Kuten niin monet muut raskaana olevat, myös minä luin raskauden lopussa niin esikoisen kuin myös toisenkin kohdalla synnytyskertomuksia. Koin tämän hyvin hyödylliseksi synnytykseen valmistautumiseksi. Tämän vuoksi toivon, että tästä on apua myös jollekulle muulle raskaana olevalle. Kannattaa myös kurkata kokemukseni ensimmäisestä synnytyksestä, joka oli toista huomattavasti pidempi.

Kuukauden päivät ovat siis vierähtäneet kuopuksen synnytyksestä ja näyttää siltä ettei pidempää synnytyskertomusta tule Kätilöopistolta, joten lyhennelmän ja muistin varassa mennään 🙂

Tyttöhän piti meidät varpaillaan koko raskauden lopun. Neuvolassa lääkäri varoitteli muksun olevan todella alhaalla ja jännitimme jo ehtiikö mies kotiin ulkomaan työreissulta ennen synnytystä. Esikoinen, kun ei ollut kiinnittynyt saati alhaalla edes viimeisellä neuvolakäynnillä.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut kuukauteen neuvolalääkärikäynnistä ja turhauduimmekin lopulta jatkuvaan varuillaan oloon. Esikoisen kanssa ei tarvinnut miettiä milloin synnytys käynnistyy, koska tuolloin ei tarvinnut miettiä lastenhoitoa. Tuolloin en myöskään ollut millään asteella kypsä raskauteen, toisin kuin tässä vaiheessa, kun liitoskivut ja väsymys vaivasivat. Tämän loppuraskauden aikana myös supisteli muutamaan otteeseen sen verran tiheästi (mm. tunnin verran 1min supistuksia), että ehti itse miettiä josko jotain oikeasti tapahtuisi. Etenkin, kun joka neuvolakäynnillä (rasitettavasti) varoiteltiin ”vauvan olevan hyvin hyvin alhaalla”.

”Yllättäen” radiohiljaisuus. Mitään ei tapahtunut. Ei edes laskettuna-aikana ja aloin olla varmaan jo aika turhautunut, rasittava ja nalkuttava vaimo.

Noin viikko lasketun ajan jälkeen illalla supisteli jälleen, kuten niin monena muunakin iltana. Klo3 heräilin kuitenkin kipeämpiin supistuksiin, jotka jatkuivat klo6n asti aamulla kunnes mies heräsi. Olin siirtynyt jo sohvalle, kun nukkumisen yrittäminen vain turhautti.

Luonnollisesti koko homma loppui miehen heräämiseen. Turhautti. Supistukset kuitenkin alkoivat pikku hiljaa uudelleen. Koska esikoinen teki pitkään tuloaan, mies lähti tavallisesti töihin. Tytön tuleva kummitäti lupautui kuitenkin lapsensa kanssa seuraksemme. Arveli varmaan minun tarvitsevan valvontaa 😉

Taaperoiden kanssa ulkoillessa aurinkoinen aamu alkoikin puihin ja leikkipaikan tolppiin nojailemalla, mutta supistukset eivät kuitenkaan olleet varsinaisesti kipeitä vaan lähinnä ärsyttävän napakan tuntuisia.

Onneksi oli kuitenkin jälleen joku järkevä seurana, joka patisti soittamaan miehen kesken päivän kotiin. Yksin en olisi vielä tässä vaiheessa viitsinyt keskeyttää miehen työpäivää ja alppihiihtomaajoukkueen muutaman laskijan treenejä. Tytön liikkeet eivät kuitenkaan myöskään olleet tuntuneet kunnolla, joten esikoisen hoidon varmistettuani ja miehen tultua kotiin, soittelin päivystävälle kätilölle. Itku kurkussa. Tunteet olivat tuolloin jokseenkin pinnassa. Kun mummi saapui hoitoavuksi, lähdimme mieheni kanssa kohti Kätilöopistoa. Sairaalakassit otimme mukaan, vaikka olin jokseenkin varma supistuksista, ettei Kätilöopistolla meitä otettaisi vielä sisään. Ne kun eivät vielä tuntuneet ”tarpeeksi kipeiltä” .

