Vihreä tee

Kaikki ovat varmaan lukeneet vihreän teen terveyshyödyistä. Jos aihe on kuitenkin vieraampi, kannattaa jatkaa lukemista. Kerron miten vihreä tee eroaa muista teelaaduista, sillä kyseessä on sama pensas. Kerron myös miksi vihreää teetä kannattaa juoda ja mihin sen hyödyt perustuvat. Kiinnostuitko? Ota siis viereesi kuppi hyvää teetä ja jatka lukemista.

Teelaadut

Kaikki eri teelaadut: musta, valkoinen, keltainen, vihreä sekä oolong -tulevat siis samasta, Camellia sinensis -nimisestä pensaasta. Kyseisestä pensaasta tunnetaan yli 350 lajiketta. Käytettävä osa ovat lehdet.

Teen laatu riippuu teelehtien iästä ja jälkikäsittelystä. Vihreä tee valmistetaan höyryttämällä lehdet nopeasti, jotta lehtien alkuperäinen väri säilyy ja tämän jälkeen ne kuivataan ja samalla rullataan. Varhaisin merkintä teen käytöstä on muuten löydetty Kiinasta jo ennen ajanlaskumme alkua. Kiinalaisen legendan mukaan 7 000 vuotta sitten tuuli lennätti silloisen keisarin keittämään veteen teelehtiä ja tämä intoutui maistamaan tuoksuvaa ja kauniin väristä keitosta 😉

Teetä on historiatietojen mukaan kuitenkin alkuaikoinaan käytetty ensin lääkkeenä ja hieman myöhemmin todistetusti juomana. Kiinalaiset ovat kautta aikojen nähneet teen juonnin ihmisen ja luonnon välisen harmonian ilmentämisenä.

maidoton_matchatee

P
Vihreä tee napakasti:
  • Paljon C- ja B1 -vitamiineja
  • Yli 700 erilaista kemikaalia (antioksidatiivisia fytokemikaaleja)
  • Vihreässä teessä määrällisesti eniten katekiineja (katekiini = vahva antioksidantti)
  • Katekiinit hidastavat kasvaimen kehitystä ja saattavat estää sen kasvun joko kokonaan tai välillisesti
  • Ehkäisee tietyiltä syöpätyypeiltä
  • Ehkäisee dementiaa
  • Rasvanpolton tehostaminen
  • Saattaa suojata auringon uv-säteilyltä
  • Saattaa vähentää riskiä sairastua kakkostyypin diabeetekseen
  • Sattaa laskea kolesterolia
  • Matcha -tee ja valkoinen tee tutustumisen arvoisia
  • Vihreää teetä ei kannata nauttia tyhjään vatsaan
  • Sitrushedelmän mehu auttaa katekiineja selviytymään ruoansulatuskanavan läpi

P

Vihreä tee laajemmin:

Teessä on vain vähän hiilihydraatteja, mutta yli 700 erilaista kemikaalia kuten antioksidatiivisia fytokemikaaleja. Eri teetyypeissä on erilaisia määriä polyfenoliyhdisteitä, vihreässä teessä määrällisesti eniten (katekiini, vahva antioksidantti).

Katekiinipitoisuus riippuu myös teepensaan kasvuolosuhteista. Vihreällä teellä sanotaan kuitenkin olevan monia terveysvaikutuksia rasvanpolton tehostamisesta stressin vähentämiseen sekä syöpäriski ja dementian ehkäisyyn. Se saattaa myös laskea kolesterolia, suojata auringon uv-säteilyltä ja vähentää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen parantamalla insuliiniherkkyyttä. Tutkimukset tukevat myös näitä väitteitä.

