Blogin takana

Olen Hanna. Yliopiston käynyt ruoka- ja opetusalan ammattilainen, naprapaatin vaimo ja kahden (pian kolmen!) pienen minimonsterin äiti.

Yrittäjämieheni on reissannut paljon töiden vuoksi -niin Suomessa kuin ulkomaillakin, joten tämä asetelma on luonut omat haasteensa meidän lapsiperhearkeemme. Nykyisin tilanne on helpottunut hieman uhmaikäisen esikoisemme vauva-ajoista, joskin yrittäjän arki on edelleen yrittäjän arkea venyneiden työpäivien värittämänä.

Ymmärrän siis hyvin myös sinun arkesi haasteita.

Sitä, että välillä treenaamisen sijaan tulee levätä ja välillä ruoan pitää valmistua nopeammin kuin toisena päivänä.

Sitä, kun yöllä toinen lapsista nukkuu vihdoin koko yön, mutta toinen yllättäen herää ja alkaa oksentaa. Sitä, kun jalkapohjiin tarttuu muroja ja kahvikone laulaa.

Terveellinen elämäntapa ja hyvä olo ovat kuitenkin mahdollisia näistä arkisista tekijöistä huolimatta. Omaa kehoaan kuunnellen.

Uskon ja toivon, että pystyn blogillani auttamaan sinuakin löytämään keinoja tähän!

espanja2018-0623

Naprapaatin vaimo – terveys- ja hyvinvointiblogi

Blogini on keskittynyt terveyteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Polku on luonnollinen, sillä itselläni vakavan sairauden leimahduttamat terveysongelmat hävisivät kymmenisen vuotta sitten täydellisen ruokaremontin myötä.

Uskon siis vakaasti ruoan parantavaan voimaan, joskaan en sen kaikkivoipaisuuteen lääketiedettä väheksymällä.

Blogini ruokaohjeet ovat luontaisesti gluteenittomia ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta myös maidottomia. Ohjeissani en käytä valkoista sokeria – ei siksi, että sen käyttö johtaisi välittömään tuhoon VAAN koska paljon parempiakin vaihtoehtoja on tarjolla.  Herkulliset hedelmät ja luontaiset makeutusaineet tarjoavat riittävää makeutta herkkuihin, mausta tinkimättä. Monet blogin ruokaohjeista ovat myös helposti muokattavissa vegaanisiksi.

En koe ruokavaliotani rajoittuneeksi -enemminkin koen löytäneeni syövän myötä ruokavalion, jolla voin hyvin. Sillä minäkään en aiemmin tiennyt, kuinka hyvältä oloni voisi tuntua.

Rajoitteista huolimatta en kuitenkaan saarnaa yhden oikean ruokavalion puolesta vaan kannustan etsimään sen juuri sinulle sopivan tavan syödä. Koska vain mielekkääksi kokemalla, terveellisellä ruokavaliolla voit saavuttaa pysyvät muutokset hyvinvointisi eteen.

Loppupeleissä pienet, arkiset valinnat ovat niitä pysyviä valintoja. ”Repsahdukset” häviävät ja elämästä oppii nauttimaan ilman jatkuvasti mukava kulkevaa, nurkan takaa kurkkivaa syyllisyydentuntoa. Sallivuus ja rentous kuuluvat terveeseen ruokakäyttäytymiseen.

Luentoja tai lisätukea ruokailuihin ja elämäntapoihin?

Jos kaipaat intensiivisempää apua ja tukea, voit laittaa minulle viestiä naprapaatinvaimo(at)hotmail.com. Olen tehnyt ravintovalmennuksia muutaman vuoden oman yrityksen puitteissa, mutta nykyisin lataan pääosin voimani toiseen intohimooni, erityisopetukseen. Valmennukset ovat kuitenkin edelleen mahdollisia.

Pidän pyydettäessä myös luentoja sekä käytännön kursseja yleiseen hyvinvointiin ja terveelliseen ravintoon liittyen.

espanja2018-0528

espanja2018profiili-0640.jpg

Ruusuvesi jäätelö, rose water icecream

Vielä lopuksi Sinulle, lukijalleni, tiedoksi yhteistöistä

Blogini lukijana haluan sinun tietävän, että teen satunnaisesti yhteistöitä blogini kautta, mutta valitsen yhteistyötahot itse huolella. Haluan seistä suosittelemieni tuotteiden ja palveluiden takana. Siitä syystä yhteistyöt on tehty vain tuotteiden tai palveluiden kohdalla, joista minulla on joko ennestään kokemusta tai joihin olen saanut rauhassa aikaa tutustua.

Yhteistyö on myös aina blogissani läpinäkyvää. Lukijana tämä tarkoittaa, että yhteistyöstä on merkitty artikkelin alkuun ”Yhteistyössä: XXX”.

Mielipide on myös aina omani eli esitän tarvittaessa myös kritiikkiä. Jos kehun tuotetta tai palvelua, olen aidosti siitä ilahtunut ja toivon siitä olevan myös sinulle hyötyä! Muutenhan yhteistyöt eivät palvelisi sinua, blogini lukijaa.

Linkkejä (oli se blogitekstini tai tekstin sisäinen linkki) klikkaamalla en tienaa eli minkä tahansa linkin voit huoletta avata ilman naapurikateutta menestymisestä. Mielestäni tämä on reiluin ja perisuomalaisin ( 😉 ) toimintamalli.

Ice Cream Party-2

Vastuuvapauslauseke.

Bannerikuva esikoisestamme lakin takana on lahjakkaan Paula Ojansuun käsialaa.

Muut kuvat ovat omiani, joten ethän kopioi tai käytä niitä ilman lupaa.

5 kommenttia artikkeliin ”Blogin takana

  1. Helena Kemppainen sanoo:

    Hei Hanna,

    sinulla on todella hieno blogi ja hyviä reseptejä sekä ajatuksia.

    Olen tänään perustanut Faceen ryhmän nimeltä RuokaRajoitteiset. Toivotamme tervetulleiksi kaikki bloggarit, jotka käsittelevät jollakin tavalla normaalista poikkeavaa ruokavaliota. Olisitko kiinnostunut tulemaan ryhmäämme mukaan?

    Lämpimin terveisin,
    Helena

    Tykkää

Jätä kommentti