Monessa mediassa on uutisoitu, kuinka synnytykseen valmistaudutaan nykyisin huonosti. Huomasin tämän itse esikoisen kanssa muutama vuosi sitten synnytyssairaalan tutustumiskäynnillä -hyvin harva osasi sanoa mitään kivunlievityskeinoa. Saati lääkkeetöntä vaihtoehtoa.

Luvassa siis:

• Ensimmäinen synnytyskokemukseni
• Miten valmistauduin synnytykseen
• Sairaalakassin sisältö tällä kertaa
• Lukuvinkkejä

 

Esikoisen odotusaikana pystyin orientoitumaan asioihin aika lyhytjänteisesti, koska vauva-arjesta ei ollut aiempaa kokemusta. Ei yksinkertaisesti tiennyt yhtään mitä odottaa. Toki yritin kuvitella, mutta let´s face it, ei sitä tiedä niin kauan kun ei ole kokenut.

Huomasin keskittyväni ensin 12 vkon ”rajapyykkiin”, jonka jälkeen keskenmenoriskin sanotaan pienentyvän. Tämän jälkeen pystyin orientoitumaan kasvavaan vatsaan, mutta en vielä synnytykseen. Vasta noin viimeisellä kolmanneksella aloin miettiä lähestyvää synnytystä. Siihen asti se tuntui vielä liian kaukaiselta, utopistiselta ajatukselta ja orientoituminen oli lähinnä lastenvaatekirppisten kiertelyä ja tavaratarpeiden pohtimista ja ylimitoittamista 😉

P

Ensimmäinen synnytyskokemukseni

Olimme vielä uuden vuoden aattona salilla. Seuraavana yönä, nykyisessä Kruunuvuorenrannassa  Helsingin keskusten yläpuolelle ammuttavia ilotulitusraketteja katsoessamme totesin supistusten tuntuvan jo hivenen vahvemmilta. Intensiivisemmiltä. Tuntui mukavammalta ajatukselta lähteä kotiin.

Esikoisen synnytys alkoikin näillä supistuksilla ja kesti pitkään, ennenkuin lähdimme synnytyssairaalaan. Uuden vuoden ensimmäisenä iltana pystyin vielä katsomaan elokuvaa, mutta supistukset pitivät seuraavan yön valveilla. Seuraavana päivänä kävimme vielä kevyellä kävelylenkillä, jonka aikana pysähtelin erinäisiin paikkoihin ottamaan supistuksia vastaan.

Toisen päivän iltana istuinkin kotona lähinnä jumppapallolla (fysiopallo, terapiapallo) ja nojasin päällä seinään ns. omassa maailmassani. Ei siis tehnyt mieli enää kuunnella musiikkia tai poltella kynttilöitä tms. seesteistä valmistautumista. Supistukset oli helpoin kestää, kun ne kuvitteli aalloiksi, jotka iskivät rantaan. Ja silti ne tuntuivat nousevan aivan liian nopeasti uudelleen.

 

Synnytyssairaalaan soitettaessa (useita kertoja) kehoitettiin aina olemaan vielä kotona, jos vaan pystyi. Ja minähän sinnittelin. Onneksi mies teki lopulta seuraavana yönä päätöksen. Lähtisimme sairaalaan. Ja onneksi näin, sillä autossa istuminen paikallaan supistusten aikaan ei ollut todellakaan sitä mukavinta puuhaa. Näin jälkikäteen ajateltuna en tiedä olisinko missään vaiheessa osannut tehdä sitä päätöstä itse tai ehkä lähinnä olisiko päätös tullut liian myöhään.

Aamuyöllä sairaalaan saavuttaessa takana oli melkein kaksi kokonaan valvottua yötä latenssivaiheen oltua pitkä. Eikä kukaan tietenkään pystynyt kertomaan, kauanko loppu tulisi kestämään. Synnytyskertomuksessa lukee:

”Hakeutunut 36h kestäneissä supistuksissa sairaalaan — Väsynyt äiti”

Mies lähti kotiin ja itse jäin osastolle. Olin valmis ottamaan kaiken avun vastaan. Sain kipupiikin (Oxanest) ja sen aiheuttamassa pöhnässä torkahdettua pienen hetken. Piakkoin pyysin kuitenkin kuumavesipulloja ja siirryin köpöttelemään muuten tyhjää huonetta ympäri. Keinutuolissakaan keinuminen ei tuntunut kovin hyvältä. Pian siirryttiinkin takaisin synnytyssaliin ja mies hälytettiin kotoa. Näin jälkikäteen arveltuna tuo ”turvallinen synnytysympäristö” taisi olla se, jota itse tarvitsin. Sen luottamuksen, että apua löytyy, jos synnytys harppaa eteenpäin. Vaikka meidät sairaalaan vastaanottanut kätilö vaikutti skeptiseltä koko synnytyksen etenemiseen (kohdunsuu ei ollut supistuksen kestoon nähden juurikaan auki), pystyin nyt itse luottamaan omiin tuntemuksiin ja siihen, että synnytys todella oli käynnissä.

