Kolmas vauva tulossa -mitä eroa edellisiin? Ja miten se auto…

Raskausaika on jälleen hujahtanut nopeasti ja erona edellisiin raskauksiin olo on vaivaisempi 😀 Kuntosalilla ei ole juuri päässyt käymään koronan vuoksi, joka on varmasti osaltaan myös vaikuttanut kipuiluihin. Toisaalta kohdunpohjankorkeus on myös korkeammalla kuin tässä kohtaa edellisissä raskauksissa. Yläkäyrällä siis ollaan huideltu tasaisesti ja vatsa kyllä tuntuu isommalta kuin edellisissä raskauksissa. Kenkien laiton hankaluus on tullut tutuksi vasta nyt kolmannen kohdalla.

Myös SI -nivel on oirehtinut enemmän kuin aiemmissa raskauksissa, johtuen ehkä myös aiemmin esiin pamahtaneesta vatsasta. Lapsivettä on onneksi lääkärintarkastuksen mukaan reippaasti eikä varsinaisesti vauvan paino nytkään vaikuta olevan suurempi kuin sisaruksillaan. Siroa siis tuppaa tulemaan, vaikka viikon ovat edelliset menneet yli lasketusta. Myös paino on noussut itselläni sen n.10kg kuten aiemmissakin raskauksissa.

Eniten tämä raskaus on eronnut istukan sijainnin vuoksi. Tällä kertaa istukka on takana, kun aiemmissa sijainti on ollut kohdun etuseinämässä. Tämän on tuntenut lähinnä liikkeiden voimakkuudessa. Vatsaa pitkin viilettää kantapää harva se hetki. Jalat tuntuvat pääsevän myös mukavasti kylkiluiden alle, vaikka itse bebe tuntuu hengailevan jo hyvinkin matalalla.

Uni on ollut paikoitellen aika kuraa. Raskaus on herkistänyt sen verran, että huomaan herääväni aika herkästi myös samassa huoneessa nukkuvien isompien muksujen ääniin. Asia, joka ei aiemmin ole häirinnyt. Käteväksi avuksi ovat olleet niin korvatulpat kuin vielä pimennysverhojenkin ohi pilkistävän auringon blokkaaminen silmälapuin. Synnytyksen jälkeen hormonit jeesailevat yöheräämisten kanssa, nyt sitä apua ei ole ollut ja on lievästi sanottuna ollut turhauttavaa valvoa öisin ”turhaan”.

Viimeisen lääkärintarkastuksen yhteydessä tehty nopea ultra konkretisoi tulevaa ihanasti. Pienet silmät, nenä ja suu painuivat mieleen. Ihan oikea vauvahan siellä on, vaikka kiireen keskellä ei asiaan olekaan ehtinyt paneutua. Nyt siis ajatukset suuntautuvat enemmän ja enemmän lähestyvään synnytykseen.

Miten tavarat?

Seuraavaksi tiiviisti luettelona vauvahankinnoista.

Vauvahankintalistalla ovat olleet:

  • silmää miellyttävän värinen, kunnollinen sitteri: meillä Baby Björn
  • rattaat kiinteällä kopalla: Emmaljungan NXT90 oli meidän valinta (Supreme koppa käytettynä, uutena takuusyistä runko ja kuppipenkki)
  • rattaisiin adapterit kaukalolle
  • turvakaukalo isofix telakalla: Cybexin Cloud Q käytettynä > kaukalon saa levitettyä makuuasentoon
  • Newborn setti Stokken Tripp Trapp istuimeen: aiempien kohdalla ei ollut, nyt tuntuu mukavalta ajatukselta syödä koko perhe yhdessä
  • vaatetta
  • uusia KUNNOLLISIA harsoja (suomalaisen Unavaatteen ovat vaikuttaneet hyvälaatuisilta)
  • iso harso kapalointiin
  • luonnonkumitutteja, mutta ortodonttisia: tällä kertaa Heaven ja Bibs, kun aiemmilla perus markettituteilla mentiin
  • maidonkerääjät

Käytettynä on ostettu suurin osa, uutena oikeastaan vain rattaat, muutamat vaatteet ja harsot sekä tutit. Myös kaukalon uskaltauduin ostamaan käytettynä, mutta käyttöikä varmistettiin vielä kaukalon leimoista. Maanläheiset sävyt tuntuvat tällä hetkellä omilta ja se näkyy myös vauvatavarassa.

Mitä löytyi ennestään ja pidän ehdottomana:

  • imetystyyny: kannattaa ostaa sellainen, jossa on pientä ”palluraa” sisällä > muotoutuu paremmin vauvan alle ja saa käytettyä perhepedissä vanhempien välissä, jolloin vauvan saa motitettua imetystyynyn päälle nukkumaan
  • liivinsuojat: kestoversioita toki
  • kestosuojat: jälkivuoto tikattuna mukavampaa
  • lasinen tuttipullo: jäi vähälle käytölle aiemmissakin
  • koppa ensisängyksi: perintöpyykkikori, jossa allekirjoittanut on itsekin nukkunut 😉

Hoitopöytää meille ei sensijaan tule, tokan vaipat vaihdettiin jo pitkälti lattialla.

Toki mukaan on tarttunut pientä ei ehdottoman välttämätöntä tavaraa, kuten unilelu ja norsusoittorasia.

Entä se auto kolmilapsiselle perheelle?

Varmaan yleisin ongelma kolmilapsisessa perheessä on auto. Itse en halunnut millipeliahtamista turvaistuinten kanssa, mutta ongelmitta ei selvitty tässäkään. Auto vaihdettiin keväällä Renaultin Grand sceniciin, joka aiheutti kesällä pienoisen kriisin, kun selvisi siinä olevan lattialokeroita joiden vuoksi automaattisesti kaikki istuimet eivät ehkä kävisikään.

Lähinnä ongelma tuli telakallisten istuinten kanssa, mutta onneksi ratkesi automme ollessa 4.sukupolvea eli I-size luokituksen saanut. 2.rivin (autossa myös 3.rivi tarvittaessa) keskipaikalle ei kuitenkaan istuinta saa asentaa ollenkaan, joten alkuun lähdetään yksi aikuinen keskellä ratkaisulla. Onneksi auto on tilava ja 2.rivi liikkuu, joten tilaa on riittävästi ainakin hoikalle ja keskipituiselle naiselle. Kaukalo laitetaan eteen. Plussaa Grand Scenic saa myös hyvistä törmäystestituloksista, joka toki on myös tärkeää.

Turvaistuin- ja autoasioista voin koostaa myöhemmin vielä oman postauksensa asiaa pohtiville. Autoa ja turvaistuimia hankittaessa kannattaa kuitenkin aina tarkistaa auton oma ohjekirja SEKÄ turvaistuimen ohjekirja ja sen valmistajan ”yhteensopiviksi luokitellut” autot. Sillä tässäkin saattaa tulla yllätyksiä. Optimi myös olisi, että lapsi matkustaisi mahdollisimman pitkään selkä menosuuntaan ja tätä viidakkoa tutkittuani totesin, ettei kyseinen kombo ainakaan Grand Scenicin suhteen ole täysin aukoton.

Mitä siellä on pidetty ehdottoman tärkeinä hankintoina? Mitkä ovat jääneet vähemmälle arvolle?

Lisää raskausaiheisia postauksia:

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s