Treeniloma Kroatiassa [ja Thaimaan bootcamp]

 

Lupasin aiemmin kirjoittaa hieman Kroatian Sibenikin reissustamme, koska kyseessä oli treeniloma, jossa mieheni oli yhtenä valmentajista. Lopussa on myös muutama sana  Spartanin tulevan kevään Thaimaan bootcampista.

 

Kroatian treeniloma

Tämän syksyn kroatian reissu oli suunnattu pääasiassa TFW Turun porukalle, joten valmennusporukassa olivat myös TFW Turun Ville Rintala ja Hanna Mäntylä.

Koska olemme aika huonoja jättämään lapsia muiden hoitoon, lähtöajatus oli ehdottomasti ottaa mukulat mukaan. Treeniloman kohdemaa osoittautuikin lapsiystävälliseksi ratkaisuksi. Lapsiperheenä rutiinit ovat tärkeitä ja treenit rytmittivätkin mukavasti päivää, sitomatta kuitenkaan liikaa.

Miinuksena lentoajat olivat rankat lapsiperheen näkökulmasta ja hotellille yöllä saapuessa ruokaa ei saanut enää mistään. Yövyimme myös sellaisella puolella hotellissa, jossa ei ollut hissiä. Rattaita saikin päivittäin kanniskella rappusissa edestakaisin.

villerintala_petrihalonen-0010

kroatia_treeniloma_lastenkanssa-0004

kroatia-0101

Päivän ohjelma

Kaikkiin harjoituksiin ei ollut pakko osallistua ja osalta jäikin muutama treeni välistä päiväreissujen takia. Itse jouduin jättämään pitkälti yhden harjoituksen päivässä väliin lastenhoidon takia -taaperon kanssa treenaaminen olisi jo onnistunut, mutta vauva vaati oman osansa.

Vauvan kanssa treenilomalle kannattaakin lähteä sillä asenteella, että tekee sen minkä pystyy. Etenkin jos lähtee lämpimään kohdemaahan, jossa kantoreppu ei ehkä ole mukavin vaihtoehto. Tai sitten kannattaa jättää reissu suosiolla myöhemmäksi, hieman jo itsekseen leikkivän taaperon kanssa tehtäväksi.

Esimerkkipäivä reissussa sujui suurinpiirtein tällä kaavalla:

  • Aamupala hotellilla
  • Aamutreenit
  • Vapaa-aikaa
  • Lounas (vapaasti)
  • Vapaa-aikaa
  • Iltapäivätreenit
  • Vapaa-aikaa
  • Päivällinen (hotellilla/vapaasti)

Vapaa-aika kului osaltamme pääasiassa rannalla vesileikeissä, koska olimme lomaresortissa eikä muuta tekemistä oikeastaan ollut. Joskaan lasten kanssa tuskin olisi paljon muuta tullut tehtyäkään.

Rannalta löytyi myös hyvä lounaspaikka eli kauaksi ei tarvinnut ruoan perässä lähteä. Jos ruokailut lomaresortissa kiinnostaa enemmän, kannattaa kurkata tämä aiemmin postaus.

Mitä ne aamu- ja iltapäivätreenit sitten olivat? Siitä lisää seuraavaksi.

 kroatia_ranta-0362
Treenit

Harjoittelu oli monipuolista ja tapahtui ulkona, koska säät olivat mahtavat. Aivan  hotellin vieressä oli hiekka-aukea ja hotellialueen vieressä urheilukentät (koripallo-, tekonurmi- sekä tenniskentät) ja streetworkout -paikka. Harjoitukset tapahtuivatkin lähinnä viimeksimainitulla.

Treeneinä olivat:

  • Vastuskuminauhaharjoittelu
  • Procedos
  • Maastopyöräily
  • Kehonpainoharjoittelu yksin ja pareittain
  • TRX -treeni
  • Hurrikaani

Lisäksi kuntosalilla oli mahdollisuus käydä kertamaksulla, mutta sinne ei valitettavasti saanut ottaa lapsia mukaan -ei edes vauvaa kantorepussa. Eli toisen piti vahtia molempia muksuja sillä aikaa kun toinen kävi treenaamassa. Vähän harmillista, mutta jotkut salit myös Suomessa ovat valitettavan joustamattomia näissä asioissa.

