Synnytyskertomus -kolmas lapsi

Kolmonen antoi odottaa itseään yli lasketun ajan, syntyen diplomaattisesti raskausviikoista laskien myöhemmin kuin isosiskonsa ja ennen kuin isoveljensä. Viimeiset viikot alkoivat olla jo suhteellisen tuskaisia, vatsan ollessa isompi kuin edellisissä raskauksissa ja kolmosen hengaillessa hyvin alhaalla lantiossa.

Useampaan otteeseen oli supistellut useitakin tunteja, jopa 12, ilman, että supistukset olivat voimistuneet riittävästi. Tahti saattoi olla hyvinkin ”säännöllinen”, mutta silti tuntui etteivät supistukset olleet riittävän voimakkaita.

Esikoisen synnytystä edelsi pitkä latenssivaihe, joka imi mehut kokonaan. Tuolloin epiduraali oli paras ikinä keksitty lääke. Kun synnytys lähti käyntiin, eteni se kuitenkin suhteellisen nopeasti tuolloinkin.

Toisen kohdalla tahti oli jo nopeampi ja olimme salissa ”vain” kolmisen tuntia. Lähtiessämme tuolloin näytille, tiesin, etteivät supistukset olleet todennäköisesti tehneet vielä tarpeeksi, mutta mieltä rauhoitti tieto päästä edes lähelle Kätilöopistoa. Supistukset olivat kuitenkin alkaneet jo edellisyönä epäsäännöllisinä ja tyttö syntyi vasta illalla. Kävimmekin tuolloin vielä pienen kävelylenkin käyrän oton jälkeen ja tunnin päästä takaisin sairaalaan saapuessa olo olikin jo suhteellisen tukala.

Kaikki varoittelivat kolmosen tulevat todennäköisesti vielä nopeammin. Itse pelkäsin tämän vuoksi eniten sitä, ettemme tajua lähteä sairaalaan tarpeeksi ajoissa. Koska tiesin sinnitteleväni todennäköisesti liian pitkään, jos kukaan ei patistaisi meitä lähtemään. Naureskelin etukäteen, että meidän kannattaisi olla salissa viimeistään, kun oksennan ja jalat tärisevät. Mutta kappas miten toimin, sitten kun oksensin…

THE päivä

Edellispäivänä oli ollut neuvola, josta oltiin ohjeistettu soittelemaan seuraavana päivänä Naistenklinikalta yliaikaiskontrolliin aikaa. Illalla putsasin vielä jääkaapin alustaa ja kirosin jälleen kerran laantuneita supistuksia, kun yöllä heräsin kahden aikaan varovasti toiveikkaana vahvempiin supistuksiin. Päädyin olemaan makuuasennossa vielä noin tunnin ennenkuin alkoi tuntua hyvältä idealta nousta ylös ja koittaa laantuvatko supistukset lämpimässä suihkussa.

Kellotin ensin supistuksia, joita tuli alle 5min välein, mutta tiedostin, ettei se yksinään riittäisi. Supistukset olivat selkeästi harjoitussupistuksia vahvempia, mutta eivät vielä niin vahvoja, että olisin uskaltanut luottaa synnytyksen olevan käynnissä. Ja koska harjoistussupistuksia oli tullut parhaimmillaan 30s välein, tuo väli ei varsinaisesti vakuuttanut.

Herättelin miestä varmuuden vuoksi ennen suihkuun menoa, siltä varalta JOS tulisikin lähtö tai JOS tarvisin apua. Mies jatkoi torkkumista, kunnes 20min jälkeen suihkusta pois tullessani huutelin hänetkin ylös. Istuskelin jumppapallon päällä ja hengittelin. Katselin kelloa pohdiskellen, koska lasten mummi kannattaisi hätyytellä meille isompien kanssa. Ajomatkaa kun pitäisi taittaa tunti meille. En uskaltanut vieläkään luottaa synnytyksen olevan oikeasti käynnissä, vaikka supistukset alkoivat vahvistua. Onneksi mies uskalsi patistaa.

Klo 4.30 soitin äidilleni, joka ilmoitti hörppäävänsä vielä kupin kahvia (”Joo ei tässä mikään paniikkikiire ole, en ole vielä soittanut Naikkarillekaan”) ja lähtevänsä sitten.

