Syksyn työarjen ja liikunnan yhteensovittamisesta

Blogin ja Facebookin puolella on ollut aika hiljainen kesä, johtuen useammastakin syystä, joista osasta lisää myöhemmin. Instagram on pysynyt jokseenkin aktiivisena, vaikka sinnekin on kesän aikana kertynyt pidempiä taukoja ns. someahdistuksen vuoksi. On ollut ihanaa pitää puhelinta poissa "vapaalla", valmennuksia kun tuli kesän aikana yllättävän monta. Syksyä kohden joudun kuitenkin rajoittamaan entisestään alkavien valmennusten määrää, … Jatka artikkeliin Syksyn työarjen ja liikunnan yhteensovittamisesta

Liikkumattomuuteen tottuu -mutta myös liikuntaan

  Kävin ennen lasten saamista aamulenkillä. Aina heti herättyä. Aina ennen aamupalaa. Kävin, vaikka se olisi tarkoittanut, että herätyskello piipitti kello viisi. Kävin, vaikka olisi satanut räntää. Vaikka ei olisi huvittanut juuri sillä hetkellä. Syy ei niinkään ollut rasvanpoltto (no oli se ehkä vähän sitäkin) vaan koin herättäväni kehoni sillä parhaiten. Olo tuntui oudolta, jos … Jatka artikkeliin Liikkumattomuuteen tottuu -mutta myös liikuntaan

Parempi äiti

  Yksi asia pisti korvaani eräässä keskustelussa. Asia, jota en oikein ymmärrä enkä varsinaisesti usko sen olemassaoloon. Ainakaan siinä mielessä, missä sen esittäjä sen näki. En rehellisesti usko siihen, että äidin treenaaminen "terrorisoi" muuta perhettä. Pysähdytäänpä hetkeksi. Äiti treenaa terassilla puolisen tuntia tai käy tunnin pyörälenkin. Isä tai joku muu tuttu hoitaja on lasten kanssa. … Jatka artikkeliin Parempi äiti

My monkeys my circus -lasten kanssa treenaamisesta

  Äiti oli ilkeä ja nappasi kameran kesken taaperon väsyiltakilareiden. Miksi? Aina tulee tallennettua niitä hyviä hetkiä, mutta meidän tarkoituksena ei ole luoda ihannekuvaa perheestä, jossa kaikki hymyilevät ja hommat toimivat kuin rasvattu. Meilläkin eletään arkea, joskin miehen reissuhommien vuoksi ehkä vähän erilaista kuin monella. Tämä koskee myös treenaamista. Haluan vinkata myös teille meidän tavoista liikkua … Jatka artikkeliin My monkeys my circus -lasten kanssa treenaamisesta