Vietnamilaiset kesärullat

Terassin kesäasua pohtiessani tartuin nykyiseen kotiimme muuttaessa saamaani puutarhalehteen. Kyseinen on Kodin Kuvalehden käsialaa, enkä muistanut kuinka ihania reseptejä lehdestä löytyi!

Valinta oli silti helppo, kaapista kun sattui löytymään riisipaperia ja pakastimesta jättikatkarapuja. Näin kesän kynnyksellä terassimme ja pieni pihamme täyttyy jälleen hyötykasveista, joten kaupasta ei tehnyt tiukkaa nakata kasaa yrttejä mukaan.

Näissä rullaaminen on se työläin vaihe ja riisipapereissa on isoja eroja. Itselläni aasialaisesta kaupasta ostetut olivatkin todella todella ohuita, joten kääriminen oli haastavaa pehmeän paperin repeillessä. Toisaalta maltti on (olisi ollut) valttia, sillä liian täyteen ahdetut rullat on myös jokseenkin haastavaa saada kokoon. Päivä pimeni jo kuvauksen näkökulmasta, mutta rullia kuitenkin saatiin aikaan ja herkkua tuli!

Dippikastiketta tekisin suoraan tupla-annoksen, sillä itse ainakin halusin vielä syödessä kastaa rullaa happaman makeaan dippiin. Dippi on järjettömän tärkeä osa näitä, sillä muuten riisipaperirullat ovat helposti, no… hieman mauttomia.

Kyljessä toimi äärettömän hyvin myös kookossokerilla makeutettu chilikastike. Tupla-annoksen pienen lopun käytin osana ribbsien maustamisessa myöhemmin samalla viikolla.

Vietnamilaiset kesärullat

12-15kpl riisipaperia

2dl riisivermiselliä
2 porkkanaa
2-3dl suikaloitua kiinankaalia
1 avokado
1/3 kurkku
(1dl mung-pavun ituja)
ruukulliset vahvaa minttua, korianteria sekä thaibasilikaa
12-15kpl kypsiä jättikatkarapuja

  1. Sulata jäiset katkaravut joko jääkaapissa hyvissä ajoin tai lämpimässä vedessä juuri ennen rullien tekoa ja tarjoilua. Poista mahdollinen pyrstö ja halkaise rapu kahtia pituussuunnassa.
  2. Kaada riisivermisellien päälle kiehuvaa vettä ja anna pehmetä muutama minuutti. Siivilöi ja huuhtele kylmällä vedellä.
  3. Kuori ja suikaloi porkkanat ohuiksi tikuiksi.
  4. Pilko kurkku ohuiksi tikuiksi.
  5. Hienonna kiinankaali.
  6. Halkaise avokado, poista kivi ja poista kuori. Siivuta ohuiksi.
  7. Hienonna yrttejä sekaisin.
  8. Kasta yksi riisipaperi kerrallaan lämpimään veteen. ÄLÄ painele paperia, jotta se ei rasahda rikki. Ravistele ylimääräinen vesi pois ja anna pehmetä minuutti leikkuulaudalla.
  9. Aseta riisipaperille täytteitä ja valele päälle dippikastiketta.
  10. Käännä riisipaperin reunat keskelle ja kääri tiukaksi rullaksi. Voit jättää toisen pään auki tai kääriä umpinaisen käärön. Parasta olisi, jos saat aseteltua rullat tarjolle niin, etteivät ne kosketa toisiaan. Kääröt saattavat tällöin tarttua toisiinsa, etenkin pidempään säilyttäessä.

Nuoc cham -dippikastike

(yksinkertainen annos – suosittelen tuplaamaan, määrä sulkeissa)
1 (-2)dl vettä
1/2 (-1)dl kookossokeria
2 (-4)rkl kalakastiketta
1/2 (-1)rkl riisiviinietikkaa
1 (-2)rkl limen mehua
(1-2 chiliä hienonnettuna)
(1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna)

  1. Mittaa vesi ja sokeri kattilaan, keitä kunnes sokeri on liuennut.
  2. Lisää loput ainekset, sekoita ja tarkista maku. Anna jäähtyä.
  3. Käytä osa kääryleiden sisään maustamaan täytettä ja osa dippikastikkeena kääryleiden kanssa.

Rullien oheen voi mainiosti tehdä riisipaperista myös helppoa naposteltavaa, riisipaperinaksuja. Helppo ohje löytyy täältä!

Sinua saattavat myös kiinnostaa:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s