En tiedä kuinka paljon Oxanest vauhditti synnytystä vai vauhdittiko ollenkaan. Supistuskipuihin se ei ainakaan auttanut. Tällä kertaa toivottavasti latenssivaihe on lyhyempi kuin esikoisen synnytyksessä eikä kipupiikkiä tarvitse edes harkita.

 

Synnytyssalissa kivunlievityksenä koitettiin ensin lämmintä (tai oikeastaan kuumaa) suihkua. Kylmä vesi tuntui äärettömän inhottavalta, joten niin kuumalla mentiin kun pystyttiin. Suihkun koin myös jollain tavalla ahdistavaksi -tai lähinnä suihkusta pois pääsemisen supistusten välillä, kun lämpimän veden jälkeen salin ilma tuntui kylmältä. Paleleminen yhdessä reisiin asti ulottuvien ja niitä tärisyttävien supistusten kanssa ei ollut kovin mukavaa.

Suihkun jälkeen koitettu ilokaasumaski puolestaan tuntui jo niin ahdistavalta pitää kasvoilla (sekä nenän että suun päälle tuleva maski), ettei kyseisestä aineesta ole mitään kokemusta. (Edit. toisessa synnytyksessä siitä oli kuitenkin apua)

Mies oli tässä vaiheessa lähinnä läsnä salissa. En oikeastaan kaivannutkaan muuta kuin läsnäoloa. En siis todellakaan mitään selän hieromisia tms. Mutta muistan sen pienen paniikkiolon, joka tuli, kun minut vastaanottanut kätilö jätti minut yksin saliin (suihkuun) ennenkuin mies oli ehtinyt takaisin sairaalaan -läsnäolo oli siis äärettömän tärkeää ja sen aisti, vaikka näköyhteyttä ei ollut.

Epiduraalin sain lopulta pari tuntia ennen lapsen syntymää. Se tarjosi mielettömän ihanan tauon. Lepohetken. Mutta taas näin jälkikäteen ajateltuna, jos joku olisi voinut kertoa synnytyksen lopun keston, tuskin olisin tätä ottanut. Kuitenkin koska kukaan ei voi ennustaa kauanko vielä kestää ponnistusvaiheeseen asti, oli tämä juuri oikea keino tässä vaiheessa.

Miinuksena myös: olisi ollut ihanaa saada pysyä jalkeilla eikä olla makuuasennossa ennen epiduraalia. Saati täysin paikallaan (supistuksista huolimatta) piikin laiton aikana. Suolaliuostippa (ehkäisemään epiduraalin aiheuttamaan verenpaineen laskua) ei myöskään tuntunut kädessä mukavalta.

Kätilömme oli ihana ja antoi mahdollisuuden olla ilman oksitosiinitippaa. Epiduraali kun saattaa joskus hidastaa synnytystä, jolloin oksitosiinilla käynnistetään keinotekoisesti supistukset uudelleen. Tuolloin kuitenkin sovimme, että tippa laitetaan tarvittaessa. Kätilö puhkaisi kalvot synnytyksen edistämiseksi, enkä nähnyt tälle sen suurempaa estettä, koska lapsivettä oli jo tihkunnut. Ilmeisesti kalvossa oli ylempänä jo pieni reikä. Oksitosiinitippaa ei lopulta tarvittu ollenkaan eli synnytys eteni normaalisti.

Toisaalta koin tässä vaiheessa hyödyllisenä mielikuvaharjoittelun -nyt kun siihen pystyi myös keskittymään toisinkuin ennen epiduraalia. Assosioin siis lähinnä avautuvia kukkia (kohdunsuun avautuminen).

 

Ponnistusvaiheen tultua epiduraali ei vaikuttanut mitenkään negatiivisesti eli tunsin hyvin ponnistustarpeen. Myös supistukset tuntuivat niin, että pystyin ponnistamaan niiden tahtiin ilman kätilön ohjausta. Lääkkeiden vaikutukset ovat kuitenkin yksilöllisiä, joten epiduraalin mahdollisista vaikutuksista löydät lisää tietoa esimerkiksi Bebesin sivuilta täältä.

