Puhuin hetki sitten kehon tarpeiden kuuntelemisesta, mutta se minkä osalta juttu jäi (todella) vajaaksi, on sen ongelmallisuus.

Jäin pohtimaan kuinka monelle kyseisestä ”neuvosta” oli yhtään mitään apua.

Ei varmaan kovin monelle?

 

Miksi ei?

”Syö kehoasi kuunnellen” tai ”kuuntele mitä kehosi haluaa” sloganit kuulostavat alkuun hyvältä, sillä jokaisen kehohan on erilainen. Samoin elettävä arki. Terveellinen elämäkään ei tarkoita kaikille samaa ja kaikkien omat tavoitteet terveyden suhteen ovat yksilöllisiä. Ja pitääkin olla.

Siten myös terveyspolut ovat erilaisia. Ruokavaliot yksilöllisiä. Ja oman kehon kuuntelemiseen ohjeistaminen mahtava, kaiken kattava neuvo. Vai onko?

Missä siis mennään pieleen ja mitä sen sijaan kannattaisi koittaa? Siitä seuraavaksi.

 

Ongelma: Vaadittu aika taidon oppimiseen

Söin itse aikanani huonosti kehoni tarpeisiin nähden. Ohitin kehoni viestit, sillä en todellakaan tiennyt miten sitä kehoa olisi pitänyt kuunnella.

Kehon kuunteluun tarvittavat aistit olivat hämärtyneet kaikissa lehdissä ja medioissa olevista neuvoista. Ja dieeteistä. Ja yksittäisistä tutkimustuloksista, joita lehtien otsikoissa reviteltiin. Sen kummemmin tutkimuksen luotettavuutta tarkastelematta.

Ruokailu oli jollain tavalla kokoajan hankalaa ja tiettyyn muottiin pakotettua. Koska uskoin silloin sen olevan ”se oikea tapa” kohti hyvinvointia. Kehuttiinhan sitä monessa paikassa keinoksi saavuttaa terve keho niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Saavuttaa hyvä olo. Ja sitähän minä halusin. Hyvää oloa.

Kunnes päästiin siihen pisteeseen, jossa keho oirehti jo niin paljon, että asiaa oli pakko alkaa selvittää (tästä lisää lue Pysäytys ja Onko sulla siis joku OIKEA syy?). Mukaan tulivat lukemattomat lääkäreillä ravaamiset, allergiatestit ja ruokavaliokokeilut. Mitään ei selvinnyt. Sitten löytyi lääkäri, jonka neuvoista oli oikeasti apua. Koska hoitomuoto kattoi myös ruokavalion.

Kaiken sen kaaoksen ja oirehdinnan keskellä, joku taas neuvoi mitä tulisi kokeilla. Miten tämä erosi kaikista muista neuvoista? Hän neuvoi kokeilemaan. EI automaattisesti noudattamaan pidempään. Hän ei markkinoinut sitä ihmekeinona kohti hyvinvointia, vaan painotti kehon reaktioiden kuuntelemista. Testaamista. Turvallisesti ohjattuna. Ruokavaliota parantavana keinona. Ja se todella auttoi.

MUTTA, koska useimmiten on se mutta. Tämä prosessi vei aikaa. Kuten taitojen oppimiset ylipäätään. Sillä taitohan kehon kuunteleminenkin on.

Miten siis juuri sinä pääsisit kohti tätä taitoa? Kohti kehon kuuntelua? Kerron sinulle seuraavaksi yhden tavan.

Ruokapäiväkirjan pito

Ensimmäiset fiilikset? Ruokapäiväkirja, ääh. En jaksa!?

Odotahan.

Tässä kohtaa kaloreiden laskemisen sijaan olennaista olisi alkaa tunnistaa ruoan ja tunteiden yhteyttä. Tuleeko nälkäisenä kaupassa käydessä ostettua pussillinen karkkia, jotka mutustelet kotiin ajaessa? Syötkö karkkia nälkääsi kunnon ruoan sijaan? Vai ”palkitsetko niillä itsesi ansaitusti” rankan päivän jälkeen?

Mitä syöt kiireisenä päivänä vai syötkö mitään? Näkyykö lounaan väliin jättäminen illalla tarpeena syödä kokoajan? Entä syötkö ”salaa”? Napsitko kunnolla ruokailemisen sijaan?

Ruokapäiväkirjaan kannattaa siis listata: milloin syö, mitä syö, missä syö ja mitä tunteita tai tapahtumia tilanteeseen liittyy.

Torstai. Klo17.30. Karkkipussi. Autossa. Työpäivän ja kaupassa käynnin jälkeen. Nälkä.

