Luonto ja metsä ovat minulle henkireikä. Kun huomaan stressitason nousevan ja mielen kiristyvän, kevyt kävely pehmeillä sammalilla useimmiten auttaa.

Ja sienestys, aarteen etsintää parhaimmillaan!

Olen yrittänyt vähitellen laajentaa sienireviiriämme kanttarellien ja suppilovahveroitten ulkopuolelle ja viime jouluna teinkin ensimmäistä kertaa omista suolasienistä salaattia. Perinne, jota aion jatkaa edelleenkin, vaikka muuten aika vähän ryöpättäviä sieniä keräänkin.

Tästä syystä haluaisin myös laajentaa teidän sienireviiriänne. Kannustaa opiskelemaan vaikka yhden tai kahden uuden sienilajin joka syksy. Toivon, että saat kimmokkeen johonkin uuteen sieneen nyt! Syötäviä sieniä nimittäin jää metsään joka vuosi järjettömiä määriä. Ne sisältävät paljon kuituja, proteiinia ja hivenaineita sekä D-vitamiinia. Ekologisessa elämäntavassa ehkä kannattaakin miettiä voisiko osan aterian lihasta korvata sienillä.

D-vitamiinia on muuten kaupan herkkusienissä vähän, koska ne kasvavat pimeässä. Se mikä on mielenkiintoista, kun ne jätetään auringon paisteeseen hetkeksi, myös niihin muodostuu D-vitamiinia! Eli kaupasta kannettujen herkkusienien kannattaa antaa paistatella hetki auringossa 😉

 

Herkkävatsainen?

Herkkävatsaisena olen huomannut joidenkin sienien sopivan paremmin kuin toisten, siitä lisää myös tuonnempana. Pääongelmanahan ovat sienien trehaloosit eli sienisokerit. Osalta ihmisistä puuttuu niitä hajottava ruoansulatusentsyymi (trehalaasi ), jolloin sienisokeri ei imeydykään suolistosta vaan kulkeutuu paksusuoleen. Tästä puolestaan seuraa erilaisia vatsavaivoja, jotka ilmenevät useamman tunnin kuluttua sieniateriasta. Samaan tyyliin kuin laktoosi-intolerantikolta puuttuu maidon sokeria eli laktoosia hajottava laktaasientsyymi.

Halusin siis koota teille muutamia helposti tunnistettavia ja turvallisia sieniä. Vaikka nykyisin itsellänikin metsässä mukana kulkevan ”sienikirjan” roolia toimittaa Luontoportin selkeät sivut.

Suppilovahverot eivät vielä ole nousseet kuvattaviksia, mutta lisäilen niistä kuvan vielä myöhemmin syksyn aikana. Myöskään mustatorvisieniä ei tällä reissulla löytynyt, joten niidenkin esittely jää tuonnenpaan.

Herkkutatti

Herkkutatti, ruskotatti, männynherkkutatti… paljon tatteja, joista oikeastaan vain yksi pilaa kaiken. Nimittäin sappitatti. Sappitattikaan eivät kuitenkaan ole myrkyllisiä, vaan vain pahan makuisia sieniä. Sappitatti on siis maultaan helppo erottaa muista eli itse olen ratkaissut tämän maistamalla raakaa tattia hieman, jos olen ollut epävarma. Useimmiten herkkutatti on kuitenkin aika helppo erottaa muista. Etenkin jos omaa yhtään sienivaistoa. Sientä kannattaa myös hieman kaivella sammalen alta, jotta saa koko alaspäin pullistuvan jalan näkyviin.

Herkkutatti on kuusen juurisieni eli havumetsistä tehdään parhaat löydöt. Ainoana miinuksena herkkutatti kerää suhteellisen helposti itseensä raskasmetalleja. Suomessa kuitenkin sienten ympäristömyrkkypitoisuudet ovat yleensä pieniä. Se mikä sensijaan on mielenkiintoista, citysienissä (puistosta poimituissa) saattaa olla vähemmän raskasmetalleja kuin hitaammin köyhemmässä maaperässä kasvavissa metsäsienissä.

