Itse tehty sinappi

Jos et ole vielä kokeillut koskaan sinapin tekemistä itse, suosittelen testaamaan sitä nyt! Paluuta kaupan sinappeihin ei ole 😉

Meillä tehdään perussinappia, jota voi halutessaan muokata lisäämällä joukkoon yrttejä, chiliä, kokonaisia sinapinsiemeniä tai vaikkapa tilkan konjakkia. Tämä ruokaohje taitaa alunperin olla jostain vanhasta Valion joulukirjasta, josta se on jäänyt meidän sukuun jatkamaan matkaansa. Itse olen muokannut ohjetta hieman vaihtamalla valkoisen sokerin meillä käytettävään kookossokeriin ja vähentämällä hieman sokerin määrää.

Sinappijauhetta löytyy isommista ruokakaupoista, jos et sitä lähikauppasi valikoimasta löydä. Näin joulun alla pienemmät kaupatkin ovat saattaneet sitä ottaa valikoimiinsa. Herkkukurkkujen liemellä tarkoitetaan kaupassa myytävien säilykekurkkujen lientä eli voit ostaa mieleisesi makuisia kurkkuja, jolloin sinappikin todennäköisimmin on makuusi. Eli kurkkuliemetkin maistuvat erilaisilta ja vaikuttavat siten myös valmiin sinapin makuun. Sinappimäärä on suvussamme kulkenut pilttipurkillisin, käytännössä yhdestä annoksesta tulee 2 keskikokoista lasipurkillista sinappia. Ruokaohje kannattaakin tehdä kaksinkertaisena, jos sinappia kuluu enemmän tai sitä haluaa paketoida jouluviemisiksi.

sinappi_itse_tehty-0895_l

Itse tehty sinappi
n.4 pientä pilttipurkillista

3dl sinappijauhetta
n.1,25dl kookossokeria
1rkl perunajauhoja
1 kananmuna
2dl kermaa
n.1-1,5dl herkkukurkkujen lientä

  1. Sekoita muut aineet paitsi herkkukurkkujen liemi kattilassa.
  2. Kuumenna seosta kokoajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. ÄLÄ keitä sinappimassaa.
  3. Jäähdytä sinappi ja lisää kurkkulientä vähitellen, kunnes sinappi on sopivan sakeaa. Meillä sopiva paksuus on usein saavutettu n.1dl kohdalla.
  4. Purkita sinappi ja säilytä jääkaapissa.

 

sinappi_itse_tehty-0899_l

sinappi-0889_l

Sinappia pystyt hyödyntämään majoneesin tekemisessä ja jos haet kesäruokien oheen sinappia, kannattaa kurkata myös alla oleva perunasalaatin ohje.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s