Laskiaispullat -maidottomat, hiivattomat ja luontaisesti gluteenittomat (ja sokerittomat)

 

Laskiaispullaohjetta ei edes pitänyt tulla blogiin. Henkilökohtaisesti en ole ollut koskaan niiden perään eikä moista ole moneen vuoteen tullut syötyä. Osittain myös ruokavalion rajoittuneisuuden vuoksi. Tällä viikolla kuitenkin alkoi tehdä mieli laskiaispullaa. Aamun kauppareissulla piti ostaa valmiit, gluteenittomat pakastepullat, tehdä vain mantelimassa ja vaahdottaa väliin kerma. Koska tiesin, ettei pellillinen pullia tule meillä syödyksi vaan suurin osa tulee täyttämään pakastinta pitkään. Vaan eipä löytynyt kaupasta normipullia.

Kotona ruvettiin sitten ideoimaan mukulan kanssa. Samahan se olisi koittaa tehdä pullista maidottomia, luontaisesti gluteenittomia sekä luontaisesti makeutettuja. Ehkä joku teistä blogilukijoistakin hyötyisi samalla. Hiivaa kun ei tunnu keho kunnolla sietävän, kohotusaineeksi valikoitui leivinjauhe ja näin pullista tuli myös hiivattomia.

Olen kokeillut tätä ohjetta niin riisi- kuin maissijauhoillakin ja molemmilla onnistuu hyvin. Lisäksi olen koittanut lisätä taikinaan soseutettua banaania, joka sekä makeuttaa että pehmentää pullan rakennetta. Banaaniversion taikina oli kuitenkin raskaampi ja pullat jäivät matalemmiksi.

Meillä pulla täytettiin kerman lisäksi molemmilla, itse tehdyllä mantelimassalla sekä hillolla. Sinulla on vapaus tehdä miten itse haluat 😉 Hillon kohdalla oiottiin ja käytettiin meidän vakkarihilloa eli St. Dalfourin taateleilla makeutettua vadelmahilloa. Kermavaahto oli tällä kertaa ehtaa tavaraa, mutta maidottoman version saa helposti kookoskermasta. Ohje tähän löytyy myös alempaa.

laskiaispulla_gluteeniton-

Itse taikina oli oudointa käsittelemääni taikinaa koostumukseltaan. Psyllium (toimii myös ksantaanilla) turvotti sitä, jättäen sen samalla aika kosteaksi ja hetken epäilin jo muovailtavuutta. Hieman kosteilla käsillä homma tuntuikin sujuvan helpoiten ja uskomatonta kyllä, onnistui ilman suurempia ongelmia. Luottamusta siis taikinaan 😉 Se nimittäin kohoaa hyvin uunissa.

Nämä pullathan eivät ole yhtä pehmeitä (itse käyttäisin kyllä ennemmin höttö sanaa) kuin perinteiset vehnäjauhoon leivotut ja hiivalla kohotetut.

Kuitenkin. Jos pystyt syömään ”tavallisen laskiaispullan”, syö se. Mielestäni on turha tehdä ”terveysversiota” näistä kausiherkuista, mielummin syö sen yhden kunnollisen. Ruokavalion ja elämäntapojen ollessa kunnossa, sallii se myös satunnaiset poikkeukset. Kunhan pääpiirteet ovat kunnossa.

Sitten pullan valmistukseen 🙂 Huomaa, että valmistus kannattaa aloittaa laittamalla kookoskerma/-maitopurkki jääkaappiin, jos haikailet vaahdotettua kookoskermaa pullan väliin heti kun kardemumman tuoksu täyttää talon.

