Suklaatryffelit x 2

Pikapostaus vielä joulukuulle vähäsokerisempien suklaatryffeleiden muodossa, sillä ainakin meidän makuumme kaupan suklaakonvehdit ovat liian makeita. Usein minulta myös kysytään vaihtoehtoja vähäsokerisempiin leivonnaisiin, kun teissä lukijoissa vaikuttaa olevan samanlaisia herkkusuita kuin mekin.

Tällä(kin) kertaa suklaamassa leikkasi kiinni, kuten ah niin monesti kiireessä on käynyt. Jos siis haluat olla huolellisempi, sulata suklaa vesihauteessa / mikroaaltouunissa hellävaroen, jollei kaapistasi löydy soijalesitiinirakeita, joiden käyttöä haluat testata 😉

Lesitiiniä siis käytetään ruokateollisuudessa emulgaattorina, joten erään joulun tryffelikatastrofin jälkeen ratkaisua pohdittuani (kiitos Helsingin yliopiston ruokakemian kurssille!) päädyin nakkaamaan kiinni leikanneen suklaan joukkoon muuhun tarkoitukseen alunperin hankittua lesitiiniä ruokalusikallisen ja toivomaan vatkatessa parasta. Kikkahan toimi ja sen jälkeen en kyseisestä enää luovu. Sitä löytyy aina kaapista. Koska se pelastaa myös muut kiinni leikanneet massat ja kastikkeet.

Tällä kertaa lesitiini pelasti tryffeleiden lisäksi myös blogipostauksen, koska pitihän tänne jotain saada tänäkin jouluna.

Ohjeet ovat hyvin simppelit ja useana vuonna meillä käytetty. Makeutta säätelee suklaan makeus ja tuorejuuston määrä.

Suklaatryffelit (tiiviimmät ja vähemmän sokeria)

3pkt (90g/pkt) tummaa suklaata (meillä 85% Green and Black´s, kuva alla)
3/4dl kuohukermaa
2 pkt (400g) maustamatonta tuorejuustoa

kaakaojauhetta (tryffeleiden pyörittelyyn)

  1. Kuumenna kerma kiehuvaksi kokoajan sekoittaen. Ota kattila pois liedeltä ja paloittele joukkoon suklaa. Jatka sulattamista tarvittaessa hellästi vesihauteessa. Tuorejuusto kannattaa ottaa huoneenlämpöön, jotta se ei olisi ihan jääkaappikylmää suklaaseen sekoitettaessa.
  2. Kun suklaa on sulanut kerman joukkoon, ota kattila pois lämmöstä ja anna jäähtyä hetki. Lisää sitten tuorejuusto hyvin sekoittaen.
  3. Anna jähmettyä viileässä.
  4. Kun massa on jähmettynyt, ota lusikassa nokareita ja pyöritä palloiksi. Kasta pallot vielä kaakaojauheeseen, jotta pinta ei tahmaa. Tällä ohjeella tryffeleistä tulee rakenteeltaan tiiviimpiä kuin alla olevalla ohjeella. Nämä kannattaa tuorejuuston vuoksi säilyttää jääkaapissa, mutta antaa olla huoneenlämmössä hetki ennen syömistä.

    Variaatiot:
    Voit myös halutessasi kastaa pallot temperoituun suklaaseen tai tehdä pienempiä tryffelipalloja, joiden ympärille pyörität pienen marsipaanineliön ja vasta tämän jälkeen kastat suklaaseen.

Suklaatryffelit (makeammat ja pehmeämmät)

3pkt (90g/pkt) tummaa suklaata (meillä 85% Green and Black´s, kuva alla)
3/4dl kuohukermaa
50g voita
1dl maustamatonta tuorejuustoa

  1. Kuumenna kerma ja voi kiehuvaksi kokoajan sekoittaen. Ota kattila pois liedeltä ja paloittele joukkoon suklaa. Jatka sulattamista tarvittaessa hellästi vesihauteessa. Huomaa ettei suklaan joukkoon saa päästä vettä/vesihöyryä eikä sulatusastian pohja saisi koskettaa vettä. Tuorejuusto kannattaa ottaa huoneenlämpöön, jotta se ei olisi ihan jääkaappikylmää suklaaseen sekoitettaessa.
  2. Kun suklaa on sulanut kerman joukkoon, ota kattila pois lämmöstä ja anna jäähtyä hetki. Lisää sitten tuorejuusto hyvin sekoittaen.
  3. Anna jähmettyä viileässä.
  4. Kun massa on jähmettynyt, ota lusikassa nokareita ja pyöritä palloiksi. Kasta pallot vielä kaakaojauheeseen, jotta pinta ei tahmaa. Nämä ovat edellisiä pehmeämpiä sisältä ja tuorejuuston vuoksi säilyttää myös jääkaapissa, mutta antaa olla huoneenlämmössä hetki ennen syömistä.

Voit myös käyttää 300g suklaata (esim. jos helpompi mitata toista suklaata käyttäessäsi), mutta käytä tuolloin 1dl kuohukermaa.

Variaatiot:
Voit myös halutessasi kastaa pallot temperoituun suklaaseen tai tehdä pienempiä tryffelipalloja, joiden ympärille pyörität pienen marsipaanineliön ja vasta tämän jälkeen kastat suklaaseen.

Suklaan juoksettuminen

Seuraavaksi kuvat vielä leikanneesta suklaamassasta, jotta tunnistat sen. Käytännössä suklaa muuttuu silkkisestä rakeiseksi ja rasva irtoaa. Pelastusoperaatio onnistuu, kun sekoitat pieneen määrään lämmintä kermaa 1rkl soijalesitiinirakeita (varmistu, että rakeet sulavat kerman joukkoon eivätkä jää sattumiksi tryffeleihin) ja vatkaat esim. sähkövatkaimella kyseisen leikanneeseen tryffelimassaan. Tämän jälkeen jatkat hyvin sekoittamista, kunnes massa on jälleen kiiltävää. Myös tuosta ”pelastuneesta” massasta on kuva.

Toinen tapa on koittaa lisätä suklaan joukkoon 1-2tl ruokaöljyä (esim. rypsiöljy) ja samaan tapaan sekoittaa suklaata. Tätä en ole itse testannut, mutta hätätilanteessa (soijalesitiinin puuttuessa) tätä kannattaa kokeilla.

Helpointa on tietenkin yrittää välttää juoksettumista varovasti kuumentamalla ja yrittämällä lisätä mahdollisimman saman lämpöisiä aineita toisiinsa (= ei suuria lämpötilavaihteluita) sekä varmistamalla, ettei suklaan joukkoon pääse vettä.

Meillä jatketaan reilun 3kk ikäisten pienten viuhtovien jalkojen katselua ja aloitellaan joululomaa isompien kanssa. Bataattilaatikko on jo tehtynä, porkkanalaatikot vielä vaiheessa, mutta muuten hommat alkaa olla hanskassa.

Lisää suklaaideoita ja muita jouluherkkuja, taatelikakkua kannattaa EHDOTTOMASTI kokeilla:

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s