Hävettää myöntää, mutta pohdiskelin tuossa etniseen ruokakauppaan suuntaamista ruusuveden toivossa. Eräs idea nimittäin on jo pidempään muhinut pääkopassa. Sitten tajusin, että voisinhan tehdä ruusuvettä myös itse. Etenkin, kun mökin kastenurmella kävellessäni huomasin sateen piiskanneen kurtturuusupensaan terälehtiä maahan.
Koko projektihan paljastuikin äärettömän paljon helpommaksi, kuin fiiniltä kuulostava nimi antaa ymmärtää. Mitään ihmeellistä uuttamista ei tarvitse tehdä. Riittää, että löydät puhtaassa paikassa kasvaneen ruusun, joka on kauniissa kukassa! Itse keräsin maasta hyväkuntoiset ja kukista tippumaisillaan olevat terälehdet. Sivuhuomautuksena, kaupan ruusuja et valitettavasti voi käyttää.
Ruusuvesi on monelle tuttu juttu kauneudenhoidon parista. Ruusuveden sanotaan hellivän erityisesti kuivaa ja couperosa ihoa -sitä voikin käyttää sellaisenaan kasvovetenä. Talvella ainakin minun ihoni tarvitsee paljon kosteutusta ja silloin parhaaksi rasvaksi iholleni on osoittautunut Dr. Hauschkan ruusuvoide.
Syy miksi itse päädyin ruusuvettä valmistamaan, on jälleen ruoka. Mutta siitä lisää viikonloppuna. Eräs kesään sopiva herkku on siis pian tulossa blogiin! 😉
Nyt itse ruusuveden valmistukseen.
Ruusuvesi
5dl ruusun terälehtiä
5dl kiehuvaa vettä
- Kerää ruusunterälehdet puhtaalla paikalla kasvaneesta, lainoittamattomasta ruusupensaasta. Varmista, että terälehdet eivät ole likaisia tai rikki. Laita terälehdet kuumaa vettä kestävään astiaan.
- Kiehauta vesi.
- Kaada kiehuva vesi ruusun terälehtien päälle. Jäähdytä ja siirrä jääkaappiin tekeytymään. Seuraavana päivänä ruusuvesi on valmista ja voit siivilöidä terälehdet pois. Säilytä ruusuvesi jääkaapissa. Säilyvyys on n.2 viikkoa.
Kurtturuususta saa muuten järjettömän ihanan väristä ruusuvettä. Joka tuoksuu huumaavalta jo valmistusvaiheessa. Valmis ruusuvesi kannattaa säilyttää jääkaapissa, josta sitä voi suihkaista kasvoille, lisätä löyly- tai kylpyveteen sekä erilaisiin ruokiin. Säilymisaika on vähintään 2 viikkoa. Lasipullo tai -purkki on järkevin säilytysastia ruusuvedelle. Suihkepullo puolestaan voi olla kätevin, jos käytät ruusuvettä vain kasvovetenä.