 

Gluteeniton, maidoton, sokeriton ja hiivaton pullataikina
(9-10 pullaa)

4dl mantelijauhoa
3dl riisi- tai maissijauhoa
1dl perunajauhoa
3dl kookossokeria
5tl psylliumia tai ksantaania
3tl leivinjauhetta
1-2tl kardemummaa
½tl suolaa
(1 banaani soseena)

2dl vettä
3 kananmunaa (+ 1 kananmuna voiteluun)

  1. Sekoita ensin kuivataineet keskenään. Lisää joukkoon vesi ja kananmunat hyvin sekoittaen.
  2. Jatka sekoittamista, kunnes taikina hieman paksuuntuu (psyllium/ksantaani alkaa toimia). Jos haluat, voit lisätä joukkoon lisämakeudeksi soseutetun banaanin. Tämä pehmentää myös entisestään pullan rakennetta.
  3. Anna taikinan turvota 10-15min. Taikina jää tahmeahkoksi, mutta siitä pystyy kahdella lusikalla/kosteilla käsillä silti muotoilemaan pullia. Voit lopuksi vielä siloitella pullien pintaa ja pyöristää muotoa.
  4. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle esim. mantelirouhetta.
  5. Paista uunissa tasalämmöllä 175°C:ssa n.30min.
  6. Valmista paistoaikana mantelimassa ja kerma.

laskiaispulla_gluteeniton_hiivatontaikina-.jpg

Kookoskermavaahto

400ml kookoskermaa/-maitoa (tai haluamasi määrä)
(Bourbon vaniljaa)
(Hunajaa/Agavesiirappia)

  1. Nosta kookoskerma/-maitopurkki jääkaappiin ja anna olla muutama tunti.
  2. Avaa jäähtynyt purkki ja lusikoi purkin päältä paksu kerma kulhoon. Jos käytät kookoskermaa ja käyttämäsi kerma on paksua, ylimääräistä nestettä ei välttämättä ole.
  3. Vatkaa kookoskerma kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta halutessasi Bourbon vaniljalla ja hunajalla/agavesiirapilla.

mantelimassa_itse_tehty-

Itse tehty mantelimassa

1,5dl (60g) mantelijauhoa
2,5rkl juoksevaa hunajaa/agavesiirappia
ripaus Bourbon vaniljaa
ripaus suolaa
(muutama tippa manteliaromia)

  1. Sekoita ainekset keskenään, jos käytät agavesiirappia, lisää se vähitellen, sillä sen koostumus on usein juoksevampaa kuin hunajan. Jos massasta tulee liian löysää, voit aina lisätä hieman mantelijauhoa. Manteliaromia ei ole pakko käyttää.
  2. Muotoile mantelimassa tangon malliseksi ja kieritä kelmuun. Nosta jääkaappiin lepäämään.

hiivattomat_pullat-

 

Kun pullat ovat valmiit ja jäähtyneet, voit alkaa täyttämispuuhiin ja sitten se paras osa. Herkuttelu!

Seuraavaksi blogiin on tulossa tomaattisen possukastikkeen ohje. Maitohappobakteereista teksti on työn alla ja tulee blogiin heti kun saan tarpeeksi muokkailtua 😉

Sinua saattavat myös kiinnostaa:

2 kommenttia artikkeliin ”Laskiaispullat -maidottomat, hiivattomat ja luontaisesti gluteenittomat (ja sokerittomat)

  1. ajtakk sanoo:

    Pitääpä kokeilla mutta onnistuiskohan jauhojen korvaaminen esim. Kaurajauhoilla, ainakin riisijauhojen tilalle..? 🙂

    Tykkää

    • Naprapaatinvaimo sanoo:

      Riisijauhot pystyy varmasti korvaamaan myös kaurajauhoilla. Minulle ei tosiaan kaura käy, joten siksi kyseinen ei ole meillä juurikaan käytössä. Mantelijauho on toimintaperiaatteeltaan tosiaan vähän erilaista eikä toimi muiden jauhojen tavoin. Ilman sitä arvelisin pullista tulevan helposti aika kuivia. Se nimittäin tuntuu pitävän leivonnaiset kosteampana.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s