Loppu sujui ongelmitta ja pian vauva oli ulkona 10 pisteen poikana. Hieman parsittiin ja sitten saimme rauhassa tutustua ja rauhoittua salissa ennen perhehuoneeseen siirtymistä. Imetys lähti käyntiin myös hyvin. Synnytyksestä jäi erittäin positiivinen kuva -myös siitä loppusuoralla saadusta epiduraalista, vaikka alunperin toiveissa oli täysin lääkkeetön synnytys. Tuohon väsymykseen ja tilanteeseen se toi kuitenkin tarvittavan avun omalle jaksamiselle. Kivut eivät myöskään iskeneet mitenkään ihmeellisesti synnytyksen jälkeen vaan epiduraalin vaikutus ”valui pois” aika huomaamatta. Liitoskivut sensijaan jysähtivät synnytyksen jälkeen voimakkaina, vaikka koko raskausaika olikin sujunut ilman niitä.

Eli ehkä paras neuvo on olla itselle myös armelias, vaikka alunperin olisi suunnitellut erilaisen synnytyksen. Ennen ensimmäistä synnytystä ei tiedä yhtään mitä on odotettavissa. Ei edes sitä, miten kokonaisvaltaisilta supistukset tuntuvat. En ehkä itse kuvaisi supistuksia kivuksi vaan lähinnä äärettömän ärsyttäviksi, reisiin saakka ulottuviksi tuntemuksiksi. Intensiivisiksi. Henkilökohtaisesti koen kivun olevan haavasta tms. aiheutuvaa kipua eikä niinkään luonnollisia, ihmiskehoon kuuluvia supistuskipuja.P

P

Miten siis valmistauduin?

Luin synnytyksen anatomisesta kulusta. Tein myös ”aarrekartat” jokaiseen synnytyksen vaiheeseen (avautumisvaihe, aktiivinen avautumisvaihe, ponnistusvaihe/lapsen syntymä). Käytännössä nämä pitivät sisällään assosiointikuvia kuten aaltoja tai avautuvia kukkia. Supistuksia kun ohjeistetaan välillä ajattelemaan aaltoina ja kohdunsuun avautumista assosioimaan avautuvina kukkina.

Aarrekartat olivat myös varmuuden vuoksi tulostettuna mukana synnytyksessä, mutta en pystynyt niihin tuolloin keskittymään. Enkä usko, että pystyn tulevassakaan synnytyksessä. Kuitenkaan en koe niitä turhiksi vaan tärkeäksi osaksi valmistautumisprosessia. Täältä pääset lukemaan Bebesin sivuilta synnytyksen fysiologisesta kulusta ja täältä Duodecimin puolelta samat jutut vähän eri näkökulmasta.

Luin myös eri kivunlievityskeinoista ja pohdin, mitä itse haluaisin kokeilla. Lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista on hyvä koonti jälleen Bebesin sivuilla täällä. Lääkkeellisestä kivunlievityksestä Bebesin sivuilla täällä, mutta kanta on aika negatiivinen, luomusynnytykseen ohjaava. Duodecimin sivuilta löytyy synnytyskivun hoidosta artikkeli, joka on nykylääketieteen keinojen suhteen neutraali. Kyseiseen pääset täältä.

Lainasin kirjastosta Rauli Oksmanin rentoutusharjoituksen: Synnytä rentoutuneena. Nauha on aika ”kliseinen”, mutta auttaa ainakin henkisesti valmistautumaan lähestyvään synnytykseen tekemällä jotain käytännöllistä. Joskin muutamaan otteeseen tunnustan nukahtaneeni kesken nauhan 😉 Toisaalta tein myös itselleni rentoutusmusiikkikoonnin suosien lähinnä Relaxdaily -kanavaa, jossa on muuten saatavilla joka kuukausi ilmainen lataus neutraalia rentoutumismusiikkia.

Tein synnytys”toivelistan”. Vaikka meidän vihdoin saavuttua synnytyssairaalaan, itseäni ei ollut enää kiinnostanut antaa synnytystoivelappua kätilöllemme -vaikka toiveitamme kyseltiin. Puolestani kyseinen paperi kelpasi tuon 36hn jälkeen paperisilppuriin. What ever kunhan muksu saadaan ulos ja pian.

Toisaalta alunperin ajateltu ammesynnytys ei myöskään tuntunut enää yhtään mielekkäältä vaihtoehdolta synnytyksen ollessa käynnissä.

Tulevassa synnytyksessä, edellisestä viisastuneena, annan tällä kertaa lapun miehelle ja käsken antamaan sen kätilölle. Toiveissa siis jälleen täysin lääkkeetön synnytys, mutta avoimin mielin otetaan tilanne taasvastaan. HUS:n ajatuksia tulevasta synnytyksestä –lomakkeeseen pääset tästä ja Bebesin sivuilla on jälleen oma vaihtoehtonsa täällä.

