Ruoan valinta: nälkä, symbolinen status vai tabu?

Lohturuokaa. Terveellisiä herkkuja ilman syyllisyyden tunnetta. Hemmotteluruokia. Ruoanvalinta on minua erityisesti kiinnostava aihe. Siitä tekee mielenkiintoista se, että vaikka sekä eläimet että ihmiset syövät, ihminen on ainoa, joka liittää ruokailuun muutakin kuin varsinaisen nälän tyydyttämisen.

Ruoka ja ravinto ovat käsitteellisesti eri asioita. Ravinto nähdään nimenomaan ihmisen fysiologisia tarpeita täyttävänä, kun ruoka symboloi lisäksi erilaisia asioita. Ruoanvalinnan kautta ravinto siis muuttuu ruoaksi. Ihmiset käyttävät niin aikaa, energiaa, rahaa ja kekseliäisyyttään syömiseen.

Kirjoitin yliopistoaikoina sekä kandidaatin tutkielmani että pro graduni ruoanvalinnasta. Joskin kehonrakentajan ja fitnessurheilijan ruoanvalinnasta, mutta pohjimmiltaa tuo perusta on sama. Noiden tutkielmien teko avasi myös silmiäni paljon. Tämä artikkeli onkin syntynyt pro graduni teoriaosuuteen pohjautuen. Muokkasin kuitenkin tekstiä ja lähdeviitteitä lukijaystävällisempään muotoon eli ihan niin syvälle ei mennä kuin tutkielmassani. Jos jäät kaipaamaan tarkempaa viitetietoa, älä epäröi ottaa yhteyttä.

 

Ruoan valinta: nälkä, symbolinen status vai tabu?

Ihminen on alun perin valinnut ruokansa nälän perusteella kulttuuriinsa kuuluvista ruoka-aineista. Tiedämme mikä kulttuurissamme on ruokaa ja mikä ei -emme siis syö mitä tahansa. Siinä missä Aasiassa napsitaan pikkusuolaisena hyönteisiä, me koemme vielä hyönteisten syömisen vieraana. Joskis tätäkin kulttuuria ovat ”hyönteiskokit” , kuten Topi Kairenius, alkaneet edistää myös Suomessa. Ruokakulttuuriin kuuluukin siis olennaisesti myös muutos, joskin muutos on usein hidasta.

Ruoan valinta on usein kuitenkin tiedostamatonta ja pohjautuu tottumuksiin, joiden perusta on luotu jo lapsuudessa. Sieltä nousee myös termi ”lohturuokaa”, josta lisää myöhemmin. Nyky-yhteiskunnassa emme syö enää pääasiassa nälän vuoksi tai ravintoa saadaksemme, vaan ruoan maku on noussut keskeiseksi tekijäksi. Määrittelemme itseämme ja muita ihmisiä sen mukaan, mitä syödään tai jätetään syömättä. Siksipä ehkä kaupan kassalla itse kukin vilkuilee muiden ostoskorien sisältöä.

Ruoka voi myös symboloida ekonomista statusta kuten samppanja ja kaviaari viestivät rikkautta. Aiemmin myös valkoinen sokeri ja vaalea leipä olivat ylellisyystuotteita, joihin kaikilla ei ollut varaa. Yhdessä ruokailu puolestaan viestii sosiaalista tasavertaisuutta, jonka vuoksi esimerkiksi Intiassa eri kasteihin kuuluvat eivät perinteisesti syöneet yhdessä eikä korkeampaan kastiin kuuluva saanut syödä alempaan kastiin kuuluvan tekemää ruokaa.

ruokailu.jpg

Niin sanottuja statusruokia käytetään usein myös sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Vierailulle lähdettäessä viedään mukana viinipullo eikä maitotölkkiä, tyttöystävälle rasia suklaata parsakaalinipun sijaan.

Lapsuudesta on peräisin kulttuuriin kytköksessä olevia lohtu- tai turvaruokia (engl. comfort foods), jotka ovat tuttuja tai hyviä muistoja herättäviä ruokia, joita saatetaan syödä esimerkiksi juhlapäivinä tai stressaavina hetkinä. Jouluruokaperinteet ovat yleensä aika pysyviä ja niille kaivataan usein samoja ruokia, kuin lapsuudessakin on ollut. Ruokamuistot ovatkin hyvin vahvoja. Hyvänä esimerkkinä ennen vatsatautia syöty ruoka saattaa aiheuttaa pitkäänkin kuvotusta, koska se usein linkitetään taudin sairastamiseen.

