Minttusuklaanapit -maidottomat, viljattomat ja luontaisesti makeutetut

Itse olen suuri minttusuklaan fani ja silti nämä napit ovat pyörineet mielessä jo useamman vuoden. En ole saanut aikaiseksi kokeilla ja toisaalta kun nykyisin ei juurikaan tee enää makeaa mieli, on vaikea tehdä "muuten vaan" herkkuja. Jälleen blogi ja joulu antoi hyvän syyn testata tätä simppeliä ideaa. Ohje on siis super helppo. Kookosmannan sijaan voi … Jatka artikkeliin Minttusuklaanapit -maidottomat, viljattomat ja luontaisesti makeutetut

Twixit -viljattomat ja maidottomat sekä luontaisesti makeutetut

  Olen kerran aiemmin yrittänyt tehdä raakatwixejä. Ne jäivät hitusen vielä vajaaksi, joten päädyin testaamaan kyseisiä vielä uudelleen. Jos pidät hyvin makeasta, pohjan päälle voisi vielä tehdä yhden kinuskikerroksen soseuttamalla taateleita pienen kookoskermamäärän kanssa -näin saisi vielä toffeekerroksen patukoihin! Nyt toffeekerroksen virkaa toimittaa miedommin makea, kermainen massa ja siltikin patukat ovat mielestäni hyvin hyvin hyvin … Jatka artikkeliin Twixit -viljattomat ja maidottomat sekä luontaisesti makeutetut

Riisisuklaa -hieman fiksumpi versio

  Muistatteko riisisuklaan? Minulla ajatukset ainakin tempaisevat lapsuuteen. Muistan ne pienet, värikkäät metalliset konvehtimuotit, joihin äitini teki joulun alla riisisuklaita. Kaupassa silmiini osui gluteenittomia riisimuroja ja siitä se sitten lähti. Jos haluat valita fiksummin, voit toki ostaa puffautettuja riisejä tai vaikkapa puffautettua kvinoaa. Jälkimmäinen on vielä itseltäni testaamatta ja nyt se killuu vihdoin ostoslistalla ja … Jatka artikkeliin Riisisuklaa -hieman fiksumpi versio

Herkulliset, raa´at minttusuklaaleivokset

  Instagramissa vilahti viime juhannuksena avokadosta tehty minttusuklaakakku, jonka ohjetta kyseltiin heti julkaisun jälkeen. Valitettavasti tuolloin raaka-aineet oli niin lonkalta heitetty ettei niistä jälkikäteen ollut tarkkoja määriä -näin jäi ohjekin puuttumaan teiltä. Raakakakkuja löytyy blogista jo useampia ja nyt päätinkin muovata tämän viime kesän idean leivosten muotoon. Avokadot kun sattuvat olemaan nyt helmikuussa sesongissakin ja … Jatka artikkeliin Herkulliset, raa´at minttusuklaaleivokset

Marjainen raakasuklaa ja luonnon oma monivitamiini, mehiläisen siitepöly

Yhteistyö: Nordic gusto http://www.nordicgusto.fi Joulu on monelle suklaan aikaa. Meidän perheellä tämä huvi on jäänyt vuosien saatossa vähemmälle ja nykyisin teemmekin suklaatryffelit itse. Tänä vuonna teen vain raakatryffeleitä ja -suklaata, koska niistä jää niin paljon parempi olo kuin sokerivaihtoehdoista. Eli peruste ei niinkään ole jonkin ruokavalion noudattaminen vaan puhtaasti hyvinvointipohjainen. Loppuun kokosinkin muutaman loistavan ja … Jatka artikkeliin Marjainen raakasuklaa ja luonnon oma monivitamiini, mehiläisen siitepöly

Marsipaanin rakastajan raakasuklaatryffelit

  Nämä ovat ihania! Ihania, jos pidät marsipaanista. En kuitenkaan uskalla tituleerata näitä Mozartin kuulina, vaikka hitsin hyviä ovatkin. Ainakin näin Mozartin kuulista aikani pitäneenä 😉 Täytettyjen tryffeleiden tekeminen vaatii hieman näpertelyä, mutta on marsipaaninystävälle täysin kaiken sen vaivan arvoista! ❤ Testasin yhden erän marsipaanitryffeleitä ennenkuin tämä ohje syntyi. Käytin ensimmäisessä testissä Mozartin kuulien pakkausselosteen … Jatka artikkeliin Marsipaanin rakastajan raakasuklaatryffelit

Ruokapolustani ja pehmeät minttusuklaatryffelit avokadosta

  Levyllinen päivässä. Minä en ole koskaan lukeutunut niihin. En edes silloin, kun ruokavalioni sisälsi pitkälle prosessoituja elintarvikkeita. Tuohon aikaan muuten rasva oli leimattu pahaksi eikä sokeriin kiinnitetty niin paljon huomiota. Itsekin välttelin rasvaa, mutta sokeria sen sijaan kului. Sitten putsasin ruokavalioni, tavallaan elimistöni pakottamana. Kuten olen aiemmin kertonut, olin eliminaatiodieetillä ja hiilihydraattien, etenkin kaikkien … Jatka artikkeliin Ruokapolustani ja pehmeät minttusuklaatryffelit avokadosta

Snickers raakakakku

Tähän ohjeeseen inspiraatio tuli alunperin tästä blogista (linkki aukeaa uuteen välilehteen). Kyseiseen blogiin ohje puolestaan oli löytynyt englannin kielisenä täältä. Ohje kuitenkin muokkaantui jälleen matkalla ja esimerkiksi kookoshiutaleet jäivät pohjasta kokonaan pois. Lisäsin myös pohjaan kookosöljyä ja maapähkinävoita. Pinnan kuorrutin raakasuklaakuorrutteella. Nyt tekisin vielä alla olevan karamellikastikkeen ohjeen tuplana ja valuttaisin osan kakun päälle suklaakuorrutteen lisäksi. Tässäpä … Jatka artikkeliin Snickers raakakakku

Raakasuklaa sydämet -helppo perusresepti

Meillä tehdään säännöllisen epäsäännöllisesti raakasuklaata ravintoaineboostaukseksi. Se maistuu myös taaperolle ja onkin hyvä "herkku" välipalalle tai ruoan päälle. Suklaan joukkoon saa myös piilotettua marjajauheita lisävitamiiniksi. Kaakaolla on runsaasti terveysvaikutuksia, mutta kaupan maitosuklaa sisältää valitettavan vähän tätä aitoa tavaraa. Kaakao sisältää paljon magnesiumia sekä rautaa, kromia, sinkkiä, rikkiä ja kuparia. Kaakaon sisältämä serotoniini (aivojen välittäjäaine) sekä serotoniinin … Jatka artikkeliin Raakasuklaa sydämet -helppo perusresepti

Herkulliset minttu- ja appelsiinitryffelit

Nämä ovat vaatimattomasti sanottuna ehkä parhaat ohjeet, mitä blogista löytyy. Super herkulinen vaalean appelsiinitryffelin ja tumman raakasuklaatryffelin liitto. Näitä maidottomia ja gluteenittomia herkkuja ehdit valmistaa vielä aatoksi.Vaikka kauppojen hyllyt notkuvat suklaata, teemme joka vuosi itse tryffelit. Päädyinkin eilen testailemaan ensimmäistä kertaa raakatryffeleitä ja nämä kaunokaiset saivat alkunsa. Molemmat tryffelit ovat luontaisesti makeutettuja (agavesiirappi ja taatelit), … Jatka artikkeliin Herkulliset minttu- ja appelsiinitryffelit