 

Sairaalassa

Käyrillä olon ja liikelaskennan jälkeen, sisätutkimuksen tulos oli 3cm auki ja reunaa jäljellä. Kätilö totesikin ettei synnytys ”varmasti ole vielä käynnissä”. Hän oli kuitenkin äärettömän mukava ja antoi vaihtoehdoiksi kotiinlähdön tai kirjoilla pysymisen ja parin tunnin kävelyn. Valitsimme jälkimmäisen, koska esikoisella oli hoitaja ja supistukset tuntuivat kuitenkin johtavan eteenpäin. Uudelleen synnyttäjän omiin arvioihin omasta olosta selvästi luotettiin ja kätilö iloisesti naureskellen kysyi aionko kuitenkin jäädä tänään synnyttämään.

Toisaalta kätilöt olivat lukeneet edellisen synnytyskertomuksen ja vaikka esikoisen kanssa latenssivaihe olikin (liian) pitkä, oli synnytys tulloinkin kuulemma edennyt suhteellisen nopeasti lähdettyään kunnolla käyntiin.

Tunnin verran köpöttelyä auringon paisteessa ja nojailinkin jo 5min välein miehen olkapäähän. Koko touhuhan näytti ulkopuolisesta varmaan päiväkännit vetäneeltä. 1,5h jälkeen manasin jo jokaisen supistuksen kohdalla ja kirosin varmaan kaikki Kätilöopiston kätilöt jonnekin hyvin syvälle, koska olivat kehdanneet ( 😉 ) sanoa ettei synnytys ollut käynnissä.

Mies päätyi hakemaan nopean välipalan matkan varrelta ja kun vihdoin pääsimme pysähtelevän kävelytahtini jälkeen n.klo16 takaisin Kätilöopistolle, kieltäydyin kotiin lähtemisestä. Pääsin jälleen käyrille ja sisätutkimuksessa todettiin hommien edenneen ”huikeaan” (itkunaurua) 4cm ja pehmeään reunaan. Nyt kuitenkin supistusten tullessa tärisin ja aloin voida pahoin. Turhautti, kun synnytys ei olotilasta huolimatta ollut edennyt pidemmälle.

Meidät siirrettiin yllätyksekseni saliin. Osaltolta mukaan lähtenyt kätilö patisti meidät hissiin, toisin kuin esikoisen kohdalla, jolloin annettiin mahdollisuus valita rappuset. Kätilöllä tuntui olevan kiire. Hän myös alkoi matkalla kyseenalaistaa toivettani lääkkeettömästä synnytyksestä. Jäi aika nihkeä kuva hänestä.

Onneksi salissa vastassa oli ihanan energinen ja iloinen kätilö sekä harjoittelija, jotka suhtautuivat kannustavasti lääkkeettömyyteen. Tässä vaiheessa supistukset olivat jo sen verran vahvoja, että oksensin. Olikin jokseenkin huvittavaa kipittää iloisesti hymyilevien kätilöiden käskyistä mahdollisimman nopeasti pienemmästä salista isompaan supistusten (=oksentamisen) välissä.

Saimme siis isomman salin, joka sattumalta oli viereinen sali esikoisen aikaisesta. Pääsin myös suoraan lämpimään suihkuun, koska olin juuri ollut käyrällä. Viime kerrasta viisastuneena 20min suihkussa jumppapallon kanssa sinnittelyn jälkeen huusin miehen avuksi, kun suihku ei enää tuntunut riittävän ja halusin pois. Nyt se viime kerran inhottava kylmissään palelu supistusten aikana jäikin kokematta, kun toinen avitti kuivaamisessa. Aina ei siis kannata yrittää pärjätä yksin 😉

Pääsin sängylle ja päädyin kätilön rohkaisusta kokeilemaan ilokaasua. Maski ei tuntunutkaan nyt yhtä huonolta kuin viimeksi ja itse ainekin olisi varmaan auttanut, jos supistukset olisivat olleet heikompia. Varsinainen apu tuntui nyt olevan hengittämiseen keskittymisessä, mutta supistuskipuun ilokaasu ei kohdallani auttanut.

