Viljaton omenapaistos (+G, M, ”sokeriton”)

 

Elokuu on ollut meidän perheellä hektinen. Olen perustanut omaa yritystä (nettisivut aukeavat pian osoitteessa www.hannavuoristohalonen.com !) ja kaikki vapaa-aika on humpsahtanut sen parissa. Toisaalta puuhaan siihen liittyen myös toista projektia, joka valmistunee syksyn aikana.

Tavallaan uusi ja jännittävä kutkuttaa, tavallaan se luo hirveästi hoidettavaa ja tehtävää. Aikataulutettavaa. Organisoitavaa. Järjestettävää.

Kuukausi on siis pitkälti mennyt tasapainoillen, elättelen toiveita elokuun lopun ja syyskuun alun tarjoavan hieman jo rennompaa menoa kun käytännön asiat alkavat järjestyä. Tai sitten samalla kaavalla puksutetaan vielä syyskuun loppuun 😉

Monessa pihassa myös omenapuut notkuvat taakan alla. Omenapiirakan jälkeen raahasin jälleen useamman kilon kotimaisia omenoita kotiin.

Koska kaura ei näytä edelleenkään sopivan minulle, on ehkä turha hakata päätään seinään sen kanssa. Kannattanee vain päästää irti siitä ajatuksesta. Paistos varioitiin siis tällä kertaa kaurattomana. Kokonaan viljattomana, mantelijauhoista. Jos kaipaat omenapiirakan (tai ehkä ennemminkin kakun) ohjetta, niin täältä löydät sellaisen!

Ohjeeseen olen kirjannut blogin maidottomuuden vuoksi margariinin. Käytin itse suomalaista luomuvoita (A1 rotu), koska en näe margariinia kovin järkeväksi tuotteeksi. A2 rodun voita havitteleville tiedoksi, ilmeisesti ranskalainen voi on tuon rodun maidosta. Sille ainakin kannattaa antaa mahdollisuus. Ja bongasinpa muuten myös suomalaisen Tikkasen tilan Iisalmessa, joka ilmeisesti myy A2-rodun maitoa. Mielenkiintoista nähdä leviääkö myös muualle Suomeen. Ne joita kiinnostaa tämä A1-A2 asetelma enemmän, käykää kurkkaamassa täältä lisää.

Omenamehusta olenkin jo tainnut aiemmin mainita. Suosittelen edelleen lämpimästi ostamaan kaupasta tuorepuristettua omenamehua (sellaisessa hanallisessa kartonkipakkauksessa) perinteisten tetrojen sijaan. Maku on aivan eritasolla ja se viestii ainakin itselleni myös ravintoaineista. Litrahintakaan ei lopulta jää niin kovin hintavaksi, vaikka useamman litran pakkauksen ostaminen verottaakin 8-9€.

Nyt itse ohjeeseen 🙂

omenapaistos-0849

Viljaton omenapaistos

n.1kg kokonaisia suomalaisia omenoita

1dl tuorepuristettua omenamehua
½rkl Ceylon kanelia
100g margariinia(/voita)
½dl kookossokeria
4dl mantelijauhoa
ripaus Bourbon vaniljaa

  1. Laita uuni kuumenemaan 175°C:n.
  2. Poista omenoista siemenkodat. Kuutioi uunivuokaan.
  3. Lisää joukkoon omenamehu ja kaneli.
  4. Sulata voi kulhossa. Sekoita joukkoon mantelijauho ja kookossokeri. Mausta Bourbon vaniljalla.
  5. Murenna vuokaan omenakuutioiden pinnalle.
  6. Paista uunissa n.30min.

 

Jos et ole vielä somessa seuraamassa, olisi kiva saada juuri sinut mukaan!

omenapaistos-0857omenapaistos-0860

Sinua saattavat myös kiinnostaa:

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s