Laboratoriotutkimuksissa on havaittu vihreän teen tai lähinnä sen sisältämien katekiinien (etenkin EGCG eli epigallokatekiinigallaattin) hidastavan kasvaimen kehitystä tai estämään sen jopa kokonaan tai välillisesti. Se näyttäisi myös ehkäisevän kasvainten verisuonten muodostumista ja siten syövän leviämistä. Japanissa ja Kiinassa tehdyissä epidemiologisissa tutkimuksissa on myös havaittu, vihreän teen juomisen ehkäisevän tietyiltä syöpätyypeiltä (eturauhas-, rinta- ja munasarjasyövät). Täysin ristiriidattomia eivät epidemiologiset tutkimukset kuitenkaan ole.

Terveysvaikutusten puolesta vihreä ja valkoinen tee ovat parhaat valinnat, koska niissä on eniten katekiineja. Valkoinen tee on virheää teetä kalliimpaa, koska se valmistetaan teepensaan versovista nupuista ja lehdistä, kun vihreä tee valmistetaan vanhemmista lehdistä.

Vihreä tee sisältää myös paljon C- ja B1 -vitamiineja. Japanilaisissa teeseremonioissa käytetään usein vihreää Matcha -teetä, jossa teelehdet on höyrytetty ja jauhettu hienoksi jauheeksi. Tämä jauhe vatkataan useimmiten bambuvispilällä veteen. Matchaa voi helposti käyttää myös ruoanlaittoon ja leivontaan. Matchajauhe kannattaa säilyttää jääkaapissa tiiviisti pakattuna, se onkin ostettaessa usein jo metallirasiassa ja kosteuden pitävässä pussissa. Löydät maidottoman matcha-laten ohjeen lopusta.

vihreatee_latte

P
Vihreän teen valmistus ja nauttiminen

Vihreän teen valmistuksessa kannattaa muistaa, että vihreästä teestä tulee helposti kitkerää, jos vesi on liian kuumaa tai haudutusaika liian pitkä. Jotkut kuitenkin uskovat pidemmän haudutusajan irottavan enemmän hyödyllisiä aineita ja asiantuntijoiden mukaan alle 5 minuutin haudutuksessa irtoaa vain 20% mahdollisesta katekiinimäärästä, tämän vuoksi kannattaakin tähdätä 10 minuutin haudutusaikaan. Hyvä teeveden lämpötila on 75-80°C.

Vihreässä teessä on myös parkkiaineita, joilla on taipumus ärsyttää vatsan limakalvoja. Siksi sitä ei kannatakaan juoda tyhjään vatsaan, sillä tuolloin se voi aiheuttaa jopa pahoinvointia.

Mielenkiintoista on, että jos teen joukkoon lisätään sitrushedelmän mehua, teen katekiineilla on tutkimusten mukaan paremmat mahdollisuudet selvitä ruoansulatuskanavan läpi ja lisätä antioksidanttien määrää veressäsi. Englantilainen tapa juoda tee sitruunaviipaleen kanssa, ei ehkä olekaan hullumpi idea.

matchalatte

 

Matcha -latte

1tl matcha -jauhetta (Esim. RIKU tai Forsmann)
2dl kuumaa vettä (n.80ºC)
2rkl kookoskermaa
haluamasi määrä makeutusta esim. hunajaa

  1. Sekoita matcha -jauhe n.1,5dl kuumaa vettä. Joko lusikalla tai käyttämällä matcha vispilää.
  2. Sekoita kookoskerma ja 0,5dl kuumaa vettä erillisessä astiassa ja vaahdota maidonvaahdottimella.
  3. Kaada vaahdotettu kookosmaito matchateen päälle ja lisää makeutus halutessasi.

 

matcha_jauhe

Lähteitä: Takala, S: Vihreä tee suojelee hampaita; Yrttien kiehtova maailma (ValitutPalat); Superruokaa -maailman terveellisimpiä ruoka-aineita (Reinhard, T.); Suojaa ruoasta syöpää ja muista sairauksia vastaan (Hultén, K); Ruoan terveysvaikutukset (Saarnia, P).

Tutkimuksia: Kim et al. 2016; Montenegro et al. 2016; Baker & Bauer, 2015; Zhou et al. 2016

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s