Maastopyöräilylenkki tehtiin kerran isommalla porukalla ohjatusti ja tämän jälkeen pyöriä sai käyttää myös omatoimisesti vuokra-ajan loppuun asti. Olikin mukava päästä myös käymään lomaresortin ulkopuolella -etenkin kun olimme ensimmäistä kertaa lomalla turisteille rakennetulla alueella. Pyörien vuokraus ja palautus oli hoidettu kokonaan puolestamme. Tällainen pakettimatkailu onkin aika hitsin helppoa pienten muksujen kanssa.

Uimista varten Kroatian lomalle kannattaa varata mukaan uimatossut, sillä ranta on kivikkoinen ja joissakin kivenkoloissa on merisiilejä. Lasten on kuitenkin mukava pulikoida rantavedessä ja rakennella kivistä patoja.

Lisäksi lomalla oli mahdollisuus myös muihin liikunnallisiin aktiviteetteihin, kuten kajakointiin. Pääsimme myös kokeilemaan joogaa, koska paikalla sattui olemaan suomalainen joogaryhmä. Joogakerta ajoittuikin loistavaan kohtaan, treeniloman loppupuolelle avaamaan jumahtaneita paikkoja.

Mahdollisuuksia oli siis monia ja niistä sai joustavasti valita ne treenit, joihin halusi osallistua. Pääasiassa kaikki olivat mukana kaikissa treeneissä.

procedos_rintala-0008

kroatia_treeniloma_lastenkanssa-0870kroatia_procedos-0087

Päiväreissut

Treeniloman aikana tehtiin pari pientä yhteisreissua. Mahdollisuus oli myös lähteä käymään veneellä luonnonpuistossa, mutta arvelimme sen olevan liian hikinen reissu kuumana päivänä puolivuotiaallemme. Päädyimmekin jättämään sen tällä kertaa väliin ja viettämään rantapäivää.

Yhteisreissuista toinen tehtiin Sibenikiin ja toinen kotiinpaluumatkalla isompaan Splittiin. Sibenik oli pieni paikka, jossa lähinnä söimme ja kävimme katsomassa ”pakolliset” kilpikonnat. Sibenikin reissulta olisi myös kannattanut jättää lastenrattaat hotellille, koska kaupunki oli jonkinverran porrastettu.

Splitissä sen sijaan olisi voinut kuluttaa aikaa enemmänkin ja melkein yöpyä muutaman yön. Nyt katuja tuli koluttua vain pikaisesti ja suurin osa ajasta meni ruokailuun, ennenkuin piti jo lähteä kohti lentokenttää.

kroatiaSibenik-1018


Sibenik

kroatia_treeniloma_lastenkanssa-0943

Sibenikin pieniä katuja

kroatia_split-0487


Split

kroatia_split-0533


Split

Treenilomat

Kiinnostuitko treeni- ja aktiivilomasta? Jos Kroatia syyhyttää, sinulla mahdollisuus lähteä seuraavalle reissulle keväällä. Reissu järjestetään jälleen toukokuussa 2018. Pääset aktiiviloman matkanjärjestäjän sivuille tästä.

Jos Kroatia ei nappaa, kannattaa kurkata Spartanin maaliskuun 2018 Thaimaan bootcamp Koh Chang:lla. Nämä Thaimaan bootcampit ovat suosittuja ja Nurmen Antti hoitaa kaikki järjestelyt itse, lentolippujen varaamista lukuunottamatta. Näin myös aikaisin paikkansa varanneet saavat lentoliput yleensä halvemmalla kuin vasta keväällä mukaan ilmoittautuneet.

Spartanin Thaimaan bootcamp koostuu Bodyweight harjoitteista, toiminnallisesta harjoittelusta, thainyrkkeilystä (vapaaehtoinen) ja yleisestä hyvinvoinnista. Spartanin bootcampeista pääset lukemaan lisää alla olevista linkeistä:

Thaimaahan on muuten lähdössä mukaan myös mieheni Petri Halonen vetämään treenejä Antti Nurmen ja Eveliina Tistelgrenin kanssa! Loistoreissu siis tulossa jälleen ja hieman syyhyttäisi itsekin jossain vaiheessa päästä mukaan 🙂

thaimaa_bootcamp_spartan-0013thaimaa_bootcamp_spartan-0028

ranta-0486

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s