Elämän Plan B: elämä ei ole aina kivaa ja reilua, mutta vastoinkäymisistä selviää

 

Avioero. Läheisen kuolema. Syöpä.  Reuma. Alzheimer.  Työpaikan menettäminen…

Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Vastoinkäymiset kolahtavat aina. Ja tuntuvat usein epäreiluilta. Synnyttävät ”miksi aina minulle” ja ”mitä minä olen ansainnut” – ajattelua.

Tuolloin tuntuu, että kaikilla muilla menee h*lvetin hyvin, mutta ”juuri minulla” huonosti.

Etenkin sosiaalisessa mediassa kaikki tuntuvat elävän parasta mahdollista elämää. Kadehdittavaa elämää. Ansaitsevansa enemmän. Omistavansa enemmän. Rakastavansa enemmän. Olevan onnellisempia. Terveempiä. Lahjakkaampia. Rikkaampia. Olevan järjettömän hyviä työssään.

Todellisuudessa olemme kuitenkin pääasiassa aika keskivertoihmisiä. Myös ne, jotka ovat vaikkapa jonkin tietyn taidon tai ominaisuutensa vuoksi nousseet julkisuuteen. Otsikoihin.

Tiedättekö, samaan tapaan kuin supersankareillakin on yleensä vain yksi taito ylitse muiden.

Ja kaikki me kohtaamme myös vastoinkäymisiä.

vaari-0500

 

The Subtle Art of Not Giving a F

Lukulistallani on jo pidempään keikkunut The Subtle Art of Not Giving a F*ck. Yhdellä kesän mökkireissulla ehdin paneutua sen karskin kielen kuunteluun paremmin. Pääsin alkua pidemmälle ja ajatuksia heräsi. Paljon.

Olen lähiaikoina miettinyt erityisen paljon kuinka vääristyneen kuvan moni saa sosiaalisen median kautta. Lehtien (etenkin otsikointien) kautta. Uutisten kautta. Julkisesti näkyvän roolin kautta.

”Selvisin syövästä -rankat hoidot takana”, ”Selvisin lapseni kuolemasta -jokainen vuosi  on tuskaa”, ”Nivelrikko pilasi elämäni” jne.

Ymmärrätte varmaan pointtini?

Ääripäitä. Otsikoissa ja julkisuudessa pomppii pitkälti ääripäitä. Koska ne myyvät. Ketään ei pääsääntöisesti kiinnosta lukea lehdestä naapurin Tarjan elämäntarinaa, jollei Tarjalle ole tapahtunut mitään järjetöntä mullistusta. Jollei Tarja ole sairastunut harvinaiseen sairauteen tai Tarjan kissa lentänyt kuuhun.

Ääripäät myyvät. Tavallisuus ei. Koska tavallisuus on näennäisesti kaikkien tavoitettavissa olevaa. Ja menestystarinathan toimivat aina.

Osa on myös alkanut hyödyntää henkilökohtaisessa markkinoinnissaan tätä.

”Cancer survivor” on sattuneesta syystä yksi eniten silmiini pistävistä termeistä. Ja joka kerta hieman ärsyttää, että kyseisestä sairaudesta selviämisellä ”ratsastetaan”. Samoin kuin muillakin sairastumisilla tai vastoinkäymisillä. Ikäänkuin kuin sairaudet olisivat ainoita asioita, jotka määrittelevät meitä. Ainoita joilla on merkitystä.

mokkimarjatblog-0321.jpg

Tiedän kuitenkin myös kokemuksesta, että nämä elämän vastoinkäymiset muuttavat elämää. Vakavasta sairaudesta selviäminen. Läheisen yllättävä kuolema. Vähitellen riuduttavan taudin sivusta seuraaminen. Muistisairaus. Kuten olen itsekin kirjoittanut, näen  oman syövän sairastumisprosessissa myös paljon hyvää. Se, onko näin ajatteleminen oma coping keinoni syövän käsittelyssä, on eriasia 😉

Emme välttämättä pysty itse mitenkään vaikuttamaan siihen, mitä vastoinkäymisiä kohtaamme. Mitä juuria polullemme sattuu.