Klo5n aikaan olo alkoi olla suhteellisen tuskainen ja päätin iskeä jalkaani Naistenklinikan oven väliin, vaikka tiesin, että äitini oli vasta 5min aiemmin lähtenyt ajamaan meillepäin. Puhelu meni tiivistetysti näin:

”Voitaisiin tulla näytille. Vereslimaista vuotoa ja supistuksia klo2sta ja alkavat olla aika vahvoja.”

”Meillä on ihan täyttä. Espoota myöten. Että jos sulla on sellainen olo, niin pitäisi soittaa Lohjalle. Jos sinne pääsisi.”

Pieni muotoinen paniikki. Sulun mahdollisuus oli tiedostettu, mutta toiveissa oli ollut EDES Espoon mahdollisuus.

”Me ei päästä kuitenkaan heti lähtemään, kun lasten mummikin on vasta tulossa. Menee ainakin tunti vielä siihen.”

”No jos sulla on sellainen olo, että selviät vielä, niin voittehan te koittaa soittaa tunnin tai puolentoista tunnin päästä uudelleen mikä täällä on tilanne.”

Päädyimme tähän, koska Lohjan sairaalaan pääsyyn olisi mennyt käytännössä 2h ja pelkäsin hieman, ettei ehdittäisi ennen kuin supistukset ovat liian kovia (=automatka helvettiä). Käytännössä tilanne ei olisi muuttunut, vaikka lupa Naistenklinikalle saapumiseen oltaisiin tässä kohtaa saatu, sillä yksin en olisi taksilla lähtenyt kuitenkaan. Joka tapauksessa tunti piti odotella.

”Kyllä täältä ponnistushuone löytyy.” Livautti kätilö vielä puhelun loppuun. Siinä kohtaa se vielä hieman hymähdytti.

Lähdettiin kuitenkin ponnistamaan

Supistukset harvenivat puhelun jälkeen lähemmäs 5min+ ja itselle alkoi iskeä epätoivo jumahtaako tilanne sulun aiheuttaman stressin vuoksi. Supistukset olivat kuitenkin edelleen suhteellisen voimakkaita, joten yritin parhaani mukaan vain rentoutua ja luottaa.

Tunnin päästä mummin tullessa paikalle nojasin vuoroin jumppapalloon, vuoroin sohvan reunaan ja manasin, kuinka tämän tunteen aina unohtaa. Olin käynyt muutamaan otteeseen jo oksentamassa ja olo alkoi olla tuskainen. MUTTA jalat eivät vielä tärisseet ja se kylvi edelleen epäilystä siitä mikä olisi tilanne. Synnytys oli kuitenkin tässä kohtaa hyvin selvästi käynnissä ja mies lähti hakemaan autoa oven eteen.

Klo6.20. soitin äitini patistamana Naistenklinikalle ja ilmoitin vain meidän olevan tulossa. Sanoin puhelimessa, että käymme vaikka kävelemässä pihalla jos ei sisään mahdu. Mutta me tullaan nyt lähemmäksi. Toivottivat tervetulleeksi ja arvelivat, että huonekin varmasti löytyy, kun pääsemme paikalle. Sillä puolisen tuntia täytyi varata kuitenkin jo matkaan.

Autoon pääsy oli haastavin osuus, koska jouduin juoksemaan useampaan otteeseen vessaan oksentamaan kenkiä laittaessani sekä nojailemaan oven karmeihin supistusten iskiessä voimakkaina suhteellisen tiuhaan. Onneksi supistukset harvenivat autossa hetkeksi ja ajomatka oli yllättävän siedettävä. Joskaan en juuri maisemia katsellut vaan matkasin lähinnä silmät kiinni hengitellen.

Autossa vielä pohdin ääneen, mikä olisi fiilis jos kohdunsuu olisi vain muutaman sentin auki tai pahimmillaan kohdunkaulaa vielä jäljellä. Ja synnytystä kestäisi vielä tunteja. Supistusten voimakkuuteen nähden näin jälkikäteen, pelko ei ehkä ollut kovin realistinen. Mies taisi olla enemmän kartalla kuin minä.

7.05. alkoi parkki raksuttaa Naistenklinikan pihalla. Autossa olin vielä uhonnut miehelle, että kävelen itse tien poskesta jos pihaan ei saa parkkiin. Miehen kuitenkin ehdottaessa pihaan kaartaessaan ”Voidaanhan me käydä silti kävely, vaikka talon ympäri.” Totesin tuskaisena, etten ole kävelemässä minnekään muualle kuin sisälle.

