Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirja(ni)

 

Yhteistyö: PS-kustannus *

hyvan_mielen_vuosi-0877

Mindfulness ja henkinen kasvu ovat olleet viime vuosien trendejä. Maaretta Tukiainen on tehnyt jatkoa kirjalleen Hyvän mielen taidot, nyt tehtäväkirjan muodossa. Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjani tehtävät perustuvat tämän aiemman kirjan positiivisen psykologian pohjalta kerättyyn tietoon.

Itse olen aina ollut vihko- ja kalenteri-ihminen. Visuaalisena minulle ei ole koskaan riittänyt peruskalenteri, vaan opiskeluaikana eri kurssit oli merkitty värikoodein, samoin opetustyössä eri aineilla oli omat värinsä. Tällöin viikon pystyi hahmottamaan nopealla vilkaisulla. Myös kalenterin kannet saivat aina mielekkäämmän ulkoasun.

Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirja täyttääkin kaikki nämä tarpeet. Se on kaunis kokonaisuus, jota on mukava täyttää. Viikon tehtävät voi täyttää useammalla kerralla, joka näin äidin rajallisella omalla ajalla on erittäin hyvä. Tehtävät kun vaativat kuitenkin hieman keskittymistä ja paneutumista, jotta niistä todella on hyötyä.

Ja mikä parasta, mustavalkoiset sivut voi värittää itse. Joskin nyt hektisen lapsiperhearjen keskellä tuntuu oudon rauhoittavalta, että sisus on mustavalkoinen.

hyvan_mielen_vuosi-0910

hyvan_mielen_vuosi-0881

Kirjan rakenne

Tehtäväkirja on valittavissa kolmessa eri värissä: keltaisessa, pinkissä sekä turkoosissa. Kirjan täyttämisen voi aloittaa missä kohtaa vuotta tahansa, sillä kuukauden nimi on vapaasti täytettävissä. Sinun ei siis tarvitse olla ”tammikuun elämäntapamuutoksen tekijä”, vaan voit aloittaa muutoksen jo tänään!

Kirja on jaettu siis kuukausiin ja kuukaudet viikkoihin. Jokaisen kuun alussa kartoitetaan tärkein tavoite, esitellään kuukauden teema ja luodaan kokonaiskuva kuukaudesta kirjaamalla tavoitteen kannalta tärkeimmät tapahtumat.

Teemoina ovat:

  1. Mistä minä tulen?
  2. Minkä unelman haluan toteuttaa?
  3. Mikä on minulle tärkeää?
  4. Miten kuulen paremmin oman ääneni?
  5. Minkä tekemisestä nautin?
  6. Miten saan voimaa toisista?
  7. Miten kohtelen itseäni rakentavasti?
  8. Miten uskaltaudun kohti sitä, mikä pelottaa?
  9. Miten saan tehtyä unelmastani totta?
  10. Miten voin ennakoida esteet?
  11. Miten löydän uusia näkökulmia?
  12. Miten varmistan, että pystyn jatkamaan kohti tavoitettani

Sekä bonuskuukausi: Miten ylläpidän toivoa?

 

hyvan_mielen_vuosi-0902

hyvan_mielen_vuosi-0945

Aivan ensimmäisissä viikkotehtävissä irti päästämisen harjoittelu kolahti.

Negatiiviset asiat ja asiat ylipäätään jäävät herkästi mietityttämään ja vaivaamaan. Häiritsemään iltarauhoittumista. Useimmiten vielä aivan turhaan. Tämä oli hyvä muistutus lukemastani lempiajatelmasta:

Älä murehdi asioita etukäteen,
sillä silloin joko murehdit asioita turhaan tai kahteen otteeseen.

Valintoja pitää oppia tekemään ja päästämään irti asioista, jotka eivät vie eteenpäin. Kuten Maaretta Tukiainen alkusanoissaan viestii, siivota myös mieltä eikä vain kotia. Arjen ei tulisi olla vain suorittamista vaan olisi tärkeää pysähtyä oikeasti tunnustelemaan elämää. Olla kiitollinen. Päästää irti. Unelmoida.

hyvan_mielen_vuosi-0927

hyvan_mielen_vuosi-0936

Voin aidosti ja lämpimästi suositella tätä kirjaa sinulle.

Sinulle, joka olet vihkoihminen.
Sinulle, joka haluaa jotain konkreettista tukea henkisen kehittymisen polulle.
Sinulle, jonka on vaikea rauhoittaa mielensä hektisen arjen keskellä.

On tärkeää pysähtyä, edes hetkeksi ja Maaretta Tukiaisen tehtäväkirjan avulla se onnistuu helposti ja ohjatusti. Vaikka pienellä hetkellä ennen yöunille himpsimistä.

Kirjasta löydät lisätietoa täältä. Näin joulun lähestyessä tämä on aivan mainio kirjanen pakettiin kääräistäväksi. Lahja, josta on iloa vuoden jokaiselle päivälle -ja siitä eteenpäin.  Sama, mistä olen muidenkin terveellisten elämäntapojen yhteydessä puhunut:

Pienin askelin, kohti pysyviä muutoksia

hyvan_mielen_vuosi-0894

* kirjat saatu PS-kustannukselta.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s