon kasvimaito.
  3. Lisää jauhot, öljy, ripaus bourbon vaniljaa sekä ripaus suolaa. Sekoita hyvin.
  4. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla ja varmista, että uuni on kuuma ennen kuin kaadat taikinan pellille. Itse taidan seuraavalla kerralla kuumentaa jo peltiäkin uunissa, jotta sekin on valmiiksi kuuma ennen taikinan kaatoa.
  5. Sekoita taikina hyvin ennen pellille kaatoa.
  6. Paista kuumassa uunissa uunissa n.10-15min tai kunnes pannukakku näyttää kypsältä.

 

Jos kaipaat pannukakkua ennen perinteistä hernekeittoa, kannattaa kurkata tämä blogista löytyvä tuorehernekeitto-ohje.

pannukakku-0260

tuore_hernesosekeitto

Sinua saattavat myös kiinnostaa:

2 kommenttia artikkeliin ”Gluteeniton ja maidoton pannukakku

    • Naprapaatinvaimo sanoo:

      Itseasiassa en ole koskaan testannut. Olen yrittänyt pysytellä perus ruokakaupan valikoimissa + muutamissa erikoistuotteissa ihan jo siksi, että ohjeet olisi mahdollisimman monelle helppo toteuttaa. Usein nuo erikoisjauhot ovat aika hintaviakin, joten siinä kohtaa on meidän perhe säästänyt 🙂 Ja toisaalta lupiinijauhon mahdollinen herkistäminen IgE välitteisille allergioille mietityttää. Kerro ihmeessä kokemuksia, jos on sinulle tuttu tuote! Tai jos vaikka testaat tähän pannukakkuun 🙂

      Tykkää

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s