Kävin erään sukulaisen kanssa keskustelun tavaroiden pakkaamis-purkamisrumbasta.

Hän totesi kesän vain olevan sellaista aikaa, että suhataan edestakaisin. Pakataan kamoja ja puretaan.

Näin kesän mökkirallia viettäessämme pysähdyin kauhunsekaisin tuntein miettimään tätä tarkemmin.

Miksi tuntuu ettei tuo mökkeily palauta niin kuin luulisi? Niinkuin PITÄISI? Kaikkia muitahan se idyllisyys tuntuu palauttavan? Vai…?

Onhan meilläkin mökillä lastenhoitoapua  -toisinkuin arkena kotona.

Ja siellähän jaetaan ruoanvalmistusvastuutakin eikä pyykkirumbaakaan ole?

Silti kotiin tultua tuntuu, että arki kuormittaa heti ja tekemistä on järjettömästi.

Tulin siihen tulokseen, ettei se liity itseasiassa mitenkään siihen millaista mökillä on.

Sillä mökille (ja muillekin kesäreissuille) lähteminen vaatii sen auton pakkaamisen lisäksi:

• Ollaan kartoitettu minne mennään
• Ollaan suunniteltu milloin ja ennenkaikkea monelta lähdetään (lasten päikkärit ja ruokailut ja…)
• Ollaan mietitty mitä tarvitaan mukaan ja alettu nostella niitä jo esiin
• Ollaan huomioitu kaikki mahdolliset tilanteet (kylmäilma, kuumailma, oksennustauti, sadepäivän tekemistä lapsille…)
• Ollaan haettu laukut varastosta
• Ollaan pakattu tavarat laukkuihin (pienten lasten perheessä yleensä useampaan otteeseen kun ne eivät mystisesti pysy laukussa pakkauksen aikana)
• Ollaan ajettu nurmikko ja kasteltu kukat sekä sisällä että ulkona
• Ollaan siivottu, jotta kotiin olisi mukavampi tulla
• Ollaan pesty pyykit, koska pyykkiä kuitenkin tulee isot kasat reissussa lisää
• Ollaan useampi päivä syöty jääkaapista tähteitä, jotta ruokaa(kin) ei tarvitsisi pakata mielettömiä määriä mukaan
• Ollaan aikataulutettu lähtöaamu, jotta ehditään mahdollisimman mutkattomasti matkaan
• Ollaan illalla nukkumaan mennessä muistettu painaa visusti mieleen ne tavarat, jotka aamulla pitää vielä ehdottomasti pakata mukaan
• Ollaan pakattu heti herätessä lasten unilelut ja tutit ja muut ehdottoman akuutit huuto tulee ilman -tavarat mukaan etteivät ne vain unohdu
• Ollaan juotu aamusmoothiessa kaikki kaapista löytyneet kasvikset ja hedelmät (mmm, nam!)
• Ollaan toisen jo kantaessa laukkuja autoon isketty hätäpäissään viimeisiä kamoja mukaan (Uv-hattu! Aurinkorasva! Mitä jos sataakin? Mitä jos onkin kylmä tuuli?) (viime hetken sekakassit rules)
• Ollaan tyhjennetty kahviautomaatin valumisastia ja viety roskat sekä suljettu pesukoneiden hanat
• Ollaan (muistettu) pakata lapset autoon ja juostu vielä viimeisen kerran hakemaan niitä muutamaa puuttuvaa (lasten) tavaraa
• Ollaan täytetty kaikkien juomapullot ja jaettu ne autossa istuville (tässä kohtaa viimeistään esikoinen huutaa ”aika kauan tässä kestää mami”)

Ja mitä todennäköisemmin ajettu kotiin takaisin, koska lasten tarpeista huolehtineen hammasharja tai yöpuku tai… ovat jääneet kotiin.

Ja sama rumba kotiin tultua -joskin lisäksi ne laukut on vielä purettava ja pyykit pestävä eli likaiset lajiteltava erilleen puhtaista (koska ne ovat pyykkipussista huolimatta sekaisin), laitettava koneeseen, käynnistettävä kone, pestyt pyykit ripustettava kuivumaan, otettava narulta ja viikattava kaappiin.

Tämä ei ole uusi juttu.

Jenny Lehtinen on jo vuoden 2015 lopulla nostanut tämän loistavan aiheen laajemmin esiin.

Metatyön.

Omiin yliopisto-opintoihini sisältyi aikanaan kotitalouden ja arjenhallintaan liittyviä kursseja, joilla myös sivuttiin tätä piilotyötä. Piilotyötä, jota Lehtinen nimittää metatyöksi.

Työtä, joka ei näy päällepäin. Jatkuvaa aivotyötä.

Työtä, joka väsyttää salakavalasti. Ja yleensä äidit. I raise my hand!

Lehtisen kirjoittama kolumni kannattaa käydä lukemassa. Se saattaa naurattaa, etenkin jos se ei koske itseä.

Korostan. Syy ei ole puolison. Syyllisen etsiminen ylipäätään on harvoin hedelmällistä (kyllä syyllistyn tähän itsekin). Se toinen osapuoli tekee omaa panostaan arjessa ja me yksilöt koemme herkästi, että se meidän oma arki on rasittavampi kuin puolisolla.

Tämä ei siis ole valitusvirsi.

Vaan yleinen wake up call. Meille kaikille.

Omaa aikaa on otettava. Ja sitä on tarjottava myös toiselle.

Ja ennen kaikkea, sitä on myös otettava vastaan, kun toinen sitä tarjoaa. Otettava, vaikka se veisi arvokkaaksi kokemaasi perheaikaa.

On pohdittava, mitkä lomareissut ja asiat loppupeleissä antavat energiaa ja mitkä ottavat.  Ja ennen kaikkea, missä määrin.

Meistä vanhemmista ei ole hyötyä lapsillemme, jos olemme uupumuksen partaalla. Etenkin, jos emme edes itse tiedosta olevamme uupumuksen partaalla.

Kuten Liisa Haverinen toteaa tutkimuksessaan Arjen hallinta kotitalouden toiminnan tavoitteena:

Arvaatte varmaan, että ensi viikonloppu ollaan kotona.

Vaikka mökillä on ihanaa.

Aiheeseen liittyvää muualla:

• ANNA: Uuvutatko itsesi näkymättömällä metatyöllä? (Kirj. Metso)
• Kaksplus: Kyllä äiti hoitaa -uuvutko huomaamattasi metatyön alle? (kirj. Mäkelä)
• Jenny Lehtinen: Metatyö räjäyttää äidin pään