Toisaalta ruokaan voi liittyä myös uskonnollinen näkökulma. Uskonto voi rajoittaa ruokavalintoja ja määritellä syötäväksi kelpaavan ruoan (esim. juutalaisten kosher-säädökset). Nämä käsittävät niin ”kiellettyjä” taburuokia kuin myös kieltoja ruokien sekoittamisesta. Toinen esimerkki taburuoista on Papua-Uusi-Guineassa asuva Hua-kansalainen (eng. Hua person), joka ei saa syödä vieraan ihmisen tuottamaa, valmistamaa tai tarjoilemaa ruokaa. Muuten hän söisi ”likaista ruokaa” (siro na), joka aiheuttaisi terveysongelmia, voimakkuuden vähenemistä tai jopa sairastumista. Mielenkiintoista onkin, että kun jollekin ruoalle on annettu symbolinen status, sen ravitsemuksellisuus saattaa tulla toissijaiseksi. Statusruokina voitaisiinkin kehonrakentajilla nähdä esimerkiksi riisi, vähärasvainen broileri sekä maitorahka.

buddha.jpg
Tämän päivän taburuoat

Tänä päivänä ruokien tabut liittyvät lähinnä kehoon ja terveyteen, koska tietyt ruoat ja ateriat on mielletty epäterveellisiksi. Länsimaissa nautinnot eivät saa olla näkyviä tai havaittavissa olevia. Ne eivät siis saa näkyä esimerkiksi ylipainona.

Nyky-yhteiskunnassa ruoka-aineita luokitellaan usein myös hyviin ja pahoihin. Erityisesti naiset mieltävät terveellisen ruoan hyväksi ruoaksi. Ruoan funktionaalisuus (kuten esimerkiksi lisätyt probiootit Gefilus -tuotteissa) onkin noussut terveellisyyteen pyrkivissä länsimaissa yhä suositummaksi markkinointikeinoksi. Terveydelle paha ruoka mielletään usein maultaan hyväksi, kun taas terveellinen, hyvä ruoka, mielletään pahan makuiseksi.

Monilla on näin viha-rakkaus suhde sokeriin. Makea ruoka maistuu hyvältä ja voi tehdä olomme hyväksi -ainakin hetkellisesti, mutta sokeri liitetään myös moniin terveysongelmiin. Toisaalta sokerin rooli on monitahoisempi, koska ihmisellä on luontainen mieltymys makeaa. Makea ruoka on keräilykulttuurin aikoina ollut turvallista ruokaa, sillä makealta maistuvat marjat ja kasvit eivät yleensä ole myrkyllisiä toisinkuin esimerkiksi karvaan makuiset. Myös vauvan ensiruoka, äidinmaito, maistuu makealta.

Pahaksi luokiteltuja ruokia syödessämme saatamme myös tuntea syyllisyyttä ja häpeää, etenkin yksin syödessä. Sen sijaan mielenkiintoisesti ryhmässä syyllisyyden ja häpeän tunne jaetaan, jolloin syöminen tuntuu oikeutetummalta. Työpaikan kahvipöytä onkin siis oiva esimerkki tällaisesta arkisesta, sallitusta herkuttelusta. Pulla on helppo valita, koska muutkin syövät sitä. Se on myös helppo syödä, vaikka ei varsinaisesti juuri sillä hetkellä oikeasti tekisikään mieli.

 

 

Vaikeasti saavutettavat asiat -tavoiteltavat asiat

Yksilöt arvostavat kulttuurisesti vaikeasti saavutettavia asioista. Siinä missä ylipainon kanssa kamppailevissa länsimaissa aloitetaan uutta laihdutuskuuria, esimerkiksi Jamaikalla lihavuus symboloi hedelmällisyyttä, kiltteyttä, onnea, elinvoimaisuutta sekä kehon terveyttä. Myös kehitysmaissa lihavuus kertoo vallasta ja hyvinvoinnista. Ruokailutapojen ja ruokaoppien sanoman voikin katsoa usein tiivistyvän uskonnoille tyypillisiin rajanvetoihin oikean ja väärän syömisen välillä. Vaikka sekä valtavirran että vaihtoehtoisten elämäntapojen käsitykset oikeanlaisesta ruokavaliosta eroavat, jakavat kaikki yhteisen näkemyksen: ihminen on mitä syö, oikeanlainen ruokavalio ei vain ehkäise sairauksia vaan myös parantaa ja eheyttää.