Se mihin kuitenkin voimme aina vaikuttaa, on se miten niihin suhtaudumme. Mihin juuriin kompastumme ja jäämmekö maahan makaamaan vai nousemmeko ylös.

Ehkä siksi sairauksista selviäminen tuntuukin monesta niin merkittävältä.

Omalla epämukavuusalueella joutuu usein kohtaamaan isoja kysymyksiä. Vastaamaan niihin. Kohtaamaan rehellisesti omia tunteitaan. Kasvamaan -halusi tai ei.

Ja usein vastustamme aika hanakasti muutosta. Emme esimerkiksi muuta vahvaksi muodostunutta mielipidettämme jostain uskomastamme kovinkaan herkästi. Siksi vasta selkä seinää vasten olemme avoimia muille vaihtoehdoille. Kuten koko elämän remontoimiselle.

 

Elämän Plan B ja siitä selviytyminen

Vastoinkäymisiä tulee kaikille. Myös niille, jotka vaikuttavat täydellisen onnellisilta. Päällepäin et pysty sanomaan, mitä meistä kukin käy tai on käynyt läpi.

Olennaisinta on, miten pystymme käsittelemään kohtaamamme elämän ”plan B:n”.

Mitä teemme, kun saamme syöpädiagnoosin tai läheisemme kuolee yllättäen tapaturmassa? Sureminen ja pysähtyminen, asian käsittely ovat tietenkin täysin luonnollisia ja tarpeellisia. Mutta loppupeleissä vastoinkäyminen kannattaa hyväksyä osaksi elämää ja keskittää huomionsa elämäniloa vahvistaviin asioihin negatiivisissa tunteissa vellomisen sijaan. Koska kun ei jää uhrina makaamaan, pystyy toimimaan.

Vaikka aallonpohjassa tuntuisi kuinka hankalalta tahansa, kutsutaan sitä syystä aallonpohjaksi. Sillä siinä ei pysytä ikuisesti.

Siitä selviää. Koska pääsääntöisesti olemme paljon vahvempia kuin uskommekaan.

Resilienssi tarkoittaa kykyä selviytyä vastoinkäymisistä. Omaa resilienssiään eli selviytymiskykyisyyttään pystyy myös kehittämään. Siihen liittyvät niin hyvä stressinsietokyky, ongelmanratkaisukyky kuin myös avun hakeminen.

Erilaisista vastoinkäymisistä selviytyminen siis vahvistaa meitä entisestään. Voimme oppia myös muuta, ehkä kykenemme suhtautumaan jatkossa myös muihin empaattisemmin. Saatamme ehkä myös saada kimmokkeen muuttaa asioita elämässämme, joihin emme ole olleet tyytyväisiä.

 

Mitä minä olen oppinut?

Itse koen oppineeni paljon vastoinkäymisistä.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat tuntuneet mukavilta tai helpoilta sillä hetkellä.

Olen oppinut ympäröimään itseni ihmisillä, jotka pääsääntöisesti antavat minulle energiaa, eivätkä vie sitä.

Olen oppinut, että hyvinvointiin panostaminen on valinta, joka tehdään vaikka ei aina huvittaisi. Samaan tapaan kuin hampaiden harjaus.

Olen oppinut, että vastoinkäymisten aiheuttamista tunteista selviää. Asiat lutviutuu. Vaikka se ei sillä hetkellä siltä tuntuisi.

Ennen kaikkea olen oppinut, etten voi kontrolloida kaikkea. Elämä ei aina ole hallinnassani eikä siitä siksi kannata JATKUVASTI stressata.

Ja se mikä on mielenkiintoista, luopuisinko kokemistani vastoinkäymisistä?

En, koska koen niiden vieneen minua eteenpäin. Kasvattaneen. Koska ne eivät kukistaneet.

Herääkö ajatuksia?

mokkimarjatblog-0267.jpg

mokkilaituriblog-0534.jpg

Sinua saattavat myös kiinnostaa:

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s