Ensimmäisen blogivuoden luetuimmat

  Niin se tuli täyteen. Ensimmäinen blogivuosi. Blogi lähti alunperin liikkeelle pitkän pohdinnan jälkeen. Sopiva hetki tuli, kun minusta tuli reilu vuosi sitten rouva. Vaimo. Naprapaatin vaimo. Siinä oli myös sopiva nimitys blogille, joka keskittyisi terveyteen monipuolisesti -liikunnan, ruokavalion ja henkisen hyvinvoinnin kannalta. Kokonaisvaltaista hyvinvointia.Toki blogia sävyttää ruokarajoitukset ja vahvasti se, millaisella ruokavaliolla koen itse voivani … Jatka artikkeliin Ensimmäisen blogivuoden luetuimmat

Synnytyskertomus -toinen lapsi

  Kuten niin monet muut raskaana olevat, myös minä luin raskauden lopussa niin esikoisen kuin myös toisenkin kohdalla synnytyskertomuksia. Koin tämän hyvin hyödylliseksi synnytykseen valmistautumiseksi. Tämän vuoksi toivon, että tästä on apua myös jollekulle muulle raskaana olevalle. Kannattaa myös kurkata kokemukseni ensimmäisestä synnytyksestä, joka oli toista huomattavasti pidempi. Kuukauden päivät ovat siis vierähtäneet kuopuksen synnytyksestä … Jatka artikkeliin Synnytyskertomus -toinen lapsi

Perheemme täydentyi

Blogi on hetken hiljaisempi johtuen pienestä neidistä, joka syntyi rivakalla tahdilla täydentämään perhettämme 💗 Synnytyskertomusta on luvassa myöhemmin, nyt keskitymme pieneen 😍 

Suoliston hyvät bakteerit -osa 1: raskaus ja imetys

Suolistobakteereista on puhuttu lähiaikoina paljon. Suurin osa ihmisen n.1-1,5kg bakteereista asuu suolistossa. Suolisto onkin keskeisessä osassa immuunipuolustuksen ja siten vastustuskyvyn kanssa. Suolistobakteeristoon vaikuttavat niin perimä, ravinto kuin myös kehon puolustusmekanismit. Isossa osassa on äidiltä saatu suolistofloora. Suolistofloora käsittää yli tuhat eri bakteerikantaa ja vaihtelee esim. sairastettujen mahatautien aikana. Lapsen suolisto kehittyy n.4 ikävuoteen asti, eniten … Jatka artikkeliin Suoliston hyvät bakteerit -osa 1: raskaus ja imetys

Synnytykseen valmistautumisesta ja lyhyt esikoisen synnytyskertomus

  Monessa mediassa on uutisoitu, kuinka synnytykseen valmistaudutaan nykyisin huonosti. Huomasin tämän itse esikoisen kanssa muutama vuosi sitten synnytyssairaalan tutustumiskäynnillä -hyvin harva osasi sanoa mitään kivunlievityskeinoa. Saati lääkkeetöntä vaihtoehtoa. Luvassa siis: Ensimmäinen synnytyskokemukseni Miten valmistauduin synnytykseen Sairaalakassin sisältö tällä kertaa Lukuvinkkejä   Esikoisen odotusaikana pystyin orientoitumaan asioihin aika lyhytjänteisesti, koska vauva-arjesta ei ollut aiempaa kokemusta. … Jatka artikkeliin Synnytykseen valmistautumisesta ja lyhyt esikoisen synnytyskertomus

WCD: Ihosyövästä

Tänään, kun pidämme 30-vuotisjuhlani, on ehkä hieman ironisesti World Cander Day eli maailman syöpäpäivä. Henkilökohtaisesti en juhli tänään vain 30.ikävuoden täyttymistä vaan myös 10 vuotta syövästä tulee täyteen. Sillä pitkälti juuri näihin aikoihin, vuonna 2007, jalastani leikattiin melanoomakasvain. Olen kiitollinen tuolle YTHS:n lääkärille, joka joulukuussa 2006 päätyi poistamaan näyttämäni säälittävän pienen, punaisen ja röpelöpintaisen näpyn … Jatka artikkeliin WCD: Ihosyövästä

Muutama vinkki raskausajalle

Täällä porskutellaan raskauden loppupuoliskolla. Vielä on toivottavasti hieman aikaa valmistautua vauvan tuloon, joten ennen blogitekstiä synnytykseen valmistautumisesta, kootaan raskausaikaa hieman. Esikoisen odotukseen verrattuna tähän raskauteen on kerinnyt keskittyä vähemmän, koska kotona puuhaileva taapero vie aikaa. Miehen ollessa pääasiassa reissuhommissa, ei levolle ja täyspainoiselle treenaamiselle myöskään ole ollut juurikaan mahdollisuuksia. Esikoista odottaessa oli helppo lähteä joogaan tai … Jatka artikkeliin Muutama vinkki raskausajalle

Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) ja FODMAP -ruokavalio

Edellisessä tekstissä paneuduttiin syvemmin keliakian, vilja-allergian sekä yliherkkyyden ja etenkin gluteeniyliherkkyyden eroihin. Nyt on luvassa tarkemmin ärtyvän suolen oireyhtymästä (IBS =irritable bowle syndrome) sekä sen hoitoon kehitetystä FODMAP -ruokavaliosta. FODMAP -ruokavalio kyseenalaistaa ns. gluteeniyliherkkyyden ilman keliakiaa, koska: P Tämä teksti kannattaa lukea etenkin, jos sinusta tuntuu, että vatsasi ärtyy purukumin tai sokerittomien pastillien syömisestä. Tai … Jatka artikkeliin Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) ja FODMAP -ruokavalio

Keliakia, vilja-allergia, yliherkkyys vai kenties IBS?

Ensimmäiseksi suuri kiitos, sain teiltä eri kanavien kautta ihanaa palautetta edellisestä "Onko sulla siis joku OIKEA syy?" -tekstistä. Jos kyseinen on jäänyt sinulta lukematta, uskallankin suositella lukemaan ensin sen ja jatkamaan sitten tämän jutun parissa. Lupasin käsitellä tarkemmin keliakian, vilja-allergian ja yliherkkyyden eroa sekä sivuta FODMAP -ruokavaliota. Ensin muutama termi tutuiksi eli allergia, intoleranssi, keliakia,  … Jatka artikkeliin Keliakia, vilja-allergia, yliherkkyys vai kenties IBS?

Onko sulla siis joku OIKEA syy?

  Kysymys, jollaista jokainen erityisruokavaliota noudattava rakastaa. Kysymys, johon olisi kiva vastata: "Ei ole, mä teen tätä ihan huvikseni. Tuntu vaan kivalta alkaa noudattaa jotain erikoisdieettiä."   Kysymys, joka kantautuu mun korviin useimmiten suurinpiirtein tässä muodossa: "Onko sulla siis OIKEASTI joku syy miksi et syö gluteenia vai ootko sä vaan huvin vuoksi gluteenittomalla?" TAI "Ai … Jatka artikkeliin Onko sulla siis joku OIKEA syy?