jade

Ruokavalinnoilla kohti omaa identiteettiä ja elämän hallintaa

Ruoanvalinnan kautta siis ilmaisemme omaa identiteettiämme ja toisaalta määrittelemme myös muita ihmisiä heidän ruokavalintojensa perusteella. Sanoman pystyy tiivistämään tuttuun sanontaan: olet mitä syöt.  ”Hyviä” ruokia syöneet mielletään hoikemmiksi, paremmassa kunnossa oleviksi ja aktiivisemmiksi kuin ”pahoja” ruokia syöneet. Heidät määritellään usein myös viehättävämmiksi, pidettävämmiksi, käytännöllisemmiksi ja analyyttisemmiksi kuin ”pahoja” ruokia syöneet. Ruokavalintamme siis määrittelevät meidät. Tästä päästään jälleen takaisin ruokakaupan kassalla muiden ostoskorien sisältöjen kurkisteluun ja ostoksia tekevien ihmisten profilointiin. Ja Instagramissa terveellisyyttä ja hyvinvointia ”mainostavien” ihmisten elämän seuraamiseen. Haluamme fiilistellä hyvinvointia, terveellisyyttä ja kauneutta.

ranut

Tällä hetkellä suurimpia länsimaisen ihmisen syntejä näyttäisikin olevan itsestään huolehtimatta jättäminen. Hoikka ihminen viesittää kehollaan menestystä ja valtaa omaan itseensä, kun lihava ihminen viestittää epäonnistumista. Valinta kahvipöydässä, punttisalilla tai ryhmäliikuntatunnilla käynti on hyve ja osoitus yksilön arjen oikeaoppisuudesta. Tai näin valitettavan usein mielletään.

Syömisen ja terveyden hallitsemisen voi nähdä osoittavan myös muun elämän hallintaa. Ruoasta saattaa tulla väline, jolla yksilö tavoittelee tiettyä päämäärää tai jonka avulla hän hallitsee elämäänsä. Sama itsekurin piirre esiintyy syömishäiriöön sairastuneiden elämässä. Mielihyvää koetaan, kun pystytään hallitsemaan omia ruokailujaan. Tällöin ruokailun tarkkailusta muodostuu elämän pääsisältö. Mielenkiintoisesti Puuronen (2004 B, s. 290) näkee esimerkiksi anoreksiassa perimmäisen tarkoituksen olevan painonpudotuksen sijaan laihduttamisen elämäntapa. Hän kutsuu tätä ”täydelliseksi ihmiseksi tulemiseksi”. Sama piirre näkyi myös minun haastattelemien henkilöiden puheesta.

Syyllisyys ja stressi ruokavaliossa pysymisestä eivät kuitenkaan tue painonhallintaa. Ihminen saattaakin luoda itselleen mielitekoja muistuttamalla itselleen jatkuvasti mitä ruokia ei saa syödä. Seurasinkin mielenkiinnolla ”läskimyytinmurtajia” ja Vaakakapinaa, joissa myös Patrik Borg oli mukana. Kyseinen ”kapina” kampanjoi pysyvien elämänmuutosten puolesta lyhyiden laihdutuskuurien sijaan. Tai ehkäpä ikuisen laihduttamisen sijaan. Eli ei siis mitään suurta ja ihmeellistä vaan ”back to basics” kampanja. Joka osoittaa, että sen sijaan, että kärsivällisesti alettaisiin muuttaa omia elämäntapoja terveellisimmiksi ja pysyviksi, haetaan pikadieettien avulla ”oikotietä onneen”. Tämän vuoksi liputan myös ruokavalioiden yksilöllistämistä.

Personal trainer tai ravintovalmentaja voikin lätkäistä asiakkaalle valmiin ruokavalion, joka saattaa koostua asiakkaalle vielä vieraista ruoka-aineista. Ruoista, joita ei ole tottunut syömään. Ruoista, joita ei halutakaan pitkäjänteisesti syödä, koska ne ovat vieraita. Tai sitten kyseinen ammattilainen voi olla ammattilainen ja yksilöidä ruokavalion asiakkaan ruokapäiväkirjan perusteella. Pienin askelin totutellen. Sallien. Jolloin päästään varmasti paljon pysysempiin tuloksiin, koska ruokavalion perusta on tuttu ja uusiin valintoihin saa totutella. Ammattiurheilijoiden kisadieetit ovat sitten asia erikseen ja niissä etenkin painoluokkaurheilijoilla on tarpeen erilainen lähestymistapa.

