Vohvelit vuohenjogurtista

 

Puhuin tiistaina ruokakassiamme esitellessä vuohenmaidosta tehdystä jogurtista. Kyseistä sattui löytymään toisella kauppareissulla -30% tarralla, joten tuota suhteellisen tyyristä (n.7-8€) jogurttia tarttui pari purkkia mukaan. Osasyy tähän ostokseen oli lapsuudesta tuttujen vohveleiden kaipuu.

Äitini valmisti vohveleita yleensä käyttämällä taikinaan kermaviiliä. Lehmänmaito saa kuitenkin itselläni hengitysteihin sen verran limaa kertymään, että koen paremmaksi olla pitkälti maidottomalla. Siispä myös kermaviili on jäänyt pois.

Vuohenmaito sensijaan saattaa sopia pienemmän laktoosipitoisuutensa vuoksi myös laktoosi-intolerantikoille sellaisenaan. Määrissä toki kannattaa käyttää maalaisjärkeä eli aloittaa vähitellen -luonnollisesti purkillisessa vuohenmaitojogurttia on reippaammin myös laktoosia kuin yhdessä desilitrassa. Jos taas olet hyvin herkkä laktoosille, kannattanee entsyymikapseli napata vohveleiden kera tai valita laktoositon lehmänmaitovaihtoehto.

Mikään halpa herkku ei ole kyseessä vuohenjogurttia käytettäessä eli jos lehmänmaito sopii sinulle, voit toki käyttää paksumpaa (ja huomattavasti edullisempaa) turkkilaista jogurttia. Kermaviiliä käyttäessä kannattaa veden määrää hitusen vähentää, koska kyseinen on juoksevampaa. Käytä kermaviilin kanssa siis n.1dl vettä tuon ohjeessa lukevan 1,5dl:n sijaan.

Nämä toimivat hyvin myös suolaisina vohveleina, esimerkiksi kalan kanssa. Jätä tuolloin vaniljajauhe ja kookossokeri pois ja lisää ripaus lisää suolaa. Ja suolasta puhuessani tarkoitan kunnollista merisuolaa enkä prosessoituja suoloja. Näistä voisin kirjoittaa teille enemmän vielä tämän kevään aikana. Nyt kuitenkin vohvelitaikinaan!

vohvelitVuohenjogurtista-0090.jpg

 

Vohvelit vuohenjogurtista
(n.5-6 vohvelia)

3 kananmunaa
1,5dl vettä
3dl vuohenjogurttia (tai kermaviiliä ja/tai luonnonjogurttia)
2dl Jytte tummia jauhoja
1-2dl maissijauhoja (voit korvata esim.riisi- tai tattarijauhoilla)
1tl leivinjauhetta
1rkl kookossokeria
50g sulatettua voita
1rkl mietoa oliiviöljyä
ripaus Bourbon vaniljaa
ripaus merisuolaa

haluamaasi rasvaa (voita/öljyä jne.) paistamiseen

  1. Sekoita ainekset keskenään ja anna turvota hetki.
  2. Kuumenna vohvelirauta ja mittaa kauhallinen taikinaa kuumalle raudalle.
  3. Paista vohvelit kypsiksi.

 

Muuten, pienen kutkuttavan nostalgisen hetken koin myös kirpputorikierroksella, kun bongasin muutamalla eurolla kuvissakin näkyvän, Riihimäen lasitehtaan ruskeasävyisen lasikannun. Täsmälleen samanlaisen, jollaiseen mummini aina laimensi mökillä itse tekemänsä herukkamehun.  Ja siinä ohessa paisteli lettuja mökin kuistilla meille lastenlapsille.

Herkullisen happamia vohvelihetkiä!

 

vohvelitVuohenjogurtista-0102.jpg

vohvelitVuohenjogurtista-0086

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s