Luontoportin sivuilla tunnistusvinkkejä.

 

Punikkitatti

Punikkitatit ovat myös helppoja tunnistettavia väriä muuttavan maltonsa ansiosta (leikkauspinta). Taaskaan myrkyllisiä sieniä ei helposti joukkoon sekoitettavissa, joten punikkitatti on turvallinen tunnistettava aloittelijallekin. Ainoa mikä tulee näiden sienien kohdalla muistaa, on perusteellinen kypsentäminen. Jos näitä tatteja syö raakana, voi saada vatsansa hyvinkin kipeäksi.

Punikkitateista ja näköislajikkeista lisää Luontoportin sivuilla.

 

Kanttarelli/keltavahvero

Klassikko. Jälleen hurjan helppo tunnistettava ja ainoa sekoitusriski on valevahvero, joka  kuitenkin on paljon selväreunaisempi ja oranssimpi kuin kanttarelli.

Erinomainen ruokasieni, joka oman kokemukseni mukaan sopii tattien tapaan paljon paremmin herkkävatsaiselle kuin esimerkiksi suppilovahverot ja mustatorvisienet. Olen itse järkeillyt tämän olevan sienen pehmeämpi koostumus. Suppilovahverot ja mustatorvisienet kun ovat sitkeämmän tuntuisia sieniä.

Lisää keltavahveroista Luontoportin sivuilla.

Voitatit

Nämä sienet jäävät monelta kokeneemmaltakin sienestäjältä usein huomaamatta -joko vahingossa tai tarkoituksella. Voitatteja puhdistaneet tietävät mistä puhun.

Voitatin pinta on nahkamainen ja hyvin sitkeä ja limakerroksen peittämä. Oikein oivallinen siis imemään itseensä kaikki roskat. Etenkin, kun näitä usein löytää hiekkaisen metsätien reunoilta kasvamasta. Pillistö tasatyvinen ja keltainen sekä nuorena vaalean kalvon peittämä. Kaikki kuvissa näkyvät voitatit ovat siis nuoria versioita.

Kalvo jää myöhemmin jalkaan kiinni renkaaksi ja keltainen pillistö paljastuu eli sienen ulkomuoto muuttuu hieman.

Limansa ”ansiosta” voi tatti on kuitenkin suhteellisen helppo tunnistettava.

Lisää voitatista Luontoportin sivuilla.

 

 

Rouskut

Rouskuja on monia erilajeja, joista osaa on vaikea erottaa toisistaan. Yleensä itse pidättäydyn omasta mielestäni helposti tunnistettavissa karvarouskuissa,  kangasrouskuissa sekä haaparouskuissa. Kuvassa vilahtaa myös muutama kuusenleppärousku oranssiin taittuvine jalkoineen.

Rouskujen malto vuotaa valkoista maitiaisnestettä leikatessa (kts. alla oleva kuva) ja jalka on usein ontto.

Rouskuja kerätessä kannattaa muistaa, että useimmat niistä on ryöpättävä (keitettävä runsaassa vedessä) ennen ruoaksi valmistusta. Edellä mainitun kuusenleppärouskun voi käyttää sellaisenaan.

Rouskuissa on näköislajikkeina syömäkelvottomia ja myrkyllinenkin laji (lakritsirousku). Eli jos et ole varma, erotatko syötävät rouskut muista, kannattaa pitäytyä helpommin tunnistettavissa lajikkeissa.

Rouskuista lisää Luontoportin sivuilla.

Mitä sieniä sinä keräät? 🙂

 

Sinua saattavat myös kiinnostaa:

• Gluteeniton sienipiirakka
• Vuohenjuustopiirakka

 

 

Lähteet:

Luontoportti: Sienet.

Tiede: Kaupunkisieniä pannuun.

Turun sanomat: Italiaankin vietäville herkkutateille annettiin lieviä syöntirajoituksia.