 

Lopuksi

Uskomme, että voimme tuottaa itsemme ja ulkomuotomme vapaasti esimerkiksi kauneusleikkauksilla, hormoneilla tai dieetillä. Myös ruoka on muuttunut monimutkaiseksi ja tuntemattomaksi uhaksi. Geenimanipuloitu ruoka, lisäaineet ja erilaiset ruoan kautta levittyvät taudit lietsovat epävarmuutta ruokaa kohtaan. Mielenkiintoista olisikin tietää, johtuuko tämä elämän hallitsemisen tarve ruokavalintojen kautta, tästä yhä vieraammasta ja vaikeammin hallittavasta maailmasta. Onko ruokavalinnat niitä harvoja asioita joihin enää pystytään vaikuttamaan ja joilla pidetään muuten kiireinen ja hajanainen elämä kasassa?

yoga

 

 

 

Lähteet:

Borg, P. (2008). Syö hyvin ja laihdu. Otava.

Farb, P. & G.J. Armelagos.  (1983). Consuming Passions: The Anthropology of Eating. New York: Washington Square Press Pocketbook Publishers.

Kinnunen, T. (2001). Pyhät Bodarit – Yhteisöllisyys ja onni täydellisessä ruumiissa. Helsinki: Gaudeamus.

Kittler, P., & Sucher, K. (2004). Food and Culture. (5. painos). United States of America: Thomson Higher Education.

Mead, M. (1997) The Changing Significance of Food. Teoksessa C. Counihan & P. Esterik (toim.) Food and Culture. A Reader (ss. 11–19). Great Britain: Routledge.

Meigs, A. (1997). Food as a Cultural Construction. Teoksessa C. Counihan & P. Esterik (toim.) Food and Culture. A Reader (ss. 95–106). Great Britain: Routledge.
Mäkelä, 1999

Mäkelä, J. (2002). Syömisen rakenne ja kulttuurinen vaihtelu. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus.

Mäkelä, J. Palojoki, P. & Sillanpää, M. (2003). Ruisleivästä pestoon: näkökulmia muuttuvaan ruokakulttuuriin. Helsinki: WSOY.

Niva, M. (2012).  Kuluttajat ja terveysvaikutteiset elintarvikkeet. Ravitsemuksellinen vallankumous? Teoksessa T. Mononen &  T. Silvasti (toim.) Hyvä ja paha ruoka. Ruoan tuotannon ja kuluttamisen vaikutukset (ss.112–133). Helsinki: Gaudeamus.

Palojoki, P. (2003). Tieto, ruoan valinta ja oppiminen. Teoksessa J. Mäkelä, P. Palojoki & M. Sillanpää (toim.) Ruisleivästä pestoon. Näkökulmia muuttuvaan ruokakulttuuriin (ss. 108–152). Helsinki: WSOY.

Puuronen, A. (2004 A). ”Oikein” syöminen. Huomioita anoreksian terveyskulttuurisesta rakentumisesta. Teoksessa M. Knuuttila, J. Pöysä & T. Saarinen (toim.) Suulla ja kielellä. Tulkintoja ruuasta (ss. 95–111). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Puuronen, A. (2004 B). Rasvan tyttäret. Etnografinen tutkimus anorektisen koemustiedon kulttuurisesta jäsentymisestä. Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 42. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto.
Räsänen, 1999

Sillanpää, M. (1999). Happamasta makeaan. Jyväskylä: Gummerus

Sobo, E.J. (1997). The sweetness of Fat. Health, Procreation, and Sociability in Rural
Jamaica. Teoksessa C. Counihan & P. Esterik (toim.) Food and Culture. A Reader (ss. 256–271). Great Britain: Routledge.
Tepper. B.J. (2006). Dietary supplements, mental performance and behavior. Teoksessa Worobey, J. Kanarek, R.B., Tepper, B. J. (2006). Nutrition and behavior : a multidisciplinary approach (ss.118-136). New York: Washington Square Press Pocketbook Publishers

 

Kuvat: Canva

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s