Lapset ja sokeri -missä mennään?

En ole kirjoittanut lastemme sokerin syönnistä sitten viime postauksen vuoden 2017 lopulta: Miksi me oltaisiin annettu? Ajatuksia lasten karkin ja herkkujen syömisestä.

Pääperiaatteemme eivät juurikaan ole muuttuneet, mutta jouduimme pohtimaan karkkiasiaa uudelleen, kun esikoisemme uusi kerho antoikin silloin tällöin (lasten synttäripäivinä tai jouluna/pääsiäisenä) karkkia lapsille.

Jouduimme siis kuluneen vuoden aikana tekemään valinnan, jääkö lapsemme synttäripäivänä ilman lakua ja saako lapsemme pääsiäismunan sijaan rusinarasian. Valitsimme lakun ja pääsiäismunan.

Tähän on useampiakin syitä.

Kyllä, haluamme edelleen välttää valkoista sokeria. Se ei kuitenkaan tarkoita herkutonta TAI täysin sokeritonta. Onhan luonnollisia sokereita hedelmissä ja marjoissa, mutta myös hunajassa ja kookossokerissa. Vaikka näemme viimeksi mainitut hieman parempina kuin valkoinen sokeri, eivät nekään kuulu arkiruokailuumme. Hedelmät ja marjat sensijaan ehdottomasti. Sokerista olen kirjoittanut aiemmin mm. Sokerittomuus: sokeriton vai ”sokeriton” – sekä Erilaiset sokerit ja terveys -postauksissa.

Toisaalta yleensä jonkin asian täysi kieltäminen lisää tuon asian kiinnostavuutta. Kuten karkin. Kun siitä tehdään ”kiellettyä” sen houkuttelevuus kasvaa, tästä ruokakäyttätymisestä voit lukea lisää mm. Ruoan valinta -nälkä, symbolinen status vai tabu? sekä Älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia olohuoneessasi ja oikeasti terveellistä naposteltavaa.

Lisäksi 4- 4,5-vuotiaalla alkaa olla myös jo sosiaalista painetta. Hän huomaa, milloin hänen saamansa kohtelu eroaa toisesta. Miksi muut saavat suklaamunan ja hän rusinapaketin? Ja hän pettyy, koska miksi hän ei saa, kun muutkin saa. Rusinapaketista tuleekin rangaistus ja suklaamunasta jotain maagista. Maagista, johon kehittyy nopeasti myös epäterve suhde.

Tarkoituksemme ei ole erottaa lastamme muista. Eikä kasvattaa häntä epäterveeseen suhteeseen herkkuihin, joita (let´s face it) tulee varmasti aina olemaan tarjolla ja saatavilla, halusimme tai ei. Hän saa olla samanlainen lapsi kuin muutkin. Mutta toivomme, että hän tottuu erilaiseen makeaan, valitsee aikuisena arjessaan toisin ja juhlaherkut ovat juhlaherkkuja. Terveyden tähden.

Käytännössä

Viikonloppuna olimme katsomassa Finntriathlon kisoja Vanajanlinnassa, jossa yksi mieheni valmennettava kisasi. Tuolloin söimme myös porukalla yhdessä ja lasten menuun kuului jäätelöannos vaahtokarkein.

Esikoinen söi jäätelöannoksensa hyvällä ruokahalulla ja maisteli vaahtokarkkeja ensimmäistä kertaa. Ihmetteli rakennetta ja totesi, niiden olevan aika makeita. Ja tadaaa, jätti osan syömättä.

Kuopus puolestaan sai maistaa myös vaahtokarkkia, mutta sylki sen nopeasti tahmaisena pois. Seuraavana päivänä vaahtokarkkeja jäi jälleen jäätelöannoksesta syömättä, jäätelö sensijaan upposi hyvin 😉

Sama tapahtui vappuna, kun lapset söivät normaalilla sokerilla sokeroidut munkit. Puraisu, ”aika makeaa” ja munkki jäi puraistuna lautaselle.

Tässä kohtaa täytyy myöntää, että hieman hykertelen tyytyväisyydestä. Pakonomaista makean syömistä ei siis ole, vaan lapset ovat yksinkertaisesti tottuneet vähemmän makeaan. Karkkien överimakeus ei iske. Ainakaan vielä. Ja jokainen hetki pidemmälle, on hyvä. Etenkin, kun rasiallinen pensasmustikoita ja vadelmia katoaa hetkessä.

Pääperiaate on siis edelleen sama. Kotiin ei meillä valkoista sokeria ja karkkia ja herkkuja osteta, vaan ne mitä syödään, tehdään itse järkevämmistä aineksista. Sillä paljon voi herkutella myös fiksusti.

Karkkia en näe edelleenkään millään asteella tarpeellisena enkä yhtään pidä siitä, että lapset sitä syövät. Toisaalta tiedostan, että jotain pitää päästää sormien välitse. Kaikkia sotia ei kannata sotia, vaan joskus voi voittaa pienten myönnytysten jälkeen. Sillä karkkien kehittely on ovelaa, esikoinen pysähtyy kaupassa karkkihyllylle haistelemaan ja tutkimaan kiehtovasti erivärisiä ja erimallisia karkkeja. Selvästi ne siis vetoavat.

Juhlissa ja juhlapäivinä sensijaan lapset saavat edelleen syödä samaa kuin muutkin, joskin suolaista/kunnon ruokaa syödään ensin nälkään ja sitten saa herkkuja. Ja jos kolmena päivänä ollaan reissussa syöty jäätelöä, ei enää neljäntenä sitä osteta. Lapset ovat tähän tottuneet eikä hirveitä huutokilareita tarvitse kuunnella. Saati kuunnella kaupan karkkihyllyllä mankumista.

Muutama toive siis tänä kesänä toteutetaan, syödään jäätelöä eri paikoissa, ehkä jopa grillataan vaahtokarkkeja notskilla ja vastataan esikoisen toiveeseen ”voitaisiinko me joskus käydä karkkikaupassa ja ostaa muutamia erilaisia karkkeja?”. Jotain maagista niissä näyttää siis olevan -toivossa on hyvä elää, että muutaman syönti riittää 😉

Sinua saattavat myös kiinnostaa:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s