Ihana kohta valmistuva kätilöharjoittelija oli seuranamme koko ajan. Tuskastelin hänelle, etten muistanut supistusten olleen esikoisen kanssa näin kovia. Harjoittelija arveli ajan kultaavan muistot. Hän myös ehdotti avuksi akupainantaa ja suostuin kokeilemaan, vaikka viime synnytyksessäkään en halunnut kenenkään koskevan minnekään. Taktiikkanani oli kuitenkin päästä mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeitä. Oli siis ihan sama millä keinoin tilannetta saisi pitkitettyä ja ajatuksia harhautettua pois kivusta. Akupainanta ei kuitenkaan ollut yhtään minulle sopiva kivunlievityskeino ja yhden painalluksen jälkeen pyysin (=käskin) aika napakasti päästämään irti.

Homma eteni paikallaan ”kärsimällä” noin puolisen tuntia. Mahdollisuutta sängyltä nousemiseen tarjottiin, mutta se ei jostain syystä tuntunut nyt yhtään hyvältä ajatukselta. Kylkimakuu ja hengittämiseen keskittyminen tuntuivat helpoimmalta tavalta kestää supistukset. Kunnes ilmoitin, etten faktisesti enää kestä ilman lääkkeitä.

Olin suorittanut matemaattisen ajatelman päässäni. Jos avautuminen on siis keskimäärin tyypillisesti 1cm/h ja saliin tullessa olin ollut 4cm auki, edessä olisi vielä 4-5h täyttä tuskaa supistusten kanssa. Kroppa ja pää ei vain jaksaisi kyseistä aikaa ja jotta ponnistusvaiheessa olisi vielä energiaa, nyt pitäisi toimia.

Toisaalta harmitti, etten pystynytkään siihen mitä toivoin. Harjoittelin kanssa kävimme keskustelun lääkkeestä ja päädyimme epiduraaliin puudutteen sijaan. Järkevää pitkitystaistelua kätilöharjoittelijalta 😉 Kätilö tuli paikalle hievenen pettyneen oloisena ja totesi heidän aloittavan tipan valmistelut epiduraalia varten. Valmistelut kuitenkin jäivät, koska ilmoitinkin samantien kätilön saavuttua ponnistustarpeesta.

 

Loppusuora

Kätilön ilme kirkastui. ”Tätähän tässä juuri haluttiinkin” hän iloitsi. Tässä kohtaa olin jo kivuissani saanut hengiteltyä yhteen perään ilokaasua liikaa ja kaikki näkyi moniulotteisena. Kieltäydyin tämän jälkeen kaasusta, koska halusin olla tolkuissani tytön syntyessä. Mitään hihittelyjä tai vastaavia horinoita ilokaasu ei minulle aiheuttanut, vaikka monet synnytyskertomukset kertovat niin käyvän. Onneksi ilokaasu aineena vaikuttaa myös hyvin vähän aikaa kun hengittelyn lopettaa, joten tila oli normaali muutamalla ”puhtaan” ilman puhalluksella.

Kätilö tutki ja totesi kalvojen pullottavan. Kalvot puhkaistiin hyväksynnälläni ja kätilö iski pikaisesti erikseen kysymättä pudendaalipuudutteen. Kyseisen laittaminen (lähinnä ne kätilön kädet) sattui enemmän kuin ne supistukset, joten tässä vaiheessa olisi jo melkein voinut sen jättää pois. En tajunnut kieltää puudutetta, koska olin vielä ajatuksissa asennoitunut synnyttämään vasta 4-5h päästä. En osannut odottaa, että avautuminen olisi sujunut 6cm/h tahdilla eikä oma pää ollut vielä mukana nopeasti etenevässä tilanteessa.

Nopea avautuminen kuitenkin selitti supistusten voimakkuuden ja aika klassisesti juuri ennen ponnistusvaihetta (ks. täältä siirtymävaihe) tuli se uskonpuute omiin voimiin ja jaksamiseen. Eipä sitä vaan taaskaan osannut yhdistää itse synnytyksen ollessa käynnissä. Lähinnä ei osannut millään tasolla edes kuvitella olevansa jo loppusuoralla.

Pakarat puutuivat puudutteesta ja valitettavasti en tuntenut enää supistuksia, toisin kuin esikoisen synnytyksessä epiduraalin saatuani. Vaikea sanoa kuinka puudute auttoi kipuihin, koska epiduraaliin verrattuna (vei kaikki kivut kohdallani pois) homma tuntui hyvin erilaiselta. Kipuja se ei ainakaan vienyt pois kokonaan. Toisaalta kipuun ei tässä vaiheessa enää kiinnittänyt niin huomiota ja ärsyttävintä oli ponnistusten välissä kivulias odottaminen. Kun olisi vaan halunnut ponnistaa.

