Bo ssäm -helppoa vappuruokaa

Törmäsin tyrkyllä olevaan, korealaiseen Bo ssämiin Valeäiti -blogin instagramissa (hykerryttävä blogi muuten!) ja ruoka jäi kytemään takaraivoon. Olemme nimittäin joskus aiemmin tehneet tortilloita salaatinlehtiin, joten miksipä muutkin täytteet eivät toimisi. Rentoa syömistä parhaimmillaan!

Kun possun kylkeä ei löytynyt ruokakaupasta, tarttui mukaan porsaan ribsejä, joita kypsensin grillissä folion sisällä, n.150 asteessa 3h. Yhtä hyvin kypsennyksen voi tehdä uunissa ja lihaksi valita muutakin tai vaikka lihatonta. Possuja maustettiin etukäteen suolalla, pippurilla sekä valkosipulilla. Mies myös paistoi ribseihin vielä lopuksi pinnan.

Alimmat ribsit kannattaa laittaa folioon kypsymään luupinta alaspäin, sillä meillä ainakin ne tummuivat folion sisällä syömäkelvottomiksi (näkyy kuvissa). Onneksi lihaa ei tuolla puolella juuri ole eli sitä ei mennyt hukkaan. Tummaksi hiileksi grillattua lihaahan ei karsinogeenien vuoksi kannata syödä. Aktiivisempi kokki toki voi kääntää ribsit folion sisällä kesken paiston, itse en (laiskempana) jaksanut.

Muiksi täytteiksi paistoin pannulla öljyssä aiemmalta aterialta jäänyttä riisiä ja papuja, joiden joukkoon grillasimme jääkaapista löytynyttä maissia. Lisäksi tein nopeat lime-inkivääri-korianterikastikkeen ja etikkakurkkuja (näihin ohjeet alla). Kaapista löytyi aiemmin tehtyä makeaa chilikastiketta ja majoneesia. Väriksi pilkoin mukaan paprikaa, vaikka se ei niin kovin korealaista olekaan (mutta toimi!). Ja täytyy myöntää, luojat oli hyvää! Neljä ja puoliveekin henkäisi salaattikääröä haukattuaan silmät loistaen, ”mami, minä tykkään tästä tosi paljon!”

Kuvat ovat tällä kertaa vähemmän stailatut, koska ruokaa maistettuani totesin, että tämä ohje teidän ON SAATAVA ja PIAN!

Nopeat etikkakurkut

1/2 kurkku
1 rkl omenaviinaetikkaa
1 rkl riisiviinietikkaa (tai toinen mokoma omenaviinietikkaa)
1 rkl kookossokeria
1 tl suolaa

  1. Pese kurkku ja halkaise pituussuunnassa. Siivuta juustohöylällä kurkkua kulhoon.
  2. Lisää joukkoon muut ainekset. Anna tekeytyä hetki. Kääntele välillä.

Lime-korianterikastike

n.1cm pala inkivääriä
1 lime
n.4rkl mietoa oliiviöljyä/seesamiöljyä tms.
1/2-1rkl kookossokeria
suolaa
tuoretta korianteria

  1. Kuori inkivääri ja raasta pieneen kulhoon.
  2. Purista joukkoon yhden limen mehu.
  3. Lisää limen mehun kanssa suurin piirtein saman verran öljyä (n.4rkl). Tässä määrät eivät ole niin justiinsa.
  4. Lisää kookossokeria ja ripaus suolaa.
  5. Silppua joukkoon korianteria.
  6. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa/sokeria/öljyä.

Majoneesiin löytyi siis ohje täältä!

Ja makeaan chilikastikkeeseen (kookossokerilla) täältä!

Varaa lisäksi ruokailuun salaatinlehtiä. Salaatti voi olla tukevampaa cosmopolitan salaattia tai lehtisalaattia. Pääasia, että lehdet ovat sen kokoisia, että niihin saa käärittyä täytteet (tai oltua käärimättä, näiden lehtien kanssa kun käy äkkiä samalla tavalla kuin tortilloiden kanssa -liikaa täytettä).

Tästä siis nopeaa vappuruokaa, jos pää hakkaa vielä tyhjää!

Käy inspiroitumassa täytteissä myös Suusta suuhun -blogissa, jossa oli huikean herkulliset Bo ssäm kuvat ja täytteet! Myös Hesarilta löytyy (tilaajilleen) oma versio.

Äläkä unohda näitäkään vappuun sopivia herkkuja:

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s