Minttu-suklainen jäätelösandwich + Vegaanikeittiö lehtiarvonta

 

Tunnustetaan, olen muutamaan otteeseen yrittänyt luoda järkevää keksipohjaa jäätelösandwichiin. Kunnes ymmärsin mansikkaraakakakkua tehdessäni, ettei kukaan ole käskenyt paistamaan tuota keksipohjaa.

Tuumasta toimeen ja laitoinkin keksipohjat uunin sijaan pakastimeen jähmettymään jäätelön valmistuksen ajaksi. Ja voi pojat sehän toimi!

minttujaatelo_suklaasandwich-0200

Itse olen mintun suuri ystävä, joten väliin tulevan jäätelön makua ei ollut vaikea päättää. Etenkään, kun keksit olivat suklaiset.

Jäätelöstä itsestään tuli ihan super hyvää rakenteeltaan! Se pysyi ihanan pehmeänä odotellessaan valmiina hetken pakastimenkin puolella. Päärynä on jäätelössä myös niin mieto kaveri, ettei se pahemmin maistu lopputuloksesta läpi.

Minttuaromia kannattaa lisäillä pikku hiljaa -aiemmin käytössäni ollut minttuaromi oli hyvin vahvaa ja sitä riitti yleensä n.1tl. Tällä kertaa käyttämäni, perusmarketista ostettu aromi taas ei tunnu maistuvan, vaikka sitä lorauttaisi reippaamminkin. Päätynen siis jälleen tilaamaan tuota aiemmin hyväksi havaittua. Lisäile siis aromia maistellen.

Täytetyn keksin päälle raastoin vielä raakakaakaomassaa ja minttusuklainen nautinto oli suupieliä lipomista vaille valmis!

minttujaatelo_suklaasandwich-0160

Keksipohjat
(n.4 jäätelöleipää eli 8 puolikasta)

n.4dl manteleita
10 tuoretta taatelia
ripaus suolaa
1½rkl raakakaakaojauhetta

  1. Poista taateleista kivet. Lisää taatelit, mantelit, suola sekä kaakaojauhe tehosekoittimen kulhoon.
  2. Aja ainekset sekaisin. Mitä pidempään jauhat, sitä hienompaa koostumuksesta saat. Itse halusin kuitenkin jättää hieman purutuntumaa muuten tuhtiin pohjaan.

 

Maidoton minttujäätelö

4dl kookoskermaa
2dl löyhään ladottuja mintunlehtiä
½-1rkl minttuaromia (1tl saattaa riittää, jos minttuaromi on vahvaa)
1tl chlorellaa/spirulinaa (väriksi)
2rkl cashewpähkinävoita
1rkl juoksevaa hunajaa (tai kookosnektaria/agavesiirappia)
päärynä

  1. Mittaa tehosekoittimen kulhoon kookoskerma, mintunlehdet, minttuaromi sekä chlorella/spirulina. Jauha seos tasaiseksi.
  2. Sulata esimerkiksi lasissa cashewpähkinävoi juoksevaksi. Sama pätee hunajaan, jos et käytä valmiiksi juoksevassa muodossa olevaa.
  3. Lisää cashewpähkinävoi ja hunaja tehosekoittimen kulhoon. Sekoita tasaiseksi.
  4. Kuori päärynä, poista kara ja pilko paloiksi. Lisää tehosekoittimen kulhoon ja sekoita massa tasaiseksi.
  5. Lisää valmis massa jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi koneen ohjeiden mukaan.
  6. Ota keksit pakastimesta. Lusikoi jäätelöä palloiksi neljän keksin päälle ja kokoa sandwicheiksi laittamalla toinen keksi päälle. Tasoita jäätelön reunat.

Kukaan ei estä tarjoamasta jäätelöä vain toiselta puolikkaalta -näin jäätelöä mahtuu vielä reippaammin 😉

vegaanikeittio-0688.jpg

Tänään on muuten ilmestynyt myös uusi Vegaanikeittiö -lehti. Sain kyseisestä aiemmin keväällä yhteydenoton, jossa pyydettiin haastattelua vegaanisiin jäätelöihin liittyen.

Vaikka Naprapaatin vaimo -blogi ei olekaan vegaaninen, on maidottoman ruokavalion myötä tänne kertynyt myös vegaanisia ruokaohjeita ja toisaalta myös vegaanilukijoita. Monet blogin ohjeet on helppo muokata vegaanisiksi vain esimerkiksi makeutusainetta (hunaja) vaihtamalla (kookosnektari).

Vegaanikeittiö -lehti halusi myös arpoa blogini lukijoiden kesken muutaman lehden. Arvonnat ovat käynnissä sekä Instagramissa että Facebookissa . Blogini lukijana voit osallistua arvontoihin halutessasi molemmissa kanavissa, mutta voittaa voit vain kerran. Säännöistä: riittää, että olet blogini lukija ja kommentoit arvontakuvaa Instagramin ja/tai Facebookin puolella. Kuva on samanlainen kuin yläpuolella oleva lehtikuva. Sinun tulee myös asua Suomessa (tai tarkemmin sanottuna lehden postitusosoitteen on oltava Suomessa). Arvonta on käynnissä huomiseen eli keskiviikkoon 16.5. klo23.59:n asti. Instagram/Facebook eivät ole osallisena arvonnassa.

Kannattaa käydä myös kurkkaamassa Vegaanikeittiö -lehden Facebook ja Instagram -tilit ja ottaa ne seurantaan mikäli kasvisruoka tai sen lisääminen ruokavalioon kiinnostaa! 🙂

minttujaatelo_suklaasandwich-0218.jpg

minttujaatelo_suklaasandwich-0186

Sinua saattavat myös kiinnostaa:

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s