Ponnistusvaihe kesti n.15min, mutta tikeiltä oltaisiin varmaan säästytty, jos olisin osannut ponnistaa supistusten tahdissa. Saldona 1,5h salissa ja tyttö oli ulkona. Meillä kesti hetken tajuta, mitä oli tapahtunut. Sitten tuli mieleen, etteivät isovanhemmat edes tienneet sairaalaan tulosta. Olisi tuntunut hölmöltä ilmoitella aiemmin kävelylle lähtemisestä ja sen jälkeen tilanne etenikin nopeasti.

Ihanaa oli, että nyt sain paikkausten jälkeen heti luvan nousta sängystä ylös ja pääsin suihkuun. Joskin toinen jalka oli vielä puutunut ja kävely oli hitusen huteraa. Oleskelimme kuitenkin salissa vielä useamman tunnin, jotta jälkitoimet (vauvan mittaamiset, kohdun tyhjentäminen vuodosta kivuliaalla vatsan päältä painelulla ja pissaamisen testaaminen) saatiin tehtyä ja pieni välipala syötyä. ”Jouduin” nappaamaan kätilön kuvaaman ”pissacocktailin” eli konjakkinapsun ja ilmeisesti relaksantin, koska puudute vaikutti vielä liian vahvasti. Katetroinnilta onneksi säästyttiin tämän avulla.

P

 

Wrap up

Synnytyksestä jäi hyvin positiivinen kuva eikä oikein parannettavaa kätilön kysyessä keksinyt. Kympin kokemuksella siis mentiin. Lukuun ottamatta sitä meidät saliin saattanutta kätilöä. Olisi ollut mukava saada jo siinä vaiheessa kannustusta tuollaisen  tympääntyneen neganegan sijaan.

Mies toimi juuri oikealla tavalla. Oli hiljaa sivussa tukena ja auttoi pyydettäessä 😉 Ei siis hipsutuksia tai hieromista. Kerran kuulemma ärähdin hymyilemisestä supistuskivuissani – ei siis kovin kiitollista hommaa tuo tukena oleminen, anteeksi rakas 😉

Näin jälkikäteen mietittynä onneksi emme myöskään lähteneet kotiin, kun tätä mahdollisuutta vilautettiin. Ja onneksi lähdimme kotoa tarpeeksi ajoissa, ettei tullut kiire, kun supistukset kovenivatkin. Eli omaan kehoon luottaminen oli se tärkein asia tässäkin tilanteessa. Ja se ulkopuolinen ”järkevä”, joka patisti lähtemään näytille. Muuten oltaisiin aika haipakkaan saatu ajella, että oltaisiin ehditty ponnistelemaan saliin eikä motarin varteen. Toisen kohdalla kannattaa siis mielummin olla hieman liian ajoissa liikkeellä.

Luottamusta siis naiset niihin omiin tuntemuksiin. Loppupeleissä itse on se ainoa, joka tietää miltä tuntuu. Ja antakaa kumppaneillenne tehtäväksi sen synnytystoivelistan antaminen kätilölle -tällä kertaa meillä se nimittäin oikeasti päätyi kätilölle, vaikka olin jo vähällä kieltää miestä antamasta sitä 😉

”Sinä olet kaunis, hento ja viaton

Sinä olet kaunis, niin vahva ja voimaton

Sinä olet meidän vaikka vain hetken lainassa oot

ja minä olen sinun minä olen sinun niin kauan kuin voin”

p

Täydellinen tyttö -johon tutustuessa ja hoitaessa menee nyt keväällä pitkälti kaikki ”vapaa-aika”.  Etenkin kun esikoinen on alkanut jättämään päiväunia väliin. Parhaani mukaan yritän kuitenkin päivitellä blogia ja ruokapuolella myös tulossa uutta. Suoliston hyvistä bakteereista tulee lisää heti, kun ehdin riittävän hyvin paneutua seuraavan (ja viimeisen) osan kirjoittamiseen 🙂 Ensimmäisen osanhan pääset lukemaan täältä.

p

Sinua saattavat myös kiinnostaa seuraavat:

• Raskausajan pelastus
• Raskausajan wrap up
• Synnytykseen valmistautumisesta
• Muutama vinkki raskausajalle