Lasten (ja aikuisten) turvallinen ruokailu ulkomailla

Yhteistyö: Finnsnack *

 

Olemme jonkin verran matkustaneet lapsien kanssa, ensimmäisen kerran matka suuntautui Espanjan Mallorcalle, viime talvena raskaana ollessani Thaimaan Koh Samuille ja nyt kävimme Kroatian Sibenikissä. Poikkeuksellisen viimeisimmästä Kroatian matkasta teki se, että se suuntautui lomakylään, jonka kaltaisia olemme aiemmin vältelleet. Kuten myös valmiita pakettimatkoja.

Nyt kuitenkin tarkoituksena oli treenileiri ja off-season ajan ansiosta lomakylässä ei ollut tungosta. Se tekikin lomakylässä oleskelusta huomattavasti mukavampaa. Tästä treenileiristä on tulossa myöhemmin vielä lisää, sillä konsepti oli sen verran toimiva, että se näyttäisi tulevan tarjolle myös ensi keväänä. Ja mikä parasta, se toimi hyvin myös lapsiperheiden näkökulmasta 😉

Nyt kuitenkin muutama sana lasten turvallisesta ruokailemisesta ulkomailla. Nimittäin ainoa mikä pilaa reissun kaikista todennäköisimmin, on lapsen sairastuminen. Etenkin vatsatautiin.

naksut_e-0963

Miten välttää ruokamyrkytys?

Taapero oli Espanjassa sen ikäinen (n.1,5v), että hän laittoi käytännössä kaiken suuhunsa. Söi linnunkakkaa, tonki maata ja nuoli käsiään. ”Yllättäen” hän olikin loppureissusta vatsataudissa. Thaimaassa olimme jo varautuneet paremmin ja ennakoimme tilannetta pidemmällä Vivomixx ja Precosa kuurilla. Ihan varmuuden vuoksi. Tuolloin säästyimme sairastumiselta, vaikka söimme kaikki ruokakulttuuriin kuuluen myös  katukeittiöissä.

Ruokamyrkytysbakteereista yleisimmät ovatkin erilaiset kolibakteerit. Tämän jälkeen myös kampylobakteeri, salmonellat ja shigellat. Kolibakteerit kuitenkin aiheuttavat suurimman osan infektioista. Saastunut vesi onkin yksi yleinen tartuntalähde. Ruoat joita yleisesti kannattaakin ulkomailla ruokaillessa välttää ovat:

  • idut
  • raaka liha
  • raa´at kananmunat (Huom! Majoneesi)
  • pöydässä kokoajan seisovat kastikkeet
  • majoneesipohjaiset salaatit
  • pullottamattomat juomat ja jääpalat
  • kylmät liha-, kala-, äyriäis- ja munaruoat
  • pesemättömät tai vesijohtovedellä/saastuneella vedellä pestyt hedelmät ja vihannekset

Me emme kuitenkaan Kroatian lomakylässä olleet juurikaan tarkkoina näiden kanssa, koska ravintolat olivat suunnattu pelkästään turisteille. Vesijohtovesikään ei varsinaisesti ole Kroatiassa juomakelvotonta, vaikka maistuukin aika erilaiselta kuin Suomen vesijohtovesi. Kasvisten ja hedelmien pesuveden kanssa ei siis tarvinnut olla niin tarkkana. Joimme kuitenkin pullovettä ja lapset saivat varmuuden vuoksi vain täysin kypsennettyä lihaa. Thaimaassa olimme yleisestä ruokakulttuurista johtuen huomattavasti tarkempia ruokailujen kanssa. Emme syöneet tuolloin ollenkaan esimerkiksi salaatteja tai pöydissä seisseitä kastikkeita.

leipa_ulkomaat-0764.JPG

Lasten turvallinen ruokaileminen reissussa

Kroatian matka meni Thaimaan reissun tavoin nappiin, joskin melkein 3-vuotiaan kanssa reissaaminen olikin jo aika paljon aktiivisempaa kuin 1,5 -vuotiaan. Suurena apuna toimivat niin lentokoneessa kuin matkan aikanakin kuivatut marjat ja naksut. Etenkin, kun matkassa oli yhden sijaan kaksi noin 3-vuotiasta, aktiivista lasta.

Naksuilla lapset sai edes muutamaksi minuutiksi rauhoitettua paikalleen ja toisaalta annettua jotain turvallista naposteltavaa leivän puputtamisen sijaan esimerkiksi ravintolaruokaa odotellessa. Kärsivällisyyttä kun ei juurikaan vielä löydy. Myös puolivuotias neiti sai ruokailujen ajaksi käsiinsä jotain turvallista mutusteltavaa. Joskin hänelle annettiin myös leipää, hedelmäpaloja ja paistettuja kasviksia sekä kypsiä lihapaloja imeskeltäväksi. Taapero söi käytännössä normaalisti samaa ruokaa kuin mekin.

Turvallisiksi, lämpimässäkin säilyviksi välipaloiksi ruisnaksujen lisäksi mukana oli myös lasten luomu hedelmäsoseita ja -puuroja.

naksut_e-0056.JPG

 

naksut_e-0593.JPG

 

Suomalaiset ruisnaksut

Emme halunneet antaa lapsille koko reissua ravintoaineettomia maissinaksuja vaan  halusimme jotain ravintoainepitoisempaa. Saimmekin reissulle mukaan Finnsnack Oy:n suomalaisia luomu omenaruisnaksuja.

Omenan maku tulee naksuihin pakastekuivatusta luomuomenajauheesta eikä aromeista. Naksut ovat kuitupitoisia eikä niihin ole lisätty suolaa. Positiivista oli myös, etteivät ne sotkeneet samaan tapaan kuin maissinaksut, jotka tahmaantuvat käytännössä jokapaikkaan. Muina makuvaihtoehtoina NaperoNaksuissa ovat naturel ja mustikka.

Aloitimme naksujen kanssa aika varovaisesti jo ennen reissua, koska pelkäsin lasten saavat vatsat kipeiksi rukiista. Etenkin, kun tiesin itselläni käyvän niin. Lasen masut eivät kuitenkaan reagoineet mitenkään eli uskalsimme antaa näitä aika surutta myös reissussa. Etenkin taapero tykästyi ruisnaksujen rouskutteluun, puolivuotiaan käteen kyseiset olivat vielä hieman liian pieniä ja hukkuivat herkästi nyrkin sisään. Toisaalta vauvan ote kehittyy ja sitä on hyväkin hieman haastaa.

ruisnaksut-0432.JPG

ruisnaksut-0425

Kaupasta kannattaakin kuikuilla maissinaksujen sijaan näitä kotimaisia vaihtoehtoja. Ja jos Kroatian aktiiviloma kiinnostaa, kannattaa pysyä kuulolla!

 

*NaperoNaksuja saatu Finnsnackilta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s