Mielenterveystalon sivuilta löytyi nopealle googlettamisella järkevät pohjat ruokapäiväkirjan pidolle paperisena. Vaikka kyseiset ovatkin kohdennettu ahmimiselle, käyvät pohjat loistavasti myös tässä yhteydessä. Määriä ei välttämättä tarvitse kirjata, jos olennaista on ensin hahmottaa tunneyhteyksiä.

Jos et tahdo täyttää paperiversiota, See What You Eat -sovellus on yksi helppo tapa hahmottaa ruokailujaan kuvin älypuhelimellaan. Kyseisellä saa realiaikaisesti otettua kuvan syödystä ruoasta ja kirjoitettua muistiinpanoihin esimerkiksi syömispaikan ja tunteet lyhyesti. Koko päivä näkyy yhdellä vilkaisulla ja ”päiväkirja” on kokoajan mukana. Sovelluksen saa myös muistuttamaan ruokailuista, sillä säännöllinen ruokailurytmi on tärkeää vireyden ylläpitämisen kannalta.

Ruokapäiväkirja olisi hyvä purkaa ammattilaisen kanssa, mutta jos kyseiseen ei ole syystä tai toisesta mahdollisuutta, voit hyvin alkaa pohtia seuraavia ajatuksia itse.

 P

Tunneruokapäiväkirjan pohdiskelua

1. Arjen haasteet. Huomaatko ruokapäiväkirjassa kiireessä tai nälkäisenä tehtyjä ruokavalintoja?
2. Henkinen puoli. Liittyykö tiettyjen ruokien syöminen aina tunteisiin tai tiettyyn tilanteeseen? Yksinoloon tai väsymykseen? Stressiin?
3. Fyysiset oireet. Tuntuuko, että tietyt ruoka-aineet aiheuttavat aina saman reaktion elimistössä? Oirehtiiko ruoansulatuselimistö sokerista? Vai tuleeko kenties tiettyjen ruoka-aineiden jälkeen vatsaan kipuilevaa turvotusta?

 

Miten jatkossa?

Yleispäteviä, mutta kohdennettuja neuvoja on vaikea antaa. Jotta et kuitenkaan jäisi täysin tyhjän päälle tämän(kin) jutun jälkeen, tässä muutama pieni askel kokeiltavaksi:

1. Pysähdy ensin
   Ennen kuin alat syödä, pysähdy hetkeksi. Syötkä nälkääsi vai jostain muusta syystä? Syötkö, koska olet väsynyt ja ”tarvitset” palkintoa? Onko ruoka todella tyydyttämässä nälän tunnetta vai tunneperäistä reaktiota.
   Toiminta: Vaikka karkit olisi ostettu hetken mieliteossa kaupasta, ei niitä ole pakko syödä. Tai voit päättää syöväsi ne kotona ruoan jälkeen, jos mielesi vielä tekee makeaa. Sattaa hyvin olla, ettei teekään kun verensokeri on saatu kunnon ruoalla ylös ja tasaiseksi. Tai ehkä haluatkin sitten korvata makeanhimosi fiksummin esimerkiksi hedelmällä? Miksi emme ylipäätään valitsisi makeanhimoon hedelmiä?
2. Hidasta ja tunnustele
   Kun alat ruokailla, syö hitaasti. Lapsiperheissä tämä on välillä äärettömän haastavaa -tiedän. Kylläisyydentunteen aistimisen  ja ruoansulatuksen kannalta olisi kuitenkin järkevää hidastaa ja pureskella ruoka kunnolla.
3. Älä syö ähkyyn
   Tämä oli aikanaan oma ongelmani. En aiemmin jättänyt ruokaa kesken. ”Afrikassa lapset näkevät nälkää” sisältää ongelman. Nimittäin ohjeen sivuuttaa kylläisyyden tunteen. Aloin kuunnella, koska keho oli kylläinen. Ja aloin jättää ruokailuja kesken. Siten opin myös säätelemään annoskokoa sopivammaksi. Täyttämään vatsaa pääasiassa kasviksilla.
4. Irti syyllisyydentunteesta
   Kuten olen aiemminkin sanonut, syyllisyydentunne ei kuulu terveeseen ruokakäyttäytymiseen. Ja sen sanon kokemuksella. Jos tunnet syyllisyyttä ruokailujen jälkeen, kannattaa alkaa pohtia mistä syyllisyydentunne kumpuaa? Mitkä ruoat aiheuttavat syyllisyydentunnetta ja miksi? Onko syöty ruoka ”epätervelliseksi miellettyä” vai ”arkiruokaa” johon on kehittynyt epäterveellinen suhtautuminen? Ruokakäyttäytymisestä kannattaa lukaista tämä aiempi kirjoitukseni.

 

Herääkö teillä ajatuksia? Pääsitkö yhtään lähemmäksi kehosi kuuntelua?