Valmistauduin ensimmäisen vauvan tuloon selkeästi ”pesän rakentamisella”. Kuurasin siis paikkoja ja seuloin tavaroita läpi. Tein tilaa vauvalle. Sama vietti on selkeästi myös tämän raskauden loppupuoliskolla havaittavissa. Tarve tyhjentää varastosta turhat tavarat 😉 Toisaalta kaikki laitettiin ja laitetaan nytkin hyvissä ajoin valmiiksi. Koen tämän tälläkin hetkellä helpottavan tulevaan vauvaan orientoitumista.

Pakkasin myös sairaalakassin valmiiksi hyvissä ajoin. Tosin tuntui, ettei sieltä juuri mitään viimeksikään tarvinnut. Kuljin itse koko sairaalassaoloajan heidän vaatteillaan ja esikoinen oli vaippasiltaan kapaloituna. Synnytyksen aikana en halunnut syödä mitään, mehua join. Muutamat jutut oli todella hyödyllisiä. Niistä lisää seuraavaksi.

P

Muutamia asioita, jotka pakkaan tällä kertaa sairaalakassiin:

• synnytystoivelista
• aarrekartat
• ledkynttilä -tämän varasin alunperin synnytyksen ajalle käytettäväksi, mutta osoittautui todella hyväksi yövaloksi, jota käytettiin myös kotona yöimetysten ja vaipanvaihdon himmeänä valona
• omat kotiutumisvaatteet
• kompressiosukat –leikkausjalka turvottaa etenkin nyt raskauden myötä nousseen painon vuoksi ja käytössä on päivittäin kompressiosukat
• imetysliivit -trikoiset perusliivit (tällä kertaa mukaan lähtevät nämä Lindexin, esikoisen ajalta tallella ovat vielä nämä hyviksi havaitut Cake -liivit)
• vauvan kotiutumisvaatteet
• ipod rentoutusmusiikkeineen -varmuuden vuoksi, jos musiikki tuntuu tällä kertaa hyvältä vaihtoehdolta (Relaxdaily -kannattaa kurkata, jos etsii hyvää rentoutusmusiikkia, siellä on kuukausittain ilmaiset lataukset)
• kestositeitä -ovat niin paljon mukavampi ja ekologisempi vaihtoehto jälkivuodon aikana kotiutumiseen, jos tulee repeämiä tai tikkejä aroille alueille
• kestoliivinsuojia -tiedän, että itse näitä tulen tarvitsemaan, kun maito nousee ja jälleen kertiksiä ekologisempi vaihtoehto
• merinovillaiset rinnanlämmittimet (koska talvi -rintatulehdus on todella ikävä)
• muutamat lastenruokasoseet tuubissa (helpoksi energiaksi synnytyksen aikana)
• lanoliini -varmuuden vuoksi, kun imetys todennäköisesti alussa alkaa kuitenkin aristaa nännejä
• imetysteetä (kurkkaa lisää edellisestä raskausajan blogitekstistä)
• perustarvikkeet itselle: kännykän laturi, kamera, meikkipussi hygieniatarvikkeineen

 

P

Lukuvinkit

Loppuun kootusti muutama hyvä lukuvinkki raskausaikaan ja tulevaan synnytykseen:

• Bebesin -sivut (joskin kanta on vahvasti luomusynnytyksen puolesta puhuva)
• Aktiivinen synnytys -sivusto
• Babyidea -luonnollinen kivunlievitys
• Voimaannuttava synnytys -blogi
• Virpi Mikkosen vanhassa Kiitos hyvää -blogissa kirjoitus ”Kevyesti raskaana”  (todella hyvä kirjoitus!)
• Malla Rautaparta: Raskaus, synnytys, äitiys -kirja (paneutumiseen)
• Kaisa Jaakkola: Reipas, rakas, raskaus -kirja (paneutumiseen)
• Minna Haataja: Hyvä syntymä (paneutumiseen)
• Katerina Janouch: Raskaana! (selailuun)
• Kurkkaa myös tämä tammikuun alussa tullut artikkeli Yleltä synnytykseen valmistautumisesta.
• Rentoutumismusiikkia: Relaxdaily. Kyseinen artisti löytyy myös Spotifysta, mutta nettisivuilla ilmainen lataus joka kuukausi.

 

Näillä eväillä siis kohti tulevaa synnytystä. Miten sinä aiot valmistautua? 🙂

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

• Synnytyskertomus -toinen lapsi
• Muutama vinkki raskausajalle
• Muutama vinkki raskausajalle