Supistukset tihenivät pystyasentoon noustessa ja eteneminen ilmoittautumiseen oli kaikelta nojailultaan hidasta. Ovet avaava nappikaan ei toiminut pitkästä painamisesta huolimatta, mutta onneksi ilmoittautumistiskillä ollut tajusi tulla vastaan.

Henkkarit tiskille ja mies hoitikin käytännössä loput nojatessani läheiseen tolppaan. Kätilö tuli suhteellisen pian ja kyseli kuinka tiuhaan supistuksia tuli autossa. Hän ehdotti käyrien ottoa ja sanoi ettei mielellään tutkisi tilannetta vielä, kun vaihto oli juuri tulossa. Näin uusi kätilö pääsisi heti kartalle tilanteesta vuoronsa alkaessa. Arvelin heidän osaavan lukea tilannetta ja nyökyttelin.

Siirryimme huoneeseen, joka olikin jo synnytyssali. Emme kuitenkaan tajunneet itse tätä vielä siinä kohtaa, vaan luulimme tilaa vain tutkimushuoneeksi. Toisaalta kovin syväluottaavaa tilakartoitusta en ainakaan siinä kohtaa itse pystynyt enää tekemään.

Kätilö laittoi anturit vatsalleni ja kartoitti taustatietoja nojaillessani seinään. Mies hoiti osan vastaamisesta, koska supistuksia tuli tiheään. Käyrän anturit eivät tahtoneet pysyä oikeassa kohdassa, koska en pystynyt olemaan paikallani ja kätilö kävikin korjaamassa niitä muutamaan otteeseen. Toisessa kädessäni roikkui oksennuspussi pahoinvoinnin vuoksi ja kätilö nosti ystävällisesti myös sängyn nojailukorkeudelle.

Synnytystoivelista jäi antamatta, mutta sain sanottua kysyttäessä toiveeksi mahdollisimman lääkkeettömän synnytyksen ja mielellään vain ilokaasun.

”Niitä taitaa tulla nyt aika tiuhaan?” kyseli kätilö hetken kuluttua ja kartoitti ettei paineen tunnetta vielä kuitenkaan ollut. Pudistelin päätä, kunnes muutaman minuutin kuluttua jo olikin.

”Pitäisiköhän meidän kuitenkin tsekata tilanne?” kommenttiin sain ähkäistyä vain tuskaisen PITÄÄ. Mies pääsi auttamaan vielä päällä olevia omia vaatteitani pois, kun supistuksilta en itse pystynyt siihen. Sängylle kammetessani kätilö vaihtuikin sopivasti ja uusi kätilö pääsi käytännössä ottamaan koppia kolmosesta, koska olimme yhtäkkiä keskellä ponnistusvaihetta. Vaihetta, joka yhteenvedon mukaan kesti 3 minuuttia. Poika oli ulkona 7.48. lapsivedenmenon saattelemana. Joku oli iskenyt sängylle päästyäni jossain kohtaa käteeni sen toivomani ilokaasun, joka auttoikin rytmittämään hengitystä viime metreillä. Tällä kertaa sain myös kätilöltä ihanaa ohjausta ponnistusvaiheessa, milloin hengiteltiin, milloin ponnistettiin ja milloin piti pitää ääni sisällä.

Seuraavaksi kiskottiinkin jo pois paitaa ja liivejä, jotta sain pienen pojan heti ihokontaktiin. Tämän jälkeen kesti hetken tajuta, mitä oli tapahtunut. Salissa ehdimme olla ehkä 30min, siirtymien ja ilmoittautumisten jälkeen, enkä olisi ikinä osannut odottaa kaiken etenevän niin nopeasti.

Kaikki meni kuitenkin todella hyvin ja oikeastaan ei olisi paremmalla ajoituksella voinut mennä. Mitä nyt omat vaatteet olisi ollut kiva vaihtaa tai ainakin housut oli ollut huono valinta kotoa lähtiessä 😉 Turhaanpa sitä olisi salissa sen enempää pyörinyt.

Palaan myöhemmin vielä muutamalla sairaalakassitärpillä asiaan, koska jouduimme viipymään osastolla muutaman yön vauvan tulehdusarvojen seuraamisen vuoksi. Tällä hetkellä haistelemme onnellisina parin viikon ikäistämme ja nautimme 🙂

Muuta luettavaa:

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s