Olen vihko- ja listaihminen henkeen ja vereen. Rakastan organisointia ja tavaroiden järjestyksessä pitämistä. Ehkä vähän liikaakin.
Yhdessä asiassa olen tästäkin huolimatta huono.
Ruokaohjeiden kirjoittamisessa vihkoon.
En nimittäin viitsi kirjoittaa niitä testausvaiheessa minnekään ”pysyvästi”, koska välillä kokeilu jää… no kokeiluksi. Silloin olisi turhaa, jos se olisi kirjoitettu pysyvästi johonkin vihkoon ja joutuisin vetämään ahdistavat henkselit sen yli.
Ja koska olen huono noudattamaan ohjeita, en yleensä säästä näitä ”raakileita” vaan aloitan joskus muutaman kuukauden luovan tauon jälkeen kehittämään ohjetta uudelleen.
Useimmiten kuitenkin käy niin, että ohje toimiikin. Ainakin niin pienin muutoksin, että uskallan luottaa siihen omaan näppituntumaan ohjeen parantelussa.
Silloin ainoaksi haasteeksi nousee reseptin kirjoittaminen talteen. Raapustan ne nimittäin useimmiten satunnaisille, käsiin sillä hetkellä osuville erikokoisille paperilappusille. Samoille, kirjekuorista leikatuille, joille kauppalistat rustaamme.
Ja erityistaitoani on niiden hukkaaminen.
Tämän ohjeen hukkasin kahteen otteeseen. Kahteen. Ja bonuksena ehdin unohtaa jo koko kakun välissä, kunnes sen kuva osui silmiini yllättäen. Ja paniikinomainen hajapaperikasojen (kai teilläkin on sellaisia?) penkominen alkoi.
Luojan kiitos tämän sitruunakakun ohje löytyi, sillä mieheni piti tästä hyvin paljon. Hän oli itseasiassa toivonut alunperinkin tällaista kakkua.
Ja tiedättehän, aviomiehen lepytyskakkuohjeita ei koskaan ole liikaa 😉
Gluteeniton ja maidoton hunajasitruunakakku
4 kananmunaa
100g kiinteää hunajaa
100g margariinia (/mieluummin voita jos sopii ruokavalioon)
½dl sitruunamehua
½ sitruunan kuori
½dl perunajauhoja
2,5tl leivinjauhetta
5dl mantelijauhoa
(Kookoshiutaleita koristeeksi valmiin kakun pinnalle)
- Laita uuni kuumenemaan 150°C:n.
- Sulata kiinteä hunaja mikroaaltouunissa ja anna jäähtyä. Voit sulattaa tässä kohtaa myös rasvan.
- Pese sitruuna ja raasta noin puolikkaan sitruunan kuori talteen. Halkaise tämän jälkeen sitruuna ja purista mehua ½dl lasiin odottamaan.
- Riko kananmunat kulhoon. Vaahdota hetki.
- Lisää joukkoon valuva, mutta hieman jäähtynyt hunaja jatkaen samalla vaahdottamista.
- Vaahdota vielä hetki, kunnes saat aikaan kevyen vaahdon.
- Sekoita perunajauhon joukkoon leivinjauhe. Siivilöin taikinaan. Sekoita.
- Kaada joukkoon sulatettu ja jäähtynyt rasva sekä sitruunamehu. Sekoita.
- Lisää joukkoon mantelijauho varovasti taikinaa käännellen.
- Kaada leivinpaperilla vuorattuun tai hyvin voideltuun kakkuvuokaan.
- Paista uunissa keskitasolla noin 45min-75min. Tarkkaile kakun kypsymistä, sillä uunit (ja vuoat) eroavat jonkinverran toisistaan. Tee odottaessasi hunaja-sitruunasiirappi.
- Kun kakku on kypsä, kaada heti uunista ottamisen jälkeen kostuta sitä hieman sitruuna-inkiväärisiirapilla. Varo kaatamasta liikaa, ettei kakku vetisty. Anna kakun jäähtyä tämän jälkeen vielä vuoassa.
- Kun kakku on jäähtyny, kumoa se tarjoilulautaselle. Ripottele päälle halutessasi kookoshiutaleita.
Sitruuna-inkiväärisiirappi
1dl sitruunamehua
150g hunajaa
2rkl (kuorittua ja) raastettua inkivääriä
- Kuori ja raasta inkivääri. Purista sitruunamehu.
- Mittaa kattilaan sitruunamehu, hunaja ja raastettu inkivääri.
- Keitä seosta kokoon n.10min.
- Palaa kakkuohjeen kohtaan 12.
Mielestäni kakku oli jo makea ilman siirappiakin eli jos olet tottunut vähemmän makeaan, kannattaa siirapin lisäämisen kanssa olla tarkkana. Se kuitenkin kostuttaa kakun mukavan meheäksi eli pieni määrä sitä kannattaa ehdottomasti käyttää.
Kurkkaa myös nämä!