Viljattomat ja maidottomat keksit mustasta tahinista

Rehellisesti vihersmoothie e-kirja on vienyt tällä hetkellä kaiken ajan. Sen viimeistely, tutkimusviitteiden etsiminen ja reseptien kehittely. Kaikki ne ovat napanneet oman osuutensa, vaikka kirja itsessään näyttää jo kirjalta (JEI!). Jääkaapissamme on myös kököttänyt purkillinen mustaa tahinia ja esikoisen syntymäpäivät kuukauden alussa antoivat loistosyyn käyttää sitä. Seesaminsiementen voimakkaan maun vuoksi, ei tuota tahnaa ole juurikaan tullut … Jatka artikkeliin Viljattomat ja maidottomat keksit mustasta tahinista

Minttusuklaanapit -maidottomat, viljattomat ja luontaisesti makeutetut

Itse olen suuri minttusuklaan fani ja silti nämä napit ovat pyörineet mielessä jo useamman vuoden. En ole saanut aikaiseksi kokeilla ja toisaalta kun nykyisin ei juurikaan tee enää makeaa mieli, on vaikea tehdä "muuten vaan" herkkuja. Jälleen blogi ja joulu antoi hyvän syyn testata tätä simppeliä ideaa. Ohje on siis super helppo. Kookosmannan sijaan voi … Jatka artikkeliin Minttusuklaanapit -maidottomat, viljattomat ja luontaisesti makeutetut

Blogin jouluruokaohjeita -maidottomia, ”sokerittomia” ja luont.gluteenittomia (tai kokonaan viljattomia)

  Näin 2. päivä joulukuuta, ensimmäisenä adventtina on hyvä aika koota teille joulua helpottamaan blogista löytyviä jouluruokaohjeita. Ohjeet ovat pääasiassa maidottomia ja luontaisesti gluteenittomia sekä luontaisesti makeutettuja 🙂 Suolaisia ruokaohjeita on aika naftisti, johtuen siitä, että makeat tuntuvat vetävän teitä paljon enemmän puoleensa 😉 Olen pyhittänyt suklaaherkuille oman listauksensa, koska niitä tuntuu riittävän.   Suolaista … Jatka artikkeliin Blogin jouluruokaohjeita -maidottomia, ”sokerittomia” ja luont.gluteenittomia (tai kokonaan viljattomia)

Twixit -viljattomat ja maidottomat sekä luontaisesti makeutetut

  Olen kerran aiemmin yrittänyt tehdä raakatwixejä. Ne jäivät hitusen vielä vajaaksi, joten päädyin testaamaan kyseisiä vielä uudelleen. Jos pidät hyvin makeasta, pohjan päälle voisi vielä tehdä yhden kinuskikerroksen soseuttamalla taateleita pienen kookoskermamäärän kanssa -näin saisi vielä toffeekerroksen patukoihin! Nyt toffeekerroksen virkaa toimittaa miedommin makea, kermainen massa ja siltikin patukat ovat mielestäni hyvin hyvin hyvin … Jatka artikkeliin Twixit -viljattomat ja maidottomat sekä luontaisesti makeutetut

Viljattomat suklaakeksit

  Tämä ohje on ollut pitkän projektin tulos. Olen kokeillut useampaa valmista ohjetta ja varioinut omia. Mikään niistä ei mielestäni ole ollut kyllin hyvä. En myöskään koskaan ole ollut kovinkaan keksien perään, joten tämä taikina ei siksikään ollut ollenkaan omalla mukavuusalueella. Nyt kuitenkin voi todeta onnistuneeni! Näiden keksien taikina on paksuhkoa eikä leviä paistettaessa kovinkaan … Jatka artikkeliin Viljattomat suklaakeksit

Viljaton omenapaistos (+G, M, ”sokeriton”)

  Elokuu on ollut meidän perheellä hektinen. Olen perustanut omaa yritystä (nettisivut aukeavat pian osoitteessa http://www.hannavuoristohalonen.com !) ja kaikki vapaa-aika on humpsahtanut sen parissa. Toisaalta puuhaan siihen liittyen myös toista projektia, joka valmistunee syksyn aikana. Tavallaan uusi ja jännittävä kutkuttaa, tavallaan se luo hirveästi hoidettavaa ja tehtävää. Aikataulutettavaa. Organisoitavaa. Järjestettävää. Kuukausi on siis pitkälti mennyt … Jatka artikkeliin Viljaton omenapaistos (+G, M, ”sokeriton”)

Gluteeniton ei tarkoita automaattisesti vehnätöntä

  Tällä kertaa on luvassa hyvin nopea ja tiivis ruokavaliopostaus, koska valitettavan usein olen kuullut ihmetyksiä siitä, miten gluteeniton ruoka voi sisältää vehnää. Sillä se voi. Gluteeniton ei tarkoita vehnätöntä Evira kertoo taustalla olevasta Codex Alimentarius -standardista, jonka mukaan markkinoilla saa olla elintarvikkeita, jotka on nimetty seuraavasti: ”Gluteeniton” Jos gluteenipitoisuus ei ylitä 20:tä mg/kg kuluttajille myyntivalmiissa … Jatka artikkeliin Gluteeniton ei tarkoita automaattisesti vehnätöntä

Raparperi-nektariinijäätelö

  Reissussa ollessamme blogiin tupsahti jäätelöiden koontipostaus. Siihen olin siis koonnut kaikki blogin maidottomat, viljattomat ja luontaisesti makeutetut jäätelöohjeet teille kesän varalle. Jos missasit kyseisen, pääset siihen tästä. Kotiin tultuamme käytin vihanneslokeroon jääneet raparperivarret jäätelöön. Yhdistin raparperin kaveriksi nektariineja, joiden sesonki alkaa olla käsillä juuri nyt! Niiden pirteän punainen kuori värjää myös jäätelöä heleän roosaksi. … Jatka artikkeliin Raparperi-nektariinijäätelö

Raparperipiirakka ja vaniljakastike (viljaton, maidoton, luont.makeutettu)

Ensimmäiset raparperin varret ovat jo puskeneet esiin maasta ja itsekin kävin tyttären kanssa noukkimassa ensimmäiset ❤ Viime vuonna tein raparperiraakakakun ja pohdiskelinkin millainen voisi olla tämän kevään ensimmäinen kakku. Päädyin kehittelemään uuden ohjeen, vaikka tämä mamman marjapiirakka olisi toiminut raparperien kanssa todella hyvin. Tein oheen vielä vaniljakastikkeen kookoskermasta. Sakeutin sen tapiokatärkkelyksellä, koska halusin ohjeen olevan … Jatka artikkeliin Raparperipiirakka ja vaniljakastike (viljaton, maidoton, luont.makeutettu)

Suklaamoussekakku -gluteeniton, maidoton ja ”sokeriton”

  En tiedä miksi en aiemmin ole yrittänyt tehdä kakkua näin. Sillä tämä syntymäpäivänäni tehty kakku muistuttaa erehdyttävästi tavallista suklaamoussekakkua. Ja rakenne -se oli aivan t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n! Lempeän suklainen ja samettisen pehmeä. Tuhtia kylläkin eli riittää useammallekin 😉 Kakkuun ei ole käytetty maitotuotteita eikä viljoja saati sokeria. Kookos ei myöskään meidän käyttämillä kermoilla (tähän viet cocoa) maistunut … Jatka artikkeliin Suklaamoussekakku -gluteeniton, maidoton ja ”sokeriton”