Itse tehdyt joulutorttutäytteet

 

Tiedättekö te sen fiiliksen kun haukkaa joulun ensimmäisestä joulutortusta. Se hetki, kun rapea voitaikina rasahtaa ja suun valtaa kotoinen joulun maku.

Teen ehkä 2-4 pellillistä joulutorttuja aattoa odotellessa. Juuri sen määrän, mitä yhdestä tai kahdesta taikinapaketista tulee. Emme juurikaan syö makeaa ja vältämme valkoista sokeria, joten täytehillot valmistan itse. Kaupan marmeladeissa kun on usein lisättyä sokeria.Ensimmäinen täyte syntyy perinteisistä luumuista. Toinen hillovaihtoehto taas kauden persimoneista ja omenasta. Jälkimmäinen persimon-omenahilloke toimii muuten niin vuohen- kuin myös homejuustonkin rinnalla suolaisempien joulutorttujen sisällä.

 

joulutortut-0332

 

Itse tehty luumuhillo

kuivattuja luumuja
vettä

  1. Kaada kuivattuja luumuja kattilaan haluamasi määrä.
  2. Kaada joukkoon vettä, niin, että luumut peittyvät.
  3. Anna seoksen kiehua ja veden höyrystyä hieman alle puoleen.
  4. Soseuta ja hillo on valmista.

 

Omena-persimonhilloke

persimon/sharon
luomuomena
2,5dl omenamehua (mieluusti tuorepuristettua eikä ns. kaupan tetratäysmehua)
n.3rkl tai maun mukaan kookossokeria
1 kanelitanko
2 tähtianista
4 kokonaista kardemummansiementä (isoa)

  1. Kuutioi persimon ja omena (kuorineen tai kuorittuna) kattilaan.
  2. Kaada joukkoon omenamehu ja kookossokeri. Lisää kokonaiset mausteet.
  3. Anna kiehua, kunnes nestettä on jäljellä soseutukseen tarvittava määrä, vähän alle 1dl. Poista kokonaiset mausteet (kanelitanko, tähtianikset sekä kardemummansiemenet).
  4. Voit käyttää hillon karkeampana kuutiona tai soseuttaa sen. Maista ja lisää tarvittaessa kookossokeria.

joulutortut-0339

Meillä käytetään Vuohelan Herkun rahkavoitaikinaa ne muutamat kerrat kun meillä jouluna näitä leivotaan. Kyseisen torttu- ja pasteijataikinan leipominen ei tosin muiden gluteenittomien taikinoiden tapaan ole kaikkein helpointa.  Parhaaksi tavaksi olenkin käytännössä havainnut pöydän tapiokatärkkelyksellä tai perunajauhoilla ”jauhoittamisen” ennen leipomista. Joskus olen myös kaulinnut taikinan jauhotettujen leivinpapereiden välissä.

Jauhojen lisäämisessä kannattaa kuitenkin olla tarkkana, jotta taikina ei pääse kuivumaan liiaksi jauholisästä. Mitä lämpimämpää taikina on, sitä vaikeampaa se on myös työstää.

Huomenna blogiin on tulossa maidottoman (ja gluteenittoman) anisriisipuuron ohje viimeisen adventin kunniaksi. Blogi alkaa tämän jälkeen pikku hiljaa rauhoittua joulun viettoon. Etenkin kun saadaan myös iskä kotiin pitkältä joulukuun työreissulta ensi viikon alussa